”Jesse, herska ja sekamelska” – klassikkoarviossa Ministryn 30-vuotias ”ΚΕΦΑΛΗΞΘ” | ”Psalm 69: The Way to Succeed and the Way to Suck Eggs”

Lapsena Kuubasta äitinsä kanssa Yhdysvaltoihin muuttaneen industrial rock -ja metal-pioneeri Al Jourgensenin luotsaamaan Ministryn viides albumi ”ΚΕΦΑΛΗΞΘ” ilmestyi 14. heinäkuuta vuonna 1992 Siren, Warner Bros Recordsin alamerkin julkaisemana. Albumin nimi on kreikkaa ja äännetään vapaasti käännettynä [ke-fa-lee]. Se tarkoittaa raamatullisena terminä seurakunnan ja perheen sisällä muotoutunutta vallitsevaa järjestystä ja hierarkiaa.

Jourgensenin yhdessä pitkäaikaisen bändikaverinsa, Paul Barkerin kanssa juonimasta albumista tuli paitsi Ministryn kaupallisesti menestynein albumi mutta myös puoliksi tahattomasti industrial metalin kulmakivi ja vaihtoehtoisen metallimusiikin kenttää olennaisesti muokannut teos. Albumin, toiselta ja tunnetummalta nimeltään ”Psalm 69: The Way to Succeed and the Way to Suck Eggs”, lyhyemmin ”Psalm 69”, tuotannosta vastasivat Jourgensen ja Barker niin ikään kreikan kieleen viittaavilla peitenimillä Hypo Luxa ja Hermes Pan. Albumin äänityspaikkoina toimivat Chicago Trax Recording Studio ja Wisconsinin Lake Genevassa sijaitseva Royal Recorders aikavälillä 1991-alkuvuosi 1992. Albumin äänittivät Jeff ”Critter” Newell ja Paul Manno.

Albumin yleissoundi oli edeltäviin Ministry-tuotoksiin verrattuna metallisempi, helpommin sisälle päästävä, osittain keskitempoisuudessaan rock radio -ystävällisempi ja biisien puolesta tasalaatuisempi kokonaisuus. Myös albumilta lohkaistut videosinglet vauhdittivat runsaalla MTV-rotaatiolla Ministryn nousua yhdeksi aikansa kuumimmaksi vaihtoehtometalliyhtyeeksi.

Thrash-vivahteisesti tykitysrumpuintrolla käynnistyvä ja ilmavan yksinkertaisella demppiriffillä huudahdus- ja hälytyssireenisamplejen maustama basson ja rumpujen varassa groovaava ”N.W.O.” nousi kertaheitolla industrial metalin klassikoksi. Persianlahden sodan puhjettua ja loppukesällä vuonna 1990 George H.W. Bushin masinoiman Kuwaitin öljykenttien invaasion sattuminen aikajanalla lähelle kappaleen syntymähetkeä ei suinkaan ollut sattumaa. Kappaleessa toistuva Yhdysvaltain sotaisan presidentin puheesta samplattu kappaleen nimen hokema kertoo omaa kieltään Ministryn geopoliittisesta näkökannasta. Aina ja ärhäkästi Yhdysvaltain imperialistista sotapolitiikkaa vastahankaan harannut Ministry kantoi samalla kekoon myös omat spekulaation aiheensa salaliittoteorioiden varjostamina pidettyihin Lähi-Idän likaisiin ja kohtuuttomasti siviiliuhreja vaatineisiin länsivaltojen harjoittamiin imperialistisiin ”demokratianlevityssotiin”.

Karibialaisperkussioiden tahdittama hypnoottinen säkeistörytmi on kappaleen vaikuttavuudessa erityisen tärkeä tekijä. Rammsteinia ei olisi sellaisena kuin se nykyään tiedetään, ellei Ministry olisi loihtinut läpimurtolevylleen omakohtaista huumeidenkäytön dokumenttia, ”Just One Fixia”. Napakasti rouhivalla pääriffillä varustettu industrial-biisi avasi tuolloin ovia lukemattomille elektronisen musiikin elementtejä metalliseen ilmaisuun yhdistäville yhtyeille. Jourgensenin mukaan Warner Bros maksoi yhtyeelle albumin tekoa varten ennakkoa 750 000 dollaria, jonka yhtyeen miehistö rännitti suonesta sisään ja kaatoi kurkusta alas, mistä johtuen albumin äänitykset etenivät sanalla sanoen verkkaisesti.

”Hero” on puolestaan albumin suoraviivaisin industrial-pintakiillotuksen saanut Amerikan mallin hardcore/punk-vaikutteinen speed metal -biisi, jonka vahvasti kantaa ottava imperialistisen sodan vastainen teema ei jää kenellekään epäselväksi.

Lollapalooza-kiertueen saavuttua Jourgensenin silloiseen kotikaupunkiin, Chicagoon, meni maestro tsekkaamaan Butthole Surfersin keikan. Hän raahasi sieltä mukaansa Chicago Trax Recording -studioon yhtyeen laulajan, Gibby Haynesin, joka kirjoitti tekstin, lauloi, ulisi ja jokelsi vokaaliosuudet tulevalle Ministry-albumin rockabilly-rynkytykselle ”Jesus Built My Hotrod” hyvin lyhyessä ajassa. Levy-yhtiön väki oli penännyt Jourgensenilta näyttöä studiosessioiden etenemisestä, joten hän lähetti yhtiöön miksauksen Haynesin laulamasta kappaleesta ja tarjosi ota tai jätä -vaihtoehtoa koko Ministryn levytyssopimuksen suhteen. Sire otti riskin ja julkaisi kappaleen singlenä.

Onnellisten yhteensattumien summana single menestyi hyvin. Siitä tuli Ministryn kaikkien aikojen myydyin ja tunnetuin single. Kappaleen suksee sai levy-yhtiön henkilöstön vakuuttuneeksi Ministryn tekemisen meiningistä ja luomisvoimasta, ja se suostui maksamaan yhtyeelle loput albumin äänityksiin budjetoimistaan rahoista.

Sama meno jatkui ja kuin ihmeen kaupalla Ministryn työn jälki pysyi skarppina ja innovatiivisena. Jourgensen ja Barker hyödynsivät uusissa kappaleissa lukuisia elokuva- ja äänitesampleja. Rivi ”just one fix” on samplattu Frank Sinatran lausahduksesta elokuvasta ’The Man With the Golden Arm’. ”Never Trust A Junkie” -rivi on puolestaan leffasta Sid And Nancy. Mukana on myös pätkiä Hellraiser II -ja Trip-leffoista.

”TVII – Connect The Damn Dots” oli jatko-osa tammikuussa julkaistun ”Jesus Built My Hotrod” -singlen B-puolena julkaistulle kappaleelle ”TV Song”. Albumilla Ministry-debyyttinsä tehneiden kitaristien Mike Scaggian (mm. Rigor Mortis, Lard), Louis Svitekin (mm. M.O.D., Pigface), basisti Barkerin ja rumpali Bill Rieflingin (mm. Lard, R.E.M.) ultra-nopeasti sahaama ja diskantti- ja yläkeskiäänisoundiseksi miksatun kappaleen intensiivisten instrumentaaliosuuksien väleissä Jourgensen saarnaa roskamediakulttuurin turruttamista ihmisistä.

Vahvaa Nine Inch Nails -ja Killing Joke -vivahdetta uhkuva, staattisesti yli kahdeksan minuuttia junnaavasti groovaava ”Scarecrow” on albumin tummasyisimpiä ja verkkaisimpia kappaleita. Erityisesti yhtyeen ”AmeriKKKant”-albumilla Jourgensen palasi hyödyntämään kappaleessa hyväksi havaitsemiaan jippoja psykoottisine huuliharppusooloineen. Ilman kappaleen sairaalloisen kieroutunutta tunnelmaa ei myöskään Marilyn Manson olisi onnistunut lanseeraamaan paikkaansa tuotteistetulla shokkiarvolla kuorrutetulla industrial/kauhu-glamillaan.

Muhkean mahtipontisella kosketinintrolla ja ”Praise Jesus!” -huudoilla starttaava shuffle-thrash-repäisy ”Psalm 69” on yhtyeelle ominaisen suora ja raaka, kantaa ottava hyökkäys yhdysvaltalaisia kristittyjä kirkkokuntia vastaan niiden alaisiaan kohtaan harjoittaman aivopesun ja kaksinaismoralismin ja kaltoinkohtelun takia.

Albumin päättävät kaksi instrumentaalia, joista ensimmäinen, ”Corrosion”, on omiaan nostamaan ihokarvat pystyyn kolkon mutta mieltä kiihottavan toisteisesti looppaavan ja raskaasti jyräävän kiertonsa ansiosta. Michael Balchin tajuntaan porautuvat kosketinosuudet ja ohjelmointi yhdessä Howie Benon ohjelmoimien taustojen kanssa rikastuttavat kappaletta oleellisesti klubimaisella trance-vivahteella ja tanssittavuudella lisäten edelleen albumin musiikillista spektriä.

Vaikka tyylillisesti Godfleshiä lähimpänä olevaa perua oleva albumin päätösraita ”Grace” ei enää onnistukaan tarjoilemaan kokonaisuudelle mitään sellaista, jota sillä ei olisi jo aiemmin kuultu piirua paremmin ja ytimekkäämmin tehtynä, perustelee se silti paikkansa vihan sekaisen deliri-tripin päätepysäkkinä. Verkkaisesti klonksuva kappale on sekavuudessaan ja psykoottisuudessaan ”The final battle….. Doomsday…” -riviensä myötä albumin ei-niin-onnellinen loppu.

Albumin työstämisen myötä Ministryn jäsenten välit alkoivat rakoilla, mikä ei yhtyeen elintottumukset huomioon ottaen ollut muuta kuin helposti ennustettavaa. Jourgensen ja Scaggia työskentelivät yhtenä yksikkönä ja Barker, Riefling ja sessiomuusikot toisena. Jourgensen on kertonut, että aina uuden session alkajaisiksi bändi pyyhkii pois noin 80 prosenttia edellisen tuotantoryhmän aikaansaannoksista ennen kuin se jatkaa omien osuuksiensa äänityksiä. Loppujen lopuksi albumin puolitoista vuotta käynnissä olleiden sessioiden aikana syntyneistä kolmestakymmenestä kappaleesta albumille päätyi ainoastaan yhdeksän.

Ilmestymisensä jälkeen albumi nousi Yhdysvaltain Billboard 200 -listalla korkeimmillaan sijalle 27 ja Britannian albumilistalla sijalle 33. Kanadassa ja Australiassa albumi on myynyt kultalevyyn oikeuttavan määrän. Yhdysvalloissa albumi on taas myynyt platinaan oikeuttavan määrän.

Albumista tuli aiemmin undergroundissa operoineelle Ministrylle jättimenestys ja kimmoitti sen 1990-luvun alun menestyneimpien metalliyhtyeiden joukkoon. Lisäksi ”Just One Fix” voitti parhaan metallimusiikkiesityksen Grammy-palkinnon vuonna 1993. Albumi myös innoitti laajasti seuraavien sukupolvien teollisen, anarkistisen ja kokeellisen musiikin tekijöitä tehden niin myös jatkossakin.