Johdanto tekee paluun – uusi sinkku ”Tiimalasi” kuunneltavissa

Kirjoittanut Johanna Ania - 16.4.2021

Tampereella vuonna 2013 perustettu rockyhtye Johdanto tekee paluun tänään julkaistavan, jo vuonna 2017 äänitetyn ”Tiimalasi”-singlen merkeissä. Sinkkuun sisältyy myös kaksi bändin aikaisempaa kappaletta ”Estonia” ja ”Poltetut sydämet”.

Johdannon ensimmäinen, ”Alkusanat”-niminen EP julkaistiin vuonna 2014, ja sitä seuraavana vuonna julkaistiin toinen EP ”Aika takaisin”. Julkaisujen, ahkeran harjoittelun ja kovan innon myötä bändi osallistui, ja voitti, Lempäälässä vuonna 2016 järjestetyn ”Rock of idea” -bändikilpailun. Kilpailun jälkeen nousukiidossa olleen yhtyeen jäsenten välit alkoivat rakoilla musiikillisten erimielisyyksien vuoksi, mikä kulminoitui yhtyeen hajoamiseen vuonna 2017. Yhtyeestä lähtivät basisti ja rumpali ainoastaan laulaja/kitaristi Jan Leimun jäädessä alkuperäisestä kokoonpanosta yhtyeeseen. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Johdanto perustettiin uudelleen vuonna 2018, jolloin siihen liittyi laulaja Mikko Vilkman, joka oli mukana viimeistelemässä ”Tiimalasia”. Alkuvuonna 2021 bändiin liittyivät ahkeran etsinnän seurauksena rumpali Antti Lindström ja basisti Vili Vaskunlahti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat