John Garcia – John Garcia

Viinapullo on toimiva houkutin lehtien ja julkaisujen toimituksissa. Välillä flindaa on tarjonnut päätoimittaja houkutellakseen janoista toimittajaparkaa kirjoittamaan arvostelun levystä, joka ei kiinnosta pätkääkään. Joskus taas bändi on lähettänyt toimitukseen pullon jallua saadakseen aikaiseksi toivotun esille nostamisen oman, kovin rakkaan julkaisun kohdalla. Ja aina toimii. Lopputulos ei ole ehkä mieleinen, mutta aiheeseen tarttuminen on tehokkaampaa kuin ilman stimulantteja. Kun koin itse tyhjän näyttöpäätteen kauhua ja tekstiä ei syntynyt, yritin tarjota tässä arvostelussa purettavaa uutuutta kollegoilleni ilman taikajuoman voimistavaa vaikutusta. Ja eihän tarjous kiinnostanut ketään hevonpaskan vertaa. Writer’s block tai mielenkiinnon puute eivät ole tällä kertaa kuitenkaan tutkittavana olevan artistin tai levyn vika, ainakaan omalla kohdallani.

John Garcian meriittilistan päällä leijailee katu-uskottavuuden aromi. Tunnetuimpia otteita laulajan historiasta lienevät Kyussin ja jatkeensa Vista Chinon edesottamukset. Kyuss nähdään yhtenä stoner rockin ja aavikkohuuruilun edelläkävijöistä, ja toki levynsä ovat edelleen portti meskaliinin ja auringon paahteen yhteisvaikutuksesta syntyviin kangastuksiin. Vista Chino on jatkanut raskaana runnovan ja jotenkin vetelän raskaasti etenevän esi-isänsä kartoittamalla tiellä. Nyt John on toteuttanut pitkäaikaisen haaveensa soololevystä, ja apujoukoista löytyy Nick Oliverin kaltaisia ennalta-arvattavia nimiä, kuten myös Danko Jones sekä Robby Krieger (kyllä, The Doors).

Tiikeri ei pääse raidoistaan eikä hyeena vittumaisesta naurustaan. Garcian aiemmat tekemiset loistavat läpi koko levyn mitalta (tietenkin lauluääni vaikuttaa asiaan) ja aluksi mietin, että miksi tämä levy on tehty? Miksi ei lähdetä seikkailemaan rohkeasti vaikkapa pois erämaasta, joka iskee naamalle jo levyn kannessa?  Eikö soolon tarkoitus ole etsiä toisenlaista näkökulmaa tai luoda henkireikä itse luotuun karsinaan, joka meinaa käydä ahtaaksi? Välillä häiritsevät Josh Hommen myöhempää tuotantoa muistuttavat kaiut, vaikka mies ei taida olla levyllä mukana millään tavalla.

Useampi kuuntelu paljastaa onneksi uudenlaisiakin heijastuksia pinnalla. Vaikka sovituksista löytää tuttua pöllähdystä ja hämyilyä, kokonaisuus on lopulta suoremmin rockaavaa ainesta kuin kuulemani Garcian muu tuotanto. ”Flowerista” tulisi messevää riffiä myöten mieleen Danko Jonesin parhaat hetket, vaikka ei tietäisi miehