Jim Root oli aluksi vastahakoinen liittymään Slipknotiin: ”Halusin tuntea, että olen ansainnut paikkani itse”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 19.7.2023

Slipknotin kitaristi Jim Root liittyi bändin riveihin yhtyeen nauhoittaessa klassikkoasemaan noussutta debyyttialbumiaan, joka julkaistiin vuonna 1999. Root on soittanut bändin kaikilla albumeilla ja osallistunut aktiivisesti säveltämiseen ja sovittamiseen.

Vaikka Root on nykyään oleellinen osa yhtyettä, kertoo hän tuoreessa Prism Supplyn haastattelussa aluksi melkein kieltäytyneensä bändiin liittymisestä.

”Kun Corey (Taylor) liittyi Slipknotiin, minä olin Deadfront-nimisessä bändissä, joka oli hyvin suosittu Des Moinesissa. Clown (M. Shawn Crahan, perkussionisti), Joey (Jordison, bändin entinen ja edesmennyt rumpali) sekä (tuottaja) Ross Robinson soittivat minulle ja pyysivät minua mukaan”, Root muistelee ja jatkaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Mutta sanoin [Deadfrontin jäsenille], että jos he soittavat minulle, aion sanoa ei. Sanoin heille niin, koska ensinnäkin en ajatellut, että he koskaan soittaisivat. Mutta lisäksi en halunnut, että minulle annetaan asioita tarjottimella. Halusin tuntea, että olen ansainnut paikkani itse, ja että olen tehnyt töitä sen eteen.”

”Kaverini Zack, hän on todella hauska. Hän kysyi, että ’oletko ihan vitun tyhmä? Miksi sanot ei tuollaiseen? Olet paiskinut niska limassa töitä 16-vuotiaasta lähtien soittaen pienissä klubeissa. Elämässä tulee todella harvoin tilaisuuksia tehdä tuollaisia loikkauksia eteenpäin ja joillekin niitä ei tule koskaan’.”

”Niinpä nousin heti pöydän äärestä ja soitin Clownille puhelinkopista. ’Oletteko löytäneet kitaristia vielä?¨, kysyin. Hän vastasi, että ei. Se oli lauantai-ilta. Sanoin, että: ’Vitut’, ja kirjaimellisesti lopetin työni heti maanantaina ja sitten harjoittelin bändin kanssa tiistaina, keskiviikkona, torstaina, perjantaina, lauantaina, ja sitten sunnuntaina nousin autoon Mickin [Thomson, kitaristi] kanssa ja ajoimme Los Angelesiin työstämään loput ensimmäisestä levystä.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat