Joensuu louhittiin maan rakoon keikkasyksyn avajaisissa Rock Club Marksissa
Viimein se on ohi! Juuri se aivan liian pitkä keikkatauko, joka on koetellut useampaa baaria, klubia, bändiä ja musadiggaria kovalla kädellä viime kuukausina. Joensuun toinen paikallisten bändien suosiossa oleva soittopaikka Rock Club Marks avasi livesyksyn lauantaina 25.7. kahden tiukkaakin tiukemman orkesterin, Kolossuksen ja Decrownedin voimin.
Toimituksella olo oli kuin pikkulapsella jouluna. Viime hetken viilaukset iltaa varten saatettiin maaliin paikallisten musiikki-ihmisten suosiota nauttivassa Ravintola Mikossa (jossa jokaisen Joensuussa vierailevan tulee käydä; jos avaat edes etäisesti suusi musiikista, on loppuillan juttuseura taattu).
Illan valmistelujen pyöriessä käynnissä lavalla oli hyvä hetki haastella vuodesta 2015 Marksia pyörittäneen Mehmet Ergünerin kanssa Pohjois-Karjalan metalliskenestä ja mahdollisista tulevaisuudennäkymistä. Mehmet itse on vanhan liiton rockmiehiä, reilun 50 vuoden elämänkokemuksella herrasmies tietää ja tuntee Manowarinsa, Iron Maideninsa ja AC/DC:nsa sekä muut legendaariset tienraivaajat.
Mainos päättyy
Itse ravintolalle hallaa totta kai tekivät kiinniolo mm. vappuna ja tänä vuonna missattu Ilosaarirock; kyseiset riemujuhlat kun ovat paikallisille baariyrittäjille aina omanlaisensa kultakaivos, ja paikallinen ravintola-ala todella tarvitsee näitä tapahtumia. Myös itse herra on odottanut kovasti tämän illan ensimmäistä livevetoa ja uskoo musiikinnälkäisen porukan löytävän paikalle entistä suuremmalla innolla.
Loppuvuodelle Mehmet lupaa lisää paikallisten bändien keikkoja ja erinäköisiä teemailtoja, joita hän pyrkii järjestämään ainakin kerran kuukaudessa. Toiminta pohjoiskarjalaisten pienempien bändien kanssa on kuulemma todella helppoa, koska tupa on lähes aina täynnä ja meininki katossa pienempien yhtyeiden painaessa kaasun pohjaan. Tämä kertoo omalta osaltaan tasosta, jolla paikallinen metal-/rockskene tällä hetkellä menee, eli kuten yleensä suomalaisessa undergroundissa, osaamista ja todella kovia bändejä riittää joka sormelle ja varpaalle naapureita myöten ja näyttämisen halu on valtava.
Illan avaajat: haastattelussa Kolossus
Mainos päättyy
Illan ensimmäinen veto arvottiin tällä kertaa uutta materiaalia työstävälle Kolossukselle, ja toimitus nappasi laulaja/kitaristi/säveltäjä Petri Tarvaisen soundcheckien jälkeen tiukkaan niskalenkkiin ja raahasi lähimpään pommisuojaan (kyllä) haastateltavaksi.
Miehestä huokui järjetön palo päästä lavalle, ja kuten hän totesi, livekeikkoja ovat odottaneet todella hartaasti niin yleisö kuin itse bänditkin. Ilta oli ensimmäinen vuonna 2016 perustetulle bändille nykykokoonpanolla, mikä toki toi omanlaisensa jännityksen kyseiseen iltaan. Edellisestä livekokoonpanosta jäljellä ovat itse Petri sekä rumpali Juuso Härkönen, ja uusina jäseninä pumppuun on hypännyt mukaan basisti Antti Juuti ja kitaristi Jaakko Kauppinen (joka veivaa myös illan toisessa aktissa, Decrownedissa). Allekirjoittanut on todistanut kyseisen orkesterin livevetoja tähän mennessä kolme, ja tunnelma on ollut loistava joka kerta ja taso hypännyt kolme askelta joka kerralla ylöspäin, joten tällä kertaa odotukset olivat vielä pykälän normaalia korkeammalla.
