Järjestän keikkoja – siis olen? Osa 4: Finnish Death Metal Maniacs

Kirjoittanut Rudi Peltonen - 23.11.2016

finnish_death_metal_maniacsViime vuosina on saanut harmillisesti kuulla ja todistaa, kuinka erinäisiä tapahtumia vaivaa yleisökato. Eikö live-musiikki enää kiinnosta? Eikö Youtube-sukupolvi enää jaksa raahautua paikalle todistamaan live-bändejä, kun ”kokemuksen” saa kotisohvalle netin kautta. Vai onko tarjonta jo niin laajaa, että vain isoimmat bändit vetävät yleisöä? Suomessakin toimii ammattimaisten keikkajärjestäjien ohella liuta porukoita, jotka järjestävät tapahtumia rakkaudesta musiikkiin. Otimme siis yhteyttä muutamiin keikkajärjestäjiin ja kyselimme, missä mennään. Tällä kertaa kokemuksistaan ja näkemyksistään kertoilee Finnish Death Metal Maniacsin Immu.

Immu Finnish Death Metal Maniacs -organisaatiosta kertoo ennen toimineensa myös Metal Warningissa vuosina 2006–2013. Finnish Death Metal Maniacs järjestää tapahtumia Porissa ja Helsingissä, myös laajennusmahdollisuus pääkaupunkiseudulle Helsinkiin tai Immun kotikaupunkiin Espooseen on mahdollista tulevina vuosina. Keikkoja tämä porukka järjestää pääasiassa death metal -bändeille sekä poikkeuksena tästä linjasta myös jyrkemmän laidan vanhan liiton thrash-bändeille. Myöskään black ja doom metalia ei täysin vieroksuta.

Organisaation tarkoituksena on tappaa trendit ja tuoda takaisin 80–90-luvun henki metallikulttuuriin!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Keikkajärjestäjähistoriasta kysyttäessä Immu kertoilee järjestäneensä keikkoja yli 15 vuotta. Ensimmäisiä tapahtumia, joissa hän oli mukana alusta loppuun, olivat ainakin varhaiset Slugathor-keikat vuosina 2002–2003. Lisäksi hän järjesti Gospel of the Horns/In Aeternum/Razor of Occam -kiertueen kaksi Suomen-keikkaa hyvinkin tappiollisesti vuonna 2003. Immu kertoo tykänneensä Gospel of the Hornsista niin kovasti, että halusi sen Suomeen – olipa siinä järkeä tai ei. Tuossa vaiheessa mukaan tuli myös kaikkia pienempiä keikkoja ja muutamia muita ulkomaalaisia bändejä, esimerkiksi Perun Mortem ja Kaamos/Watain-kiertue vuonna 2004. Tuolloin Immu yritti järjestää myös kiertuetta Goat Semenille, mutta eihän siitä oikein mitään tullut… Syyksi hän mainitsee yksinkertaisesti sen, että oli vain vielä niin nuori ja kokematon eikä tajunnut, että noita eteläamerikkalaisia yhtyeitä on yllättävän vaikea roudailla tänne puolelle maapalloa.

Vuodesta 2006 Immulla alkoi hiukan vakavampi keikkojen ja kiertueiden järjestäminen Metal Warning -bannerin alla yhteistyössä Henry ”Orgasmatron” Juvosen kanssa. Suomeen tuotiin muun muassa sellaisia yhtyeitä kuin Nifelheim, Toxic Holocaust, Zemial yhteistyössä Pestilent Decay Productionsin kanssa, Necros Christos, Pagan Rites, Devil Lee Rot, Abigail, Minotaur (Ger), Root (Cze), Blitzkrieg (UK), Sabbat (Jap), Mortuary Drape yhteistyössä No Sign of Lifen ja KRK:n kanssa, Manilla Road, Sarcofagus ja OZ, joten ihan pienistä demobändeistä ei enää puhuta. Isoimmat tapahtumat olivat Metal Warning Festival II–IV vuosina 2009–2011. Tapahtumat loppuivat kuitenkin pienimuotoisen suuruudenhulluuden jälkeen vuonna 2013. Viimeinen keikkajärkkäys oli kotimainen Stud. Henry Juvonen ei ole aktiivisesti mukana Finnish Death Metal Maniacsissa, mutta Immu sanoo, että he voisivat taas tehdä jotain yhdessä, jos taivaankappaleet asettuisivat oikeille paikoilleen.  Sitten tulikin vuosi 2014 ja Mystifier yhteistyössä Åbo Deadbangersien kanssa, mistä homma taas Immun mukaan lähti vähitellen käyntiin.

fdmmf-cvlt-1-34-700x468
Kuva: Mattias Westfalk

Finnish Death Metal Maniacs on koostunut viime vuonna kahdesta päätekijästä, eli tähän haastatteluun vastanneesta Ilmari (Immu) Jalaksesta sekä kaverista nimeltä John Gdamn. He järjestivät yhdessä menestyksekkäästi tapahtuman, joka sai niin hyvän vastaanoton ja legendaarisen statuksen, että Immu päätti järjestää sen myös uudestaan, samassa paikassa Porissa vuonna 2017. Headlinereina toimivat viimeksi Rippikoulu, Depravity, Skepticism, Archgoat ja Purtenance. Osa esiintyjistä esiintyi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Inspiraatio tapahtuman järjestämiseen syntyi kaksikon vierailtua Kill-Town festivaaleilla Tanskassa vuonna 2014.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Muistatko ensimmäisen järjestämänne keikan? Mikä se oli, ja mikä ajoi järjestämään tämän keikan? Eli mikä itse asiassa toi sinut/teidät tälle alalle?

– Tämä on hiukan hankala kysymys. Jos tarkoitetaan Finnish Death Metal Maniacs -porukkaa, ensimmäinen taisi olla 13.6.2015 edesmenneellä PRKL Clubilla toteutettu tapahtuma, jossa esiintyivät Pestigore, Festerday, Cadaveric Incubator ja Corpsessed. Paikalle tuli aika hyvin ihmisiä, muistaakseni yli 200. Tämä oli sellainen esivaroitus siitä, mitä on tulossa! Ihan ensimmäistä järkkäämääni keikkaa en valitettavasti edes muista… heh. Todennäköisesti jotain hyvin pientä ja vaatimatonta joskus vuonna 2001.

Kun kyselin, ukkoutuuko keikkayleisö, Immu hiukan empii vastauksensa kanssa, koska ei ole mitään tutkimuksia asiasta tehnyt. Näköhavaintonsa ja kavereiden kertoman perusteella hän kuitenkin kertoo, että tänä vuonna esimerkiksi jenkkiläisten Manilla Roadin ja Incantationin Nosturin keikoilla ei kovin monta alaikäistä näkynyt vaan liput menivät hyvinkin isolla prosentilla jo reilusti täysikäiselle porukalle. Syytä Immu ei kuitenkaan lähde arvailemaan mutta epäilee kuitenkin, että nyt on ihan toisenlainen musiikki muodissa. Lohdutukseksi hän kuitenkin heittää, että vaikka metalliväki ukkoutuu ja akkautuu, meitä kyllä vielä riittää! Immu kuitenkin toivoo, että lisää nuoria metallifanaatikkoja ilmaantuisi jostain. Hän nostaa esiin yhtyeen Galvanizer, joka ”ihan helvetin asiaa”! On kuulemma paras bändi, jota Immu on kuullut moneen vuoteen ainakin death metal -genressä.

Galvanizer EP 2015Parasta keikkojen järjestämisessä Immun mielestä on onnistunut kokonaisuus. Se on kollektiivinen tila. Sen kuulemma tietää, kun on ison äärellä. Immu avautuu itkeneensä samalla, kun heilutti tukkaansa edellä mainitun Galvanizerin keikalla vuonna 2015. Se oli niin voimakas kokemus. Tuon kokemuksen tuntee varmaan moni muukin musiikkidiggari – ainakin itse myönnän olleeni samassa liikutuksen tilassa joillakin keikoilla. Immu harmittelee sitä, että monilla keikoilla ei edes yleisö jaksa sen kummemmin olla mukana. Hänen mukaansa voi kuitenkin kysyä keneltä tahansa Finnish Death Metal Maniacs Festillä Anniksella olleelta, niin saa vastauksen, että meno oli 666-prosenttinen lähes joka helvetin bändin aikana!

Rasittavinta keikkajärkkäilyssä on FDMM:n Immun mukaan stressi, ei mitenkään yllättäen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bändit tapahtumiinsa Death Metal Maniacs löytää hyvin yksinkertaisesti kysymällä suoraan bändeiltä, nykyään yleensä Facebook-sivujen kautta. Joskus kuitenkin joutuu oikein kaivamaan yhteystietoja ja jäljittämään yhtyeen jäseniä.  Se onkin Immusta miellyttävää puuhaa, ja apunaan hänellä ovat olleet muun muassa Toni Hietomaa, Luxi Lahtinen, Jussi Lehtisalo ja Anssi Mäkinen. Usein kuitenkin bändin jäsenet tiedetään jo jostain yhteydessä. Esimerkiksi hiljattain Immu kertoo kysyneensä Barathrumin Janne Sovan vanhaa Morphosis-bändiä mukaan tapahtumaan.

Entä mikä on mieleenpainuvin järjestämäsi keikka ja miksi? Tai nähty keikka?

– Kyllä se tämä Finnish Death Metal Maniacs on. Yleinen tunnelma ja tapahtuman kansainvälisyys olivat jotain niin ainutlaatuisia. Silloin oli kuin jossain metallimiehen taivaassa/helvetissä (positiivisessa mielessä!)
Paras näkemäni keikka? Huh. Vaikea sanoa, mutta olin todella innoissani nähtyäni Manilla Roadin ensikertaa Suomessa. Vuosi oli 2009. Myös Root vuonna 2007 säväytti todella… Iron Maiden yleensä. Kyllä näitä on ihan liikaa, että osaisi raapia jonkin parhaan ikinä tähän.

Tulevista tapahtumista Immu puolestaan odottaa omaa kesäkuussa 2017 järjestettävää Finnish Death Metal Maniacs pt. II:sta ja ensi vuoden Steelfestiä, jossa esiintyvät muun muassa Peste Noire, Marduk, Carpathian Forest, Azazel ja Sinister.
Jos Immu saisi täydellisen vapauden, hän järjestäisi klubifestarin, jossa soittaisivat Sadistik Exekution (”Ihan sairas bändi. Mielipuolinen.”), Master’s Hammer (”Peklo! Váš pomník rozdrtím jediným úderem, posledním úderem!” – Mitä tuo sitten ikinä tarkoittaakaan) sekä Sarcófago tai Beherit – oikeastaan ihan kumpi tahansa kävisi. Tosin tämän Beheritin pitäisi olla autenttinen versio Rovaniemen ’91 meiningistä tällä kokoonpanolla: Nuclear Holocausto of Bloody Vengeance vokaaleissa ja kitarassa, Daemon the Seventh Devil of Fornication bassossa ja vokaaleissa ja The Last Slaughter (Sodomatic Slaughter) rummuissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mitä terveisiä tai neuvoja haluaisit sanoa uusille keikkajärjestäjille tai sellaiseksi suunnitteleville?

– Olen jakanut neuvoja vain harvoille ja valituille. Nyrkkisääntönä on hyvä ensimmäiseksi muistaa, ettei tapahtumia kannata järjestää liian usein. Tapahtumiin ei kannata järkätä niitä bändejä, joista diggaa vaan joista yleisö tykkää (eli tässä kohtaa pyydän jo tekemään toisin kuin minä). Eipä tätä hommaa voi varsinaisesti kenellekään suositella, mutta jos on palo järjestää, niin totta kai! Itselläni ei sinänsä ole motiiveina juuri mitään muuta kuin tuo ”polte” ja oman tarpeen tyydytys. Korteni olen kekoon kantanut, mutta syynä ei ole ollut ”hevikivaa kaikille” tai skenen tukeminen. Tapahtumia on tullut ja mennyt. Kiva, jos joku on niistä tykännyt.

fdmmfest_2017_2_medium_webYleisölle taas lähetetään yksinkertaiset terveiset:

– Käykää keikoilla! Nuoretkin rohkeasti mukaan. Moshaaminen on mukavaa puuhaa!
Mikä on seuraava järjestämänne tapahtuma? Miksi sinne kannattaa saapua?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Seuraava Immun järjestämä tapahtuma on Finnish Death Metal Maniacs ensi vuonna Porissa 2.–3.6. Sinne kannattaa tulla, koska vastaavaa underground- death metal -myrskyä ei maastamme muualta löydä. Lisäksi ystävä järjestää 1.6.2017 Helsinki Death Fest Clubin, jossa esiintyvät Funebrarum, Rippikoulu, Corpsessed ja God Disease. Sinnekin kansaa kehotetaan saapumaan.

Finnish Death Metal Maniacsin sivuilta löytyy lisätietoa tulevan tapahtumamme esiintyjistä, joten sieltä voi kuunnella bändejä ja tsekkailla vähän, mistä tässä on kysymys. Immu mainitsee haastattelun lopuksi, että esimerkiksi Necromonasteryä, Sonic Poisonia, Funebrarumia ja varsinkin legendaarista Death Strikea kannattaa käydä kuuntelemassa, mikäli yhtyeet ovat tuntemattomia nimiä. Myös lippuja tapahtumaan on jo saatavilla tätä kautta. http://www.fdmmfest.com.

Finnish Death Metal Maniacs Facebookissa

Haastattelu: Rudi Peltonen

Järjestätkö keikkoja jossakin päin Suomea? Ilmianna itsesi kertoaksesi omat näkemyksesi aiheesta. Ota yhteyttä rudi.kaaoszine@gmail.com.

 

Luetuimmat

Uusimmat