Jeff Loomis: ”Tulevalla Arch Enemyn albumilla tullaan kuulemaan seitsemänkielistä kitaraa”

Arch Enemy – Tuska 2018.

Yhdysvaltalainen kitaristi Jeff Loomis tuli aikoinaan tunnetuksi progressivista metallia soittavan Nevermoren riveistä. Mies kuitenkin liittyi tänä kesänä John Smith Rock Festivalissa esiintyvän Arch Enemyn rivistöön vuonna 2014 ja on jäänyt sittemmin yhtyeen vakituiseksi jäseneksi. Loomis ei osallistunut yhtyeen vuonna 2017 ilmestyneen ”Will To Power” -albumin kirjoittamiseen, mutta tähän on tulossa muutos seuraavalle, parhaillaan työn alla olevalle albumille. Loomis on hiljattain antanut Ultimate Guitarille haastattelun, jossa on paljastanut aikovansa käyttää kuusikielisen kitaran sijaan seitsemänkielistä kitaraa bändin tulevan vielä nimeämättömän albumin teossa. Loomis on haastattelussa paljastanut jättäneensä kitaravalmistaja Schecterin pitkän yhteisen taipaleen jälkeen ja siirtynyt käyttämään Jacksonin kitaroita, joka on johtanut siihen, että Arch Enemyn tulevalla albumilla tullaan kuulemaan seitsemänkielistä kitaraa ensimmäistä kertaa bändin historiassa:

”I mean, the question that’s been coming up constantly is, obviously, I was a Schecter artist for many, many years; for like, 13 or 14 years. And after I left Schecter – which was just for a personal reason, you know, I love the guys at Shecter – I just kind of felt like I needed a change and basically what that change for me was is that I’m an avid collector of guitars.

I’ve got a lot of Strats, I’ve got a lot of Gibson Les Pauls, just things that I wanted to play freely and openly, and I have a lot of Jacksons that I bought as well. They’re personal instruments of mine, and that’s when you noticed that I started playing Jacksons just because I enjoy the instrument. I didn’t have a predetermined thing in my mind after I left Schecter that I was going to go to Jackson, I just wanted to be a free agent. It wasn’t until I got an invite down there and I wanted to see the facility as well.

I was really blown away, you know, to work with the likes of Mike Shanin and stuff like that – legendary craftsman – it was really a no-brainer for me. This is the new Jeff Loomis Kelly *shows guitar*, and a lot of people are asking, ’Jeff, you’re a seven-string guy, what’s up?’.

Well, I play six-string as well. I play in Arch Enemy; Arch Enemy is a six-string band, and we will work on seven-string stuff in the future. This guitar is really awesome, it’s a metal machine, and the neck is really special because it was hand-sanded to my specs in front of me.

So it was literally being handed back and forth. That took a little while, but that’s where the excellence comes in.”

Kommentit