Janne Wirman vahvistaa: Children Of Bodomin musiikkia juhlistavat keikat jatkuvat vuonna 2027

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 11.4.2026

Children Of Bodomin musiikkia juhlistaneet kaksi loppuunmyytyä iltaa Helsingin Tavastialla eivät jääneet ainutkertaiseksi tapahtumaksi. Yhtyeen kosketinsoittaja Janne Wirman on vahvistanut tuoreessa haastattelussa, että “Children Of Bodom – A Celebration Of Music” saa jatkoa vuonna 2027.

Helmikuussa Tavastialla järjestetyissä konserteissa lavalle nousivat alkuperäisjäsenet Henkka Seppälä, Janne Wirman, Jaska Raatikainen ja varhaiskauden kitaristi Alexander Kuoppala. Mukana oli myös Lost Societysta tuttu Samy Elbanna, joka toimi iltojen vokalistina ja kitaristina kunnianosoituksena Alexi Laiholle. Laiho menehtyi joulukuussa 2020.

Wirmanilta kysyttiin This Day In Metal -haastattelussa, miksi juuri nyt tuntui oikealta hetkeltä palata Children Of Bodomin musiikin äärelle tällä tavalla. Hänen mukaansa ajatus ei syntynyt nopeasti eikä kevyesti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Olimme saaneet vuosien varrella erilaisia pyyntöjä, mutta olimme sanoneet kaikille ei. Sitten eräs itävaltalainen kaveri, joka toimii nyt meidän buukkaajanamme, Dominik, otti yhteyttä. Hän kertoi, että Bodom-keikoille olisi valtavasti kysyntää. Vastasin hänelle kohteliaasti, ettei meillä ole enää bändiä – meillä on vain kolme tyyppiä ja perintö. Hän kysyi, voisiko tulla Helsinkiin tapaamaan meitä, Wirman kertoo.”

Lopulta tapasimme hänet illallisella, ja hän osoittautui todella hyväksi tyypiksi. Sellaiseksi, jonka kanssa voisi tehdä töitä. Aikoinaan Bodom oli hyvin tiivis perhe, ja kaikkien ympärillä olevien ihmisten piti sopia siihen kuvioon. Managerien ja buukkaajien kanssa piti tuntua siltä, että he todella kuuluvat siihen maailmaan. Tämä tyyppi onnistui vakuuttamaan meidät.

Wirmanin mukaan ajatusta lähdettiin rakentamaan kunnolla vasta sen jälkeen, kun myös yhtyeen vanha manageri Steve Davis palasi mukaan kuvioihin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Steve sanoi, että tämän voi tehdä niin, että juhlistamme musiikkia, koska juuri se meillä on edelleen. Meillä on musiikki. Siitä tämä kaikki sitten alkoi purkautua ja rakentua.

Samy Elbanna sai Wirmanilta isot kehut

Yksi Tavastian konserttien puhutuimmista nimistä oli Samy Elbanna, jonka harteille lankesi valtava vastuu. Alexi Laihon materiaalin esittäminen ei ole helppo tehtävä kenellekään, mutta Wirmanin mukaan Elbanna teki vaikutuksen jo ensimmäisissä harjoituksissa.

Kaveri oli ihan liekeissä. Hän oli jo ensimmäisissä treeneissä todella hyvin valmistautunut. Kun aloimme harjoitella kolme tai neljä kuukautta ennen keikkoja, Samy osasi käytännössä kaiken, ja minä itse yritin vasta muistella, että miten nämä biisit oikein menikään.

Hän oli niin hyvin valmistautunut ja harjoitellut valtavasti. Hän on nuori ja innokas tyyppi, ja rakastan häntä siitä. Alexin levyille jättämien osien vetäminen vaatii aivan järjettömästi harjoittelua. Minun mielestäni Samyn suoritus oli virheetön. Kitarasoolot ja leadit menivät juuri niin kuin pitikin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Wirman nosti esiin myös yhden asian, joka teki Alexi Laihosta poikkeuksellisen muusikon.

Me kaikki tiedämme, miten uskomattoman lahjakas Alexi oli, mutta yksi asia, jota ihailimme aina, oli se, miten hän pystyi soittamaan todella monimutkaisia riffejä ja samalla laulamaan tai huutamaan niiden päälle. Tiedän, että jotkut kohdat olivat Samylle todella vaikeita, mutta hän onnistui niissä. En edes pysty käsittämään, kuinka paljon hänen täytyi harjoitella.

Ensimmäinen ilta jännitti enemmän kuin kukaan osasi odottaa

Wirman kertoi haastattelussa avoimesti myös siitä, miltä Bodomin musiikin soittaminen tuntui ensimmäistä kertaa pitkän tauon jälkeen. Vaikka harjoituksia oli takana kuukausikaupalla, itse keikan tunnelmaa ei voinut ennustaa.

Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä odottaa. Ei ollut kenelläkään. Olimme treenanneet kuukausia, ja kuten sanoin, Samy oli ehkä itsevarmin koko porukasta. Minä itse etsin vielä omaa tuntumaani niihin biiseihin. Tiesin myös, että ennen keikkaa nähdään video, jossa Alexi puhuu, ja mukana olisi kuvia ja muuta materiaalia. Menin lavalle ensimmäisenä iltana oikeasti miettimään, että alanko itkeä saman tien. Entä yleisö? Itkevätkö kaikki?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Olimme takahuoneessa ihan paniikissa, että mitä helvettiä tästä tulee. Yleisö oli videon aikana hiljaa, mikä oli toki ymmärrettävää, koska kaikki halusivat kuulla sen. Mutta noin 15 sekuntia sen jälkeen kun astuin lavalle, en vieläkään tiennyt, mitä tapahtuu. Sitten näin yleisön välittömän reaktion musiikkiin ja tajusin, että tästä tulee hyvä ilta. Ja siitä todella tuli hyvä ilta.

Wirman kuvaili koko tilannetta jopa taianomaiseksi.

Jotain maagista siinä tapahtui. Kukaan ei tiennyt, mitä ensimmäisenä iltana tapahtuu. Se olisi voinut hajota täysin käsiin, ja olisimme voineet olla kaikki lavalla itkemässä ja miettimässä, miksi olemme täällä. Mutta jotain todella erityistä tapahtui myös siinä, miten tiukasti bändi lopulta soitti. Rehellisesti sanottuna osa treeneistä ei ollut erityisen tiukkoja. Mutta yleisön reaktio teki sen. Joskus tarvitset juuri sitä. Kun yleisö pakottaa sinut parhaimpaasi, siitä syntyy jotain kaunista.

Vuonna 2027 luvassa lisää

Ehkä kiinnostavin osa haastattelua tuli, kun Wirmanilta kysyttiin suoraan, onko mahdollista, ettei helmikuun Tavastia-iltoja jää nähty viimeisiksi Children Of Bodom -henkisiksi livevedoiksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vastaus oli selvä.

Kyllä on mahdollista. Olemme sanoneet, että ensi vuonna tämä juhlistus jatkuu, joten kyllä, se tulee jatkumaan.

Wirman kertoi, että jo Tavastian keikkojen kohdalla tiedettiin kahden illan olevan liian vähän kysyntään nähden.

Se oli todella erityinen tapahtuma, mutta tiesimme jo etukäteen, ettei kaksi iltaa tule riittämään. Tiesimme, että moni tulee jäämään ilman lippua. Itsekin paniikoin viime hetkellä ja sanoin managementille, että miksei tätä jatketa pidempään. Mutta alun perin suunnitelma oli juuri tämä: kaksi iltaa ja siinä kaikki.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että fanien toiveisiin vastataan ainakin jossain muodossa ensi vuonna.

Virallinen kirja ja loppuvuosien raskas tausta

Children Of Bodomin tarinaa on avattu viime vuosina muutenkin aiempaa suoremmin. Yhtyeen virallinen kirja julkaistiin elokuussa 2025, ja siinä Henkka Seppälä, Janne Wirman, Jaska Raatikainen, Alexander Kuoppala sekä muut yhtyeen lähipiiriin kuuluneet ihmiset käyvät läpi bändin yli 30-vuotista historiaa omin sanoin.

Joulukuussa 2023 Seppälä ja Wirman puolestaan järjestivät kuuntelutilaisuuden yhtyeen viimeiselle livealbumille ”A Chapter Called… Children Of Bodom (Final Show In Helsinki Ice Hall 2019)”. Tuolloin kaksikko puhui avoimesti myös yhtyeen viimeisten vuosien vaikeuksista ja siitä, millaisissa tunnelmissa viimeinen konsertti vedettiin joulukuussa 2019.

Wirman kertoi tuolloin tunteneensa viimeisellä keikalla jopa helpotusta.

Tunsin lavalla helpotusta, koska olin todella väsynyt Alexin ongelmiin ja siihen, että kaikki pyöri jatkuvasti yhden ihmisen ympärillä. Yhtäkkiä meidän parhaasta ystävästämme ja kaiken musiikin kirjoittaneesta ihmisestä oli vuodesta 2016 lähtien tullut joku, jota en enää tunnistanut. Hän oli eri ihminen ja niin pahasti sairautensa ja ongelmiensa vallassa, että vuonna 2019 päätimme, ettei tämä voi jatkua enää.

Seppälä taas totesi, että bändin sisäiset ongelmat olivat kasvaneet niin suuriksi, ettei tulevaisuutta nähty enää realistisena.

Vuonna 2022 Wirman, Raatikainen ja Seppälä kertoivat Helsingin Sanomille ensimmäistä kertaa julkisesti, että todellinen syy Children Of Bodomin hajoamiseen oli Laihon päihdeongelma, ei halu vetäytyä kiertämisestä perhe-elämän takia.

Children Of Bodomin musiikki elää edelleen

Vaikka Alexi Laiho on poissa eikä Children Of Bodom palaa enää alkuperäisessä muodossaan, helmikuun Tavastia-illat osoittivat, että bändin musiikilla on edelleen valtava merkitys sekä jäsenille itselleen että yleisölle. Ja nyt Janne Wirmanin kommentit vahvistavat, ettei kyse ollut vain yhdestä nostalgiapiikistä.

Children Of Bodomin musiikin juhlistaminen jatkuu vuonna 2027.

Tässä vaiheessa on vielä avoinna, millaisessa muodossa ja missä konserteissa juhlistus nähdään seuraavan kerran.