Jimmy Wasted – Kohtuukäyttäjän Päiväkirja

Suomenkielinen vokalisointi metallimusiikissa ei ole koskaan saanut jalmareitani kostumaan touhutipoista. Mitään järkevää syytä tälle ei varsinaisesti ole. Elitismiä, fasismia, rasismia tai mitä muuta ismiä ikinä olikaan, suomenkielinen vokalisointi on aina aiheuttanut minussa saman reaktion, kuin esimerkiksi naisvokalistit toisille. Ei vaan yksinkertaisesti uppoa.

Jimmy Wasted rikkoo ”Kohtuukäyttäjän Päiväkirja” -nimisellä esikoiskiekollaan tämän vihan kierteeni, tai ainakin luo siihen poikkeuksen omalle kohdalleen. Hoipertelin yhtyeen keikalle muutama kuukausi takaperin kuin vahingossa, paremman tekemisen puutteesta, odottelemaan lavalle myöhemmin astuvan Seinäjoen oman pojan Tojajärvi Solon vavahduttavia -tulkintoja. Mikä Jimmy Wasted? Ketä nää on. Suomenkielistä? No voi…

Keikan alettua orkesterin esiintyminen sai vasta menofiilistä alkuillan hämärtyessä hakevan skeptikonkin jalat polkemaan tahtia välittömästi. ”Loistava!” kuulin omasta suustani vasta muutaman kappaleen jälkeen. Tämän lätyn tarvitsen.

Ja lätyn sainkin, samaisen joka pyörii nyt soittimessani. Keikalla auttamatta pauloihinsa vanginnut rosoisuus ja räjähtävä energisyys ovat levyllä luonnollisesti hieman hillitympää, mikä oli toki odotettavissakin. Kuitenkin se mikä live-soitannalle rosoisuudessa jälleen hävitään, levyllä musiikista esille nousevilla nyansseilla paikataan. ”Kohtuukäyttäjän Päiväkirjan” kohdalla keikalla huomaamatta jääneet vivahteet ovat lukuisia. Kitarat, jotka aluksi vangitsivat vain hyökkäävällä riffittelyllään, ovatkin huomattavasti odotettua moniulotteisempia. Pienet kappaleisiin upotetut melodiat ja yllättävät muutokset riffeihin sekä soittokuvioihin yleisesti tuovat oman lisänsä muuten perusvarmaan soitantaan pitäen musisointia mielenkiintoisena. Progeilusta ei kuitenkaan ole kyse, vaan pääpiirteiltään hyvinkin rehdistä groovahtavasta rymistelystä.

Jos metalli mielletään pääasiassa sähkökitaroiden ilotulitukseksi, Jimmy Wasted tarjoilee huomattavasti keskivertoa tasapainoisemman annoksen instrumentteja. Kaikki soittimet ja soittajat saavat tilaa loistaa, jopa usein taustalle painoa lisäävän kompin rooliin jäävä basso. Rummut ovat paikalla pitämässä järjestystä yllä kuten tavallista, mutta samalla huomattavan monipuoliset rumpukuviot valtaavat kappaleelta toiselle parrasvalojakin ja antavat omaltakin osaltaan kappaleille vahvan persoonallisuuden ilmapiirin.

Soitanta on myös toisaalta pitkälti tuttua ja turvallista ja kuulostaa varmasti tutulta kaikille grooven ystäville. Perusvarma metalli toimii usein sellaisenaankin, mutta juuri perusmetalliin pesäeroa tarjoavat persoonalliset vivahteet nostavat ”Kohtuukäyttäjän Päiväkirjan” hyvästä levystä erinomaiseksi. Suurin näistä persoonallisuusruiskeista musiikille saadaan tällä kertaa kuitenkin vokaaleista, jotka ovat äärimmäisen värikkäitä, tai jopa teatraalisia. Persoonallisia, kuten Jimmy Wastedin musisointi kokonaisuudessaankin. Rohkeasti leikittelevät, riittävän rosoisesti vedetyt puhtaat vokaalit nousevatkin levyltä omiksi suosikkipaloiksini. Ärjyntääkin on mukana, mutta pääasiassa mausteen roolissa tuomassa ripauksen aggressiota teatraalisten puhtaiden vokaalien ohelle.

Jimmy Wasted soittaa teknisesti pätevää, toimivia kaavoja hyödyntävää laadukasta metallia. Samalla kuitenkin orkesteri kuulostaa piristävän uniikilta ja rakkaudella tuotetulta. Hommassa on se oikea tekemisen meininki, joka saa levyltäkin kuultuna jalan vispaamaan. Positiivisessa hengessä teatraalinen ehkä onkin tällä kertaa se päivän sana, joka kuvastaa ”Kohtuukäyttäjän Päiväkirjaa” paremmin kuin mikään muu.

Yhtyeen keikkapätevyyden olen myös päässyt jo todistamaan, ja koska esikoislevy kuulokkeistakin kuultuna yltää samaan korkeaan tasoon, on Jimmy Wastedista helppo veikata seuraavaa suurta suomenkielistä Mokoman ja Stam1nan rinnalle – ja näistä kolmesta omaksi suosikikseni nousevaa.

9/10

Kappalelista:

1. Hyljättyjen Valtakunta
2. Rauha Ja Vauraus
3. Vereen Piirretty Viiva
4. Elinkautinen Ihmisyydestä
5. Kohtuukäyttäjän Päiväkirja
6. Ei Se Siitä
7. Maailman Pehmein Päivä
8. Aamukaste
9. Veli Delirium
10. Kalkkiviivamies

https://www.facebook.com/pages/Jimmy-Wasted/

Kirjoittanut: Pekka Nyrhinen

Kommentoi julkaisua