Bändi on hakenut muotoaan hyvän alkustartin jälkeen, mutta viimein Tarvainen alkaa olla varma, että nyt on saavutettu se kokoonpano, jolla homma saadaan toimimaan lopullisesti ja se ”viimeinen puuttuva klikki” löytyy bändin musiikkiin. Nykyjäsenistön musiikkimaku kimpoilee black metalista HIM:n kautta Göteborgiin, joten yksilöllisiä mieltymyksiä jäsenten soitossa on kuultavissa.
Orkesteri on sinällään erikoinen, että kaikki sai alkunsa Tarvaisen palosta tehdä musiikkia. Mies ei osannut laulaa lainkaan, ja tietotaito äänituotannosta oli käytännössä täysi nolla, mutta homman lopulta laittoi käyntiin järjetön halu ja ajatus siitä, että jos muutkin pystyvät, niin kyllähän muuten perkele pystymme mekin. Nykyisin yhtye hoitaa täysin itsenäisesti äänittämisen, miksaamisen ja julkaisupuolen.
Bändi on julkaissut tähän mennessä yhden EP:n (”Maailmanloppu”, 2016), yhden ”kesäbiisin” (”Aurinko”, 2016) ja viimein pääsääntöisesti hyvän vastaanoton mediassa saaneen kokopitkän debyytin ”Veritas” 2018. Kiekko sai pientä napinaa osakseen 12 kappaleen kestostaan ja siitä, että bändiltä puuttuu se viimeinen ”the juttu”, joka antaa lopulliset valmiudet astua isojen poikien saappaisiin. Nyky-Kolossus ei ole enää nuori yhtye, vaan keski-ikä tällä kokoonpanolla huitelee 32 vuoden tienoilla, joten aika alkaa olla kypsä todelliselle läpimurrolle. Asiat näyttävät tällä saralla juuri nyt melko hyvältä, bändin seuraava tiedossa oleva keikka (ja samalla tähän mennessä suurin ja hyvin paljon tulevaisuutta määrittävä) on Kotiteollisuuden lämppäriveto Leppävirralla Vesileppis Areenan Hevi-illassa 7.11. kuluvaa vuotta, ja tiedossa on suurempi yleisö kuin koskaan aiemmin. Lisäplussan keikalle tuo, että järjestäjätaho lähestyi bändiä (nimeltämainitsemattoman netissä toimivan kaoottisen zinen uutisen kautta *krhm*), eikä toisinpäin, joten jotain on oikein tehty.
Kolossusta on suomenkielisenä metalliorkesterina verrattu useaan otteeseen mm. Stam1naan ja Mokomaan, ja eräässä artikkelissa tuotiin jopa esimerkiksi termi metallisempi CMX. Henkilökohtaiset vaikutteet Tarvainen on silti ottanut Diablon Rainer Nygårdilta, jota hän pitää suomalaisista solisteista karismaattisimpana ja ylipäätään vakuuttavimpana, vähättelemättä lainkaan muita Sakaran tallissa asuvia sanaseppoja. Tähän mennessä vain yksi henkilö on huomannut yhteyden Nygårdiin ja tuonut asian esiin itse solistille. Kieltämättä asia on kuultavissa nyt, kun orkesteria tämän mielessä pitäen kuuntelee.
Joensuun ja Pohjois-Karjalan metalliskeneä Tarvainen pitää erittäin lämpimänä ja vastaanottaavaisena, mutta samalla hän harmittelee keikkapaikkojen vähyyttä, koska tämän vuoksi väkisinkin joitain bändejä ja alagenrejä jää kuulematta. Kaupungin yleisestä tasosta mies on samaa mieltä Mehmetin kanssa, eli hyvin väkevällä pohjalla mennään yrittäjien määrään nähden. Hän jopa uskaltaa verrata aikoinaan Göteborgista ponnistanutta metalliskeneä ja verrata sitä Joensuun vastaavaan, koska uusia ja erittäin tasokkaita bändejä tulee vastaan jatkuvalla syötöllä. Toivotaan, että joskus kaupunki pääsee edes murto-osaan moisesta maineesta.
Kysyttäessä kolmesta kovimmasta paikallisesta jättäen pois Insomniumin kokoluokassa pyörivät bändit, listaa mies kaksi tämän illan orkesteria, sekä jälleen aktivoitumassa olevan melodista death metallia soittavan Distress of Ruinin, jonka työmoraalia ja ammattitaitoa herra ihailee. DoR veivasi aikoinaan noin 50 keikkaa ja pienen tauon jälkeen aktivoituminen on jälleen tuloillaan.
Mainos päättyy
Välittömiksi tavotteiksi Kolossukselle mies listaa livesoundin ja –kunnon hiomisen tappiinsa ensi vuotta ja mahdollisia festarikeikkoja silmällä pitäen. Uuden sinkun ”Kaikkeus” mies paljastaa julkaistavan 7.8. Kappale tulee löytymään jokaisesta mahdollisesta tuutista, joten korvat ja silmät auki hyvä kansa! Alla tyylinäyte á la itse orkesteri, biisinä ”Mantsurian kätyri”.
Illan päättäjät: Decrowned
Toimituksen haaviin tarttui myös illan jälkimmäisestä vedosta vastaavan vuonna 2017 perustetun Decrownedin laulaja/basisti Miikka Hulmi. Tämän leppoisan mörököllin kanssa haasteltiin illan aikana sen verran paljon, että aasi putosi sillalta melko useaan otteeseen, ja koko yhtyeen vouhotuksesta jäi vallattoman positiivinen yleisfiilis. Kyseessä on enemmänkin toimiva perhe kuin suorittava orkesteri. Kokoonpanossa Hulmin ja aiemmin mainitun Kauppisen lisäksi mukana heiluvat Simo Puustinen (kitara) ja Antti Venäläinen (rummut).
Mainos päättyy
Ilta ei avannut yhtyeen keikkavuotta, koska he olivat jo meuhaamassa samoilla tonteilla tammikuussa, ja maaliskuussa La Barren (se toinen Joensuun keikkapaikka pienemmille bändeille) Joensuun Tuska-Torstai -skaboissa, josta tuloksena oli semifinaalipaikka, mutta näitä semifinaaleita ei tänä vuonna valitettavasti koskaan nähty. Kuitenkin bändin meriittilistalta löytyy muun muassa Cyhran lämppärinä toimiminen ja tämä veto toi bändille mukavasti lisää kuulijakuntaa, orkesteri ei nimittäin jäänyt lainkaan kyseisen supergroupin jalkoihin.
Yhtyeeltä on tähän mennessä tullut pihalle kaksi EP:tä (”Weight of the Dark Sky” 2018 ja ”Hansel’s Nightmare” 2019). Lisäksi bändi on tuupannut pihalle muutaman sinkun, joista on pakko nostaa esiin vuoden 2018 ”Singularity”, jossa järjettömän kovan feattauksen naisvokalistina teki Nevicate-yhtyeessä vaikuttava Anny Bonfire, eli tuttavallisemmin Anni Kokkonen, sekä alta löytyvä loistava musiikkivideo kappaleesta ”Ships Leave” (2020). Kaikki julkaisut ovat saaneet positiivisen vastaanoton, ”Hansel’s Nightmarelle” tämä tapahtui hieman jälkikäteen, mutta ihmiset ovat selvästi löytäneet yhtyeen täysin omaperäisen soundin, ja osa biiseistä on jopa löytänyt tiensä yli 100 000 kuuntelijan listoille.
Hulmi on samoilla linjoilla Joensuun metallin tasosta, joka myös herran mukaan huitelee todella korkealla. Kaikesta huolimatta veljesrakkaus kukoistaa, ja Miikka listaa täysin samat orkesterit paikallisen skenen kärkeen kuin toinenkin illan solistimme: Decrowned, Kolossus ja Distress of Ruin pysyvät listalla kuin Ice Power kiveksissä. Lisäksi hän lisää vielä listalle nuorekkaalla raivolla 110 lasissa thrashia takovan Maniac Abductorin, joka on kaikille kyseisen genren diggareille ehdoton tutustumiskohde. Toimitus ei usko, että herran mielipiteeseen vaikuuttaa tuleva pesti DoR:n basistina, uskon vakaasti, että mielipide on täysin objektiivinen.
Bändille ei loppuvuodelle ole vielä sovittu lisäkeikkoja, mutta Hulmi paljastaa sen verran, että verkot ovat vesillä kolmen joensuulaisen bändin pakettina, johon kuuluvat molemmat tämän illan orkesterit, sekä menevää progehtavaa death metalia räimivä nuori The Borealist, josta löytyy jutun seuraava tutustumisen arvoinen yhtye. Eli keikkajärjestäjät hep, nyt hereille, täältä nimittäin tärisee.
Decrownedia ei Hulmin mukaan voi verrata oikeastaan mihinkään orkesteriin, mutta vaikutteita on kuultavista herran mukaan esimerkiksi In Flamesista, Soilworkista, Diablosta ja jopa Iron Maidenista ja Mastodonista. Toimitus pääsääntöisesti allekirjoittaa tämän, vaikka yhtye käyttääkin enemmän puhtaita vokaaleita kuin yllä mainitut vaikutteet. Eniten yhtye onkin saanut nimenomaan positiivista palautetta omalaatuisesta soundistaan, jota ei juuri pysty vertaamaan yhteenkään orkesteriin, mikä tekee samalla myös genrettämisestä suhteellisen mahdotonta. Bändin periaate biisien teosta lähtien tähtää siihen, että biisejä on hauska soittaa myös livenä, eikä mitään ylimääräistä puristusta vaadita ja myös itse bändi voi nauttia vedoista täysin rinnoin.
Seuraavaa julkaisua saamme odottaa todennäköisesti hetken aikaa, koska bändin seuraava tähtäin on kokopitkässä julkaisussa. Yhtyeen osalta kiinnostus on ollut sen verran kiitettävää, että potentiaalinen julkaisija on jo tiedossa. Rehellisesti luulin, että metallissa on tehty jo kaikki mahdollinen, mutta Decrowned osoitti mielipiteeni vääräksi. Pitäkää ihmiset tätä orkesteria silmällä ja korvalla, jos ette halua menettää yhden mahdollisen tulevan vientituotteen alkutaivalta.
Viimein liveaika!
Marksin ensimmäisen liveillan tältä syksyä aloitti Kolossus, vaikkakin toimituksen käsityksen mukaan soittojärjestys päätettiin jotakuinkin kolikonheitolla. Esiintymiseen oli panostettu huolella, bändit olivat vuokranneet asiaan kuuluvat kunnon PA-laitteet itse ja äänimiehenä heiluva Jape ”the Jedi Master” sai kaapit tottelemaan varsin mallikkaasti, joten tällä kertaa ei kyllä soundeista kiinni jäänyt.
Pitkä livetauko näkyi yhtyeen esiintymisessä ehkä juuri ja juuri yhden kappaleen verran, kunnes takariviin asti kuului koko yhtyeen ajatusmaailma ”ei tämä perkele näin toimi”. Tämän jälkeen yhtyeen toinen biisi ”Mantsurian kätyri” tärähti ilmoille sillä intensiteetillä, että yleisö vetäytyi bändiä kohti kuin magneetti. Loppukeikan ajan lavan edusta, tausta ja joka ikinen kolkka, josta bändin näki edes vilaukselta oli täysin miehitetty, ja raivokkaasti takova Kolossus kuulosti paremmalta kuin ikinä.
Tarvaisen välispiikit jäivät elävästi mieleen monelle – ”Nyt soitetaan uutta materiaalia, jos ette tykkää, niin suksikaa vittuun! Jos tykkäätte, niin niitä saatanan käsiä ylös!” Kukaan ei poistunut, ja meno yltyi lähes hillittömäksi kakofoniaksi. Kunnon hyvää rokkikukkoilua, toimitus arvostaa. Tämä yhtye alkaa olla siinä livekunnossa, että myös allekirjoittanut odottaa innolla, kuinka käy Leppävirralla Kotiteollisuuden lämppärikeikan kanssa. Kuka luuttuaa lattioita ja kenellä, se selvinnee tulevaisuudessa. Mikäli laulaja/kitaristi Tarvainen pääsisi eroon kitarasta ja saisi valjastettua kaiken piilevän AD/HD:nsa pelkkään lavasekoiluun ja laulamiseen, nousisi orkesterin livekunto potenssiin kaksi.
Antti Juutin 5-kielisen Ibanezin ja matalimpien kielien paksuudet 160 ja 135 (asiaan vihkiytymättömille, paksut) loivat sen verran järeän alakerran, että paikallaolijoiden munasarjat allekirjoittanut mukaanlukien hedelmöittyivät melko kiivaasti. Kitaristi Jaakko Kauppinen kepitti myös niin vankalla ammattitaidolla, että toimituskin unohti muistiinpanovihkonsa jonnekin valotiskin ja eturivin maastoon muutaman biisin ajaksi. Herra ei kyllä säästellyt, vaikka tiedossa oli vielä veto illan toisenkin aktin kanssa. Juuso Härkösen kannutustaidoista kertoo jotain se, että encore ”Auringon” aikana takaseinään lentänyt tuplabasarin nuija haittasi menoa juuri sen verran, että kaikki tuplabasarikohdat muuttuivat äkillisesti blast beatiksi. Yhtyetovereiden ilmeet olivat näkemisen arvoiset päiden kääntyessä synkassa katsomaan taakse, että no nythän se Härski laittoi bileet käyntiin. Jopa itse Monkki Mähönen olisi ollut herran ratkaisusta ylpeä.
Ja voi hyvänen aika, että tupaten täyteen ahdettu Marks nautti tästä 11 kappaleen vedosta täysin rinnoin, allekirjoittanut mukaanlukien. Mukana oli myös muutama uusi biisi ja työnimillä varustetut ”Kaikkeus”, ”Siluetti” ja ”Isolaatio” runttasivat menemään ehkäpä yksinä parhaista vedoista koko illasta. Kaikkineen jäsenmuutokset ovat tehneet Kolossuksesta valmiimman livebändin kuin koskaan, tämä kannattaa ehdottomasti tsekata, mikäli tilaisuus siihen avautuu. Tällä kertaa veto oli täysi napakymppi, toimitus tuskin malttaa odottaa, mitä yhtye keksii isolla lavalla marraskuussa.
Vielä jaksaa!
Pienen hengähdystauon jälkeen lavalle kipusi melko kinkkiseen paikkaan Decrowned, edellisen bändin veto oli vienyt mehut melko monelta jo tässä vaiheessa iltaa. Yllätys olikin melkoinen, kun Kolossuksen jälkeen ravintolasta poistuneen yleisön tilalle tulvi seuraava ihmismassa ja eturivi oli jälleen miehitetty. Tännehän on jonot! Yhtyeen fanikunta löysi kuin löysikin paikalle ja tupa oli jälleen lähes täynnä. Myöhemmin selvisi, että n. 160 asiakaspaikan ravintolaan myytiin lippuja yli 220, joten edellisten poistuessa sisään tulvi välittömästi uutta väkeä koko illan ajan.
Decrownedin tempo kappaleissa on pääsääntöisesti hieman maltillisempi kuin illan avausaktilla, mutta yhtyeen omaperäinen ”miksi polttaa kyliä, kun voi rakastella naisia” –tyylinen lähestymistapa toimii todella hyvin. Ja voi pojat minkä pohjan jälleen laulaja/basisti Miikka Hulmin Warwick loi, joten nyt ei kairattu sata lasissa, vaan louhittiin tunteella. Jo vedon avannut ”Buried With My Enemies” teki selväksi, että tämäkään orkesteri ei tullut anteeksi pyytelemään. Bändin täysin omalaatuinen musiikki teki tehtävänsä myös yleisöön ja olihan se meno jälleen melkoinen.
Hulmi kertoi illan aikana tarinan bändin ainoasta hääkeikasta, molemmat hääparin osalliset ovat kovia yhtyeen faneja ja olivat pyytäneet yhtyettä soittamaan kolme settiä, kaksi rock covereita ja yhden oman. Keski-Euroopasta paikalle häihin tullut naishenkilö oli ihmetellyt bändin omaa settiä, että miten ihmeessä keskellä Pohjois-Karjalan korpea veivataan kovempaa livemusiikkia kuin missään ikinä. Kieltämättä tämä kellarissa sijaitseva yökerho palveli tänä iltana samaa tarkoitusta ja tarina kävi mielessä useaan otteeseen bändin runtatessa menemään, aloin ymmärtää mitä kyseinen neitonen oli tarkoittanut.
Soittotaidoista ei jää tälläkään yhtyeellä kiinni, Simo Puustinen ja Antti Venäläinen ovat tekijämiehiä. Myöskään Kauppisen kitaroinnista ei ollut lainkaan kuultavissa, että hetki sitten vedettiin sata lasissa, vaikka mies myönsikin keikan jälkeen, että ”kyllähän tuo lopussa hieman tuntui”. Allekirjoittaneelle olisi tullut jo ensimmäisen setin jälkeen soittokäteen kaikki tenniskyynärpäästä keuhkoebolaan, joten nostan kuvitteellista hattuani herralle.
Yhtye veivasi myös kaksi täysin uutta kappaletta, ensin kuultiin ”Dreamland” ja hieman myöhemmin ”Road to Salvation”. Kaaoszine antaa uusille ralleille ehdottoman hyväksymishyljeleiman, vedot toimivan suomeksi sanoen helvetin hyvin. Yhtyeen soundista on pakko nostaa esiin myös Hulmin lauluääni ja –sovitukset. Mies osaa olla myös hiljaa ja antaa tilaa muille instrumenteille, kun on sen aika. Tämä on omissa kirjoissani ehdottoman positiivinen asia vokalistissa. Ja kyllähän ne puhtaat toimivat herralla aivan pirun hyvin.
Ja ilta sitten lopetettiin tyylillä, voi pojat. Myös Kolossuksen Tarvainen asteli lavalle mikrofonin kanssa ja ilmoille räjähti In Flamesin ”Pinball Map”. Koko Marks sekosi täysin lopullisesti, eikä bändin meno jäänyt tästä kakkoseksi lainkaan. Kyllä muuten tukkaa heilui joka paikassa niin paljon, että olisi voinut luulla kyseessä olevan aivan jotain muuta, kuin omakustannebändi Pohjois-Karjalan korvesta.
Loistavat vedot, loistava ilta, loistava avaus Joensuun livesyksylle. Allekirjoittanut kiittää ja kumartaa molempia yhtyeitä, sekä Rock Club Marksia. Pitkästä aikaa muistin jälleen, miltä aito euforia tuntuu.
Teksti: Jani Moilanen
Kuvat: Matafaka/TomiP
