Kuva: Marek Sabogal

Jarkko Ahola ja Waltteri Torikka tulkitsevat isoja klassikoita Nokia Arenan lavalla marraskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 3.5.2023

Rocktenori Jarkko Ahola ja oopperalaulaja Waltteri Torikka nousevat yleisön pyynnöstä areenalavalle Tampereen Nokia Arenalla 24.11. Vahvojen tulkitsijoiden kolme edellistä Hartwall Areenan konserttia olivat loppuunmyytyjä.

Nyt kaksikko esittää isoja kotimaisia ja kansainvälisiä klassikkobiisejä Marko Hilpon kapellimestaroiman, vaikuttavan orkesterin säestämänä, visuaalisesti näyttävässä Kuninkaiden paluu -konsertissa Nokia Arenalla. Liput tulevat myyntiin Lippupisteessä perjantaina 5.5. klo 9.00.

Edelliset areenakonsertit olivat kokemuksina todella erityisiä ja jokainen vuorollaan astetta parempia. Uskon, että tälläkin kertaa rima nousee jälleen ja saadaan aikaan unohtumaton ilta!”, Ahola ja Torikka kommentoivat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Illan aikana kuullaan koskettavia, liikuttavia ja iholle asti yltäviä kappaleita upein tulkinnoin. Mukana on myös energisen revitteleviä vetoja, joten biisirepertuaari tulee olemaan laaja.

Laulajat kotikentällään

Jarkko Ahola vaikuttaa Tampereella ja Waltteri Torikka on kotoisin samasta kaupungista.

Kun ollaan kotikentällä ja tuoreella areenalla, jossa en ole vielä käynyt, niin tuntuuhan tämä todella hienolta!”, Ahola sanoo

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kolme täyttä Hartwall Areenaa myöhemmin toteuttamaan areenakonserttia syntymäkaupunkiin – onhan tämä aivan mahtavaa! En ajatellut silloin Tampereella yläasteella ja lukiossa ollessani, että palaisin tänne, rakkaaseen paikkaan valloittamaan uuden areenan Jarkko Aholan kanssa timanttisella show’lla”, Torikka kommentoi.

Ahola ja Torikka tapasivat ja ystävystyivät Tähdet, Tähdet -ohjelmassa, josta virisi konserttisarjasaaga. Kaksikko toteaa olevansa laulajina vielä varsin erilaisia. ”Molemmilla on tilaa ’kuninkoida’ omalla tavallaan”, Jarkko ja Waltteri avaavat konsertin nimeä. ”Maailmanluokan show tulossa!”, he lupaavat.

Jarkko Ahola tuli tunnetuksi Teräsbetonin laulaja-basistina ja biisinkirjoittajana. Hänen ensimmäinen sooloalbuminsa ”Ave Maria – Joulun klassikot” (2012) on myynyt tuplaplatinaa. Sitä seuranneet levyt ”Suojelusenkeli – Joulun klassikot 2” (2014) ja ”Romanssi” (2016) ovat ylittäneet platina- ja kultarajan. Rocktenorin omia biisejä sisältävä albumi ”Mä tuun suo luo” (2018) ja pääosin cover-kappaleita sisältänyt ”Metallisydän” menivät molemmat virallisen albumilistan kärkipäähän, sijoille 2 ja 6.

Waltteri Torikan debyyttialbumI ”Sydän” (2015) oli suurmenestys: se myi platinaa, yli 30 000 kappaletta, ja oli saman joulun myydyin albumi heti Adelen jälkeen. Vuonna 2016 julkaistu albumi ”Rakkaus” on myös ylittänyt kultarajan. Torikan ohjelmisto ulottuu oopperapäärooleista ja vaativasta klassisesta ohjelmistosta aina akustiseen tunnelmointiin sekä viihde- ja elokuvamusiikin moderneihin klassikoihin. ”Sydämeni joulu” (2018) nousi suoraan virallisen albumilistan ykköseksi ja sai erinomaisia arvioita. Torikan viimeisin, omia kappaleita sisältänyt albumi ”Toivo” meni listan sijalle 3.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jarkko Ahola ja Waltteri Torikka – Kuninkaiden paluu
Pe 24.11. Nokia Arena, Kansikatu 3, Tampere
Ovet klo 18.00 (vipit klo 17.00), konsertti klo 20.00

Liput: alkaen 59,90e / kpl
Lipunmyynti: Lippu.fi
Ikäraja: S, anniskelukatsomot K18

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat