John Carpenter esiintymässä Helsingin Circuksessa 21.8.2016 © Jani Kormu

John Carpenter äänitti Christine-elokuvan tunnusmusiikin uudelleen ja ohjasi sille uuden musiikkivideon

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 11.10.2017
John Carpenter esiintymässä Helsingin Circuksessa 21.8.2016 © Jani Kormu

 

Kauhu- ja sci-fi-elokuvien ohjaajana tunnettu John Carpenter on viime vuosina keskittynyt enemmän muusikon uraansa. Yhdessä poikansa Cody Carpenterin ja kummipoikansa Daniel Daviesin kanssa hän on tehnyt albumit ”Lost Themes” ja ”Lost Themes II” sekä äänittänyt uudelleen muutaman itse omiin elokuviinsa säveltämänsä kappaleen. Seuraava albumi ”Anthology: Movie Themes 1974-1998” tulee nimensä mukaisesti sisältämään vain hänen elokuvistaan tunnettujen kappaleiden uudelleenäänityksiä. Osan kappaleista Carpenter on säveltänyt itse ja osa on muiden säveltäjien käsialaa. Esimerkiksi ”The Thing” -kauhu/sci-fi-klassikon tunnusmusiikki on alunperin legendaarisen Ennio Morriconen käsialaa. ”Anthology” julkaistaan Sacred Bones Recordsin kautta 20.10.2017 ja se sisältää uudet versiot mm. ”Christine”, ”The Thing”, ”They Live” ja ”The Fog” -elokuvien tunnuskappaleista. ”Christinen” tunnarin uudelleenäänitys on jo julkaistu Sacred Bones Recordsin YouTube-kanavalla, minkä lisäksi Carpenter on itse ohjannut sille täysin uuden musiikkivideon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat