”Järjettömyyttä ja vääryyttä vastaan” – klassikkoarvostelussa Dischargen 40-vuotias ”Why?”

Keski-Englannin Stoke-On-Trentin hardcore punk -pioneerin, Dischargen neljäs EP ”Why?” julkaistiin osapuilleen 40 vuotta sitten. Alun perin kymmenen kappaleen ja neljäntoista minuutin väkivaltaisen pikaisen rykäyksen 12″ vinyylin julkaisi brittiläinen .

Alkupunkin muuntauduttua uuden aallon ja post punkin pehmeämpiin ja romanttisempiin suuntiin perästä seurasi sosiaalisten, poliittisten ja yhteiskunnallisten ongelmien ja kysymysten värittämä hardcore-virtaus, joka tsunamin lailla pyyhkäisi popularistisemmat muodin mukaiset kepeilyt alleensa. leimautui Iso-Britanniassa ja muualla maailmassa Margaret Thatcherin konservatiivihallinnon taantumuksellisen ja imperialistisen vallanpidon äkäiseksi vastareaktioksi kuin myös (epä)musiikillisen vastarintaliikkeen painavammaksi äänenkannattajaksi. Yhtye oli alemman työväenluokan kansoittamasta työläiskaupungista tullut, läpeensä maailmanmenoon kyllästynyt nuorten miesten veljellinen kaveriporukka ilman tulevaisuutta. Nelikosta muotoutui radikaalin poliittisen musiikin ja mustavalkoisen inhorealistisen kuvaston kautta 1980-luvun merkittävin totaalisen anarkian kärkuairut. 1980-luvun taitteen jälkeen niittirotsin ja irokeesikampauksen merkittävimmäksi osaksi fanikuntansa uniformua ja julkiasua pyhittänyt Discharge kasvatti nopeasti kuulijakuntaansa ympäri maailman.

Yhtyeen mukaan nimetyn, kipakan d-beatin vetämän, sirkkelikitaroilla sahatun, inhorealismia tihkuvan metallisen punkin perusajatus ja vimma oli kopattu Motörheadin ensimmäisiltä levyiltä, mutta ilman tuplabassareita ja tekstejä naisten saalistamisesta tai uhkapeluusta. Hardcoren ensisijainen tehtävä oli olla kärkevä; sodanvastaisena huutona oikeudenmukaisemman maailman puolesta hardcoren eturintamaan itsensä Crassin ja The Exploitedin kanssa taistellut Discharge oli ensisijassa niitä harvoja yhtyeitä, jotka varhaisimpien vuosiensa aikana vain kiristivät ruuvia ollen levy levyltä yhä armottomampi, aggressiivisempi, hyökkäävämpi ja vaarallisempi.

Kymmenen kappaleen ”Why?”-EP:tä voidaan pitää brittiläisen hardcore punkin epitomina. Sillä teoksella kiteytyi saarivaltion tinkimätön hardcore mitä suurimmassa määrin. Sen puolentoista minuutin pintaan mahtuvat väkivaltaisen ryöpsähdykset avasivat myöhemmin teitä lukemattomille äärilaidan yhtyeille yli genrerajojen ja tulevien vuosikymmenten.

Kaoottisen noise-intron saattelema, yhtyeen ominaissoundin määrittelevä ”Visions of War” päästää auditiivisen helvetin irti. Pintaan miksatun Roy ”Rainy” Wainwrightin säröbasson ja Dave ”Bambi” Ellesmeren romuluisen, mutkat suoriksi pistävän komppauksen yhdessä kitaristi Anthony ”Bones” Robertsin painostavien pikariffien ja kakofonisten, pentatonista sävelasteikkoa rikkovien soolojen kanssa Discharge kiteytti ”Why?”:lla soundiaan aiempia EP:itään raaemmaksi ja tunnistettavammaksi. ”Does This System Work?” jatkaa yhteiskuntajärjestykseen uskovien, kuuliaisten kansalaisten veivaamista lihamyllyn läpi. Siltä se myös musiikillisesti kuulostaa. Muun muassa Metallican James Hetfieldin suuresti ihannoiman vokalisti Cal Morrisin pelkistetty, tehokkaasti iskulauseen muotoisia tekstirivejä painottava ja kertosäkeissä biisin otsikointiin viittaava huutovokalisointi oli tulkintatyylinä ajassaan rajoja rikkovaa ja vielä nykyajan mittapuullakin tyylikästä kuultavaa.

Kuudestoistaosissa vihaisesti nakuttavalla perusbeatilla rullaava ”A Look At Tomorrow” on tylyydessään kokonaisuuden ehdottomia kohokohtia. Samaan kastiin lukeutuu myös perinteisempään ”tiskiharja”-muottiin valettu EP:n nimibiisi. Minimalistisimmillaan ja tylyimmillään yhtye paiskoo tiskiin yhteen kolmen voimasoinnun riffikiertoon perustuvan rykäisyn ”Maimed And Slaughtered”. Astetta kireämpi, kahden soinnun tapporiffillä operoiva ”Mania for Conquest” ei jää edellistä huonommaksi. Brutaalin viileästi rokkaava ja rollaava ”Ain’t No Feeble Bastard” on puolestaan eräs kokonaisuuden tarttuvimpia kappaleita. Ei ihme, sillä samalla se on myös eräs ikonisimpia Discharge-biisejä koskaan. Kokonaisuuden turhin lenkki on yhtyeen mittapuullakin selkeimmältä jämäbiisiltä vaikuttava ”Is This To Be”. Päätöskappale ”Massacre of the Innocents (Air Attack)” kuitenkin korjaa kurssin oikeaan suuntaan potkien vimmatusti ja palauttaen yhtyeen musiikkiin hurmoksellisen, pasifistisen kiihkon ja totaalisen kurin.

Myöhemmillä julkaisuilla lukuisilla bonuskappaleilla jatkettu ”Why?” toimii parhaiten vajaan vartin mittaisena shokkihoitona. Vaikka tuotannollisilta edesottamuksiltaan EP:n kokonaisuus jätti vielä toivomisen varaa, nousi se ilmestyttyään vuonna 1981 Brittien indie-listan kärkipaikalle.

Ilmiönä ”Why?”-EP:n aikainen Discharge potki, puri ja herätteli hyvinvointikuplaan, imperialistiseen maailmanvaltaan, kulutuskulttuuriin ja ensimmäisen maailman yhteiskuntajärjestyksen lumoihin taannutettua nuorisoa ja nuorta aikuisväkeä taiteen äärimmäisimmillä keinoilla. Vaikka omaehtoista marginaalimusiikkia ”Why?” lähtökohtaisesti olikin, on se vielä 40 vuoden jälkeen ilmestymisestään kouriintuntuva sotahuuto apatiaa, aivottomuutta ja sosiaalipoliittisten vääryyksien hiljaista hyväksyntää vastaan.

”Why?” on äänite, jota ilman kokonaisia aikansa äärimusiikin tyylisuuntia thrash metalista, metallisesta hardcoresta aina crust-punkiin, discoreen tai ’82-punkiin ei olisi sellaisenaan olemassa. Tämä siitäkin huolimatta, että yhtyeen merkittävin julkaisu oli ”Why?”:n ilmestymisen aikaan vasta tulollaan. Sitä myötä Dischargen ja alkuaikojensa teosten vaikutus läntisen äärimusiikin kenttään on ja tulee tulevaisuudessakin olemaan moniulotteinen ja valtava.

Kommentoi julkaisua