James Hetfield muistelee Metallican sortuneen varastamiseen 80-luvulla pysyäkseen pinnalla

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 10.7.2024

Musiikkibisnes osaa olla harvinaisen hankala bisnes, varsinkin uusille bändeille ja artisteille. Striimauspalvelut kuten Spotify eivät maksa isoja rojalteja kappaleiden kuunteluista, eivätkä levyt myy samaan tahtiin.

Metallijätti Metallican laulaja-kitaristi James Hetfield kuitenkin muistelee tuoreessa The Metallica Report -podcastin jaksossa, että edes 80-luvulla bändit eivät olleet aina taloudellisesti vakaita.

Hetfieldin mukaan Metallica joutui turvautumaan varastamiseen äänittäessään legendaarisia albumeitaan ”Ride The Lightning” sekä ”Master Of Puppets” Tanskalaisessa studiossa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Olimme ullakolla ja nukuimme lattialla. Varastimme ruokaa muilta bändeiltä, joita studiossa kävi, varastimme pyöriä liikkuaksemme ja varastimme tyhjiä olutpulloja saadaksemme lisää olutta. Varastimme paljon. Meillä ei ollut yhtään mitään. Joten se ei ollut varastamista, vaan lainasimme asioita ikuisiksi ajoiksi”, Hetfield kertoo noista ajoista.