Jinjer julkaisi videon ”Pisces”-kappaleen esityksestä tulevalta livealbumiltaan

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.4.2024

Ukrainalainen Jinjer julkaisee uuden livealbumin ”Live In Los Angeles” 17. toukokuuta Napalm Recordsin kautta. Kyseisen live-äänitteen konsertti pidettiin The Wiltern teatterissa Los Angelesissa joulukuussa 2022. Bändi kertoo livealbumistaan seuraavaa:

”Upea Loppuunmyyty Los Angelesin keikkamme vuoden 2022 kiertueemme päätteeksi oli täydellinen aika ja paikka tehdä jotain erityistä – jotain sellaista kuten odotettu DVD/live-albumi Jinjeriltä! Täysin täynnä ollut legendaarinen keikkapaikka, hullut länsirannikon tunnelmat ja ennen kaikkea bändi, joka antoi kaikkensa kuuden kuukauden mittaisen kiertueen jälkeen.

Niille faneille, jotka liittyivät joukkoomme sinä iltana The Wilternissä, se oli unohtumaton konsertti, mutta nyt jokainen Jinjerin kannattaja ympäri maailmaa voi kokea ja nauttia ihanteellisesta setistä, joka sisältää suurimmat hittimme vanhoilta- sekä tuoreimmilta albumeilta. Tämä ei ole pelkästään DVD tai live-albumi, vaan juhla Jinjerin tarinan ensimmäisistä 15 vuodesta, juuri ennen kuin siirrymme seuraavaan lukuun.”

Yhtye on julkaissut eilen livealbumiltaan katsottavaksi videon ”Pisces”-kappaleen esityksestä. Bändi kertoo kappaleesta seuraavaa:

“We somehow missed the point when ‘Pisces‘ became more than just a good song for so many people… Only years after its release, we are only now starting to comprehend how people relate to this track, how much it has done for us as a band and why it is so special for so many people. It is always a huge pleasure to perform it live and to hear you sing along. It is almost a spiritual experience…”