Japanin-reissailua: Taiwanderful
Japanin-matkallani tsekkasin Liquid Roomissa järjestetyn Taiwanderful-tapahtuman, jonka yleisö oli huomattavasti sukupuoleltaan ja iältään vaihtelevampaa kuin aiemmalla beauty;tricker-festarilla (lue näistä pt. 1 ja pt. 2 linkeistä). Tapahtuman yhteydessä oli ennen musiikkiosuutta taiwanilaiseen elokuvakulttuuriin keskittynyt osuus, josta valui paikalle myös vanhempaa kansanosaa. Ikähaarukka olikin arviolta 7–60 vuotta ja sukupuolijakauma 50/50. Muutaman länsimaalaisenkin bongasin taas paikalta japanilaisen yleisön lisäksi. Esiintyjinä olivat DJ Mykal, Crowd Lu, Flesh Juicer ja Sorry Youth. Vähän tuli mietittyä, näinköhän vanhempi porukka kestää Flesh Juicerin aggressiivisen musiikkityylin. Jos Suomessa joku perusviiskymppinen erehtyisi vastaavanlaista musiikkia soittavan bändin keikalle, veikkaisin sietokyvyn ylittyvän jo laulajan tullessa lavalle sikamaski päässä. No, mites sitten kävikään?
Illan aloitti DJ Mykal, joka veti lähinnä lämmittelijän roolia ennen varsinaisia esiintyjiä. Hän oli todella energinen esiintyjä, ja myös musiikki oli mielestäni keskimääräistä DJ-jumputusta laadukkaampaa. Yllättävän hyvin porukka jaksoi hänenkin keikkaansa keskittyä, varsinkin hetken hieman kauempaa kuunneltuaan ja todettuaan setin toimivaksi. Keikkapaikka osoittautui akustiikaltaan loistavaksi jo tässä vaiheessa: musiikki kuului salin joka osaan todella hyvin.
Mainos päättyy
DJ Mykalin parinkymmenen minuutin rykäisin jälkeen lavalle astui Sorry Youth. Aijai, kun tuli pörröinen fiilis jo ennen ensimmäistäkään kappaletta. Nuoria, söpöjä poikia koko bändi (ei homolla vaan miehekkäällä aasialaisella tavalla), ja ainakin muulla yleisöllä oli hauskaa, kun he yrittivät hieman japania vääntää lavalla. Itse en toki mitään tajunnut, mutta hauskalta se silti kuulosti. Kyllähän se musiikki mukaansa vetäisi: vaivattomasti soljuva indierock uppoaa livenä aina, vaikka en muuten aktiivisesti kyseistä genreä kuuntelekaan. Lisää huumoria tarjoili noin puolessavälissä settiä lavalle hyökännyt kalapäinen bodari ilman paitaa. Siellä se heilutteli väreissä loistavia nunchuckeja vähän bändin musiikkia mukaillen ja onnistui mm. lyömään kitaristia päähän niillä. Hauskaa oli sekä minulla että muulla yleisöllä. Tämä oli varsin piristävä tapaus, ja vanhempi väkikin nautti keikasta täysin rinnoin.
Sitten se syy, miksi itse yleensä keikalle raahauduin: Flesh Juicer. Todella härön kuuloista metalcorea soittava yhtye räjäytti potin aivan totaalisesti. Suuri osa yleisöstä oli selkeästi tullut katsomaan juuri tätä yhtyettä, ja meininki oli sen mukaista – kuten kuvasta näkyy. Bändillä oli aivan uskomattoman hyvät soundit, järkyttävä lavaenergia ja se härski sikanaamari; todella toimivat biisit pitivät huolen tunnelmasta. Yllättäen myös moni vanhemman väen edustaja näytti pääsevän ainakin jossain määrin tunnelmaan mukaan, eikä kukaan poistunut salista kesken keikan. Toki osalla ilme oli ”WTF?”, mutta hekin tyytyivät kohtaloonsa ja lähinnä hymyilivät nuoremman sakin energialle ja mukana elämiselle.
Viimeisen biisin aikana lavalle ilmestyivät Flesh Juicerin lisäksi myös Chthonicin Jesse, Doris ja Freddy. Yhdessä tämä ”superkokoonpano” veti todella erikoisen version ”Broken Jade” -biisistä DJ Mykalin saadessa myös pienen osan esityksessä. Biisisovitus oli ehkä liian kummallinen, mutta kyllähän se livenä toimi kuin junan vessa ja päätti Flesh Juicerin show’n todella kunniakkaasti. Kokonaisuutena tämä oli aivan helvetin kova veto yhtyeeltä. Jos ikinä tulee edes pieni mahdollisuus nähdä bändi livenä, hyödynnä se! Tässä on ehdottomasti yksi tämän hetken kovimpia live-bändejä, en voi muuta sanoa valehtelematta. Doris näytti tosin masentuneelta, olisikohan hän kaivannut lohduttajaa? Yksi vapaaehtoinen olisi heti löytynyt!
Mainos päättyy
Illan päätti Crowd Lu, jota ehkä joksikin pop-rockiksi voisi kutsua. Ihan pirteän kuuloista se oli, mutta ei oikein itselleni toiminut livenä. Taustamusiikkina tuota voisi kotona kuunnella, mutta live-esiintyminen oli lähinnä paikallaan pönöttämistä ja biisimateriaali itseään toistavaa. Ei siis jaksanut kuunnella monta kappaletta vaan siirryin syömään kanasalaattia ravintolan puolelle. Oli muuten ihan perseen makuista, mutta niin myöhään sieltä ei mitään muutakaan ruokaa oikein saanut. Flesh Juicerin kitaristit näyttivät siellä hengailevan ilmeisesti jonkin japanilaisen bändin parin jäsenen kanssa, mutta en millään kehdannut mennä jututtamaan. Japanissa ei oikeastaan ole tapana jutella tuntemattomille, ja heillä näytti joka tapauksessa olevan muut bisnekset menossa. Tyydyin siis tuhoamaan salaatin ja lähdin valumaan metroasemalle päin. Ilta oli hauska, ja tiesin jo tässä vaiheessa, että paikallista musiikkikulttuuria tulee ikävä Suomeen palattuani. Seuraavana päivänä Tokiossa olisi ollut Summer Sonic -festarit, mutta 120 euroa pelkästään yhden päivän lipuista meni vähän budjetin ulkopuolelle, kun itseäni kiinnostavia bändejä olisi siellä ollut noin kaksi.
Tähän päättyy Japani-raportointi osaltani, ja suuntaan kohti uusia projekteja!
Kirjoittanut: Miika Hänninen
