Japanin-reissailua: beauty;tricker pt. 1

Vietin pari viikkoa Japanissa, ja tsekkailin muun häröilyn ohessa myös paikallista musiikkikulttuuria. Heti lennon laskeuduttua suuntasin hirveällä kiireellä Shibuyassa sijaitsevalle O-East-keikkapaikalle, ja pienen ihmettelyn jälkeen onnistuin jopa saamaan lipun beauty;tricker -tapahtumaan. Esiintyjälistalta itseäni kiinnostivat lähinnä Mejibray ja Nocturnal Bloodlust. Diaura ja Arlequin olisi ollut hauska nähdä myös, mutta käytännön syistä jouduin kyseiset orkesterit skippaamaan: matkaväsymys ja hotellin check-in painoivat pahasti päälle. Ensikosketus Japanin kulttuuriin musiikin muodossa oli joka tapauksessa hämmentävä, alla ensimmäinen osa raportista.

Tiesin toki jo etukäteen, että visual kei on Japanissa lähinnä nuorten tyttöjen suosiossa, mutta hämmennyin silti teinityttöjen määrästä keikalla. Paikalla oli arviolta tuhat katsojaa, joista varmasti 980 oli nuoria naisia. Niistä harvoista miehistäkin puolet oli länsimaalaisia, japanilaisia miehiä näkyi lähinnä staff-paita päällä. No ei siinä, ainakin näkyvyys oli taattu, vaikka eturiviin ei pääsisikään − kaikki muut kun olivat noin puolitoista metriä pitkiä. Fiilis oli joka tapauksessa I don’t belong here, mutta äkkiä sekin fiilis meni ohi, kun Mejibray aloitti ensimmäisenä soittamaan settiään läpi. Ihan järkyttävää, minkälaisen meiningin nuoret japsitytöt pistivät pystyyn, vieläpä selvinpäin! Alkoholia sai, mutta suurin osa yleisöstä meni joko limulinjalla, tai saattoi ottaa ehkä yhden alkoholipitoisen juoman. Merkillepantavaa oli myös, että kukaan muu ei minua lukuunottamatta kuvannut keikalla. Oikein hävetti itse siellä soheltaa kännykkäkameran kanssa, joten tyydyin ottamaan jokaisesta orkesterista vain muutaman kuvan. Laatu niissä onkin sen mukainen, että nopeasti vähän sohaistu sinne päin. Antakaa anteeksi!

Takaisin siihen meininkiin: en oikein tiedä kumpi veti energisemmin, Mejibray vai yleisö. Lavalla oli semmoinen show päällä koko ajan, että oksat pois! Laulaja Tsuzuko ei pysynyt hetkeäkään paikoillaan; nauratti jälkikäteen katsoa kuvia, joista jokaisessa on hirveät vauhtiviivat kyseisen jätkän kohdalla. Mia veti piruetteja kitaransa kanssa, rumpali Meto näytti aivan yhtä häiriintyneeltä kuin kuvissa ja musiikkivideoillakin, basisti Koichi hoiti hommansa hänkin kiitettävästi. Lavaesiintyminen oli muutenkin aika mielenkiintoista, Tsuzukolta lähti paita hyvinkin alkuvaiheessa keikkaa ja suhteellisen pervoja liikkeitäkin lavalla nähtiin. Kuuluu asiaan kyseisessä genressä, mutta eikö kukaan ajattele lapsia? ”Counting Goats… If I Can’t Be Yours” oli ehdottomasti keikan kohokohta, ja yleisö oli totaalisen pähkinöinä.

Näin suomalaisena oli jotenkin hämmentävää seurata, kun 80% yleisöstä moshaa aina takariviä myöten. Ja ne kaikki on tyttöjä. Ja ne pittaakin tuolla edessäpäin. Pää räjähti hämmennyksestä, ja lähdin hieman ulkoilemaan keikan loputtua. Blu-BiLLioN meni tässä välissä ohi, ja itse melkein kuolin 35 asteen helteessä. Takaisin keikkapaikalle siis.

Seuraavana soittanut Merry veti hullulla energialla, ja yleisö selkeästi tykkäsi. Tyylilaji ei oikein itselleni uponnut, joten siirryin hetkeksi baarin puolelle. Maininnan arvoisena asiana, että siellä muuten sai polttaa. Ei siis keikkapaikalla, vaan viereisessä baarihuoneessa, johon pääsi suoraan keikkapaikalla olevasta ovesta. Väsytti jo tässä vaiheessa aivan hulluna, mutta piti vaan koittaa sinnitellä. Seuraavan artistin alkaessa istuskelinkin yläkertaan johtavilla portailla lepäilemässä ja kuuntelin, että onpa kyllä saatanan hyvä meininki! Pitikin sitten jossain vaiheessa siirtyä ihan yleisön puolelle tuijottamaan, ja huh huh mikä show siellä tosiaan oli menossa. Tässä vaiheessa ajattelin, että onpa tutun kuuloista, ja fiilistelin loput biisit täysillä mukana. Niin teki muuten yleisökin: varsinkin kolme viimestä biisiä vedettiin käsittämättömällä täpinällä koko porukalla. Tajusin vasta nyt kotona tätä artikkelia kirjoittaessani, että kyseessähän oli Matenrou Opera. Ja minä istuskelin portailla puolet keikasta. Vituttaa vähän, mutta se on voi voi. Esitteessäkin luki vaan ”摩天楼オペラ”, joten miten minä olisin tajunnut bändin länsimaisesti kirjoitetun nimen? Ärrimurrikeksit ja gg, elämä jatkuu. Ja niin jatkui keikkakin, mutta siitä lisää seuraavassa osassa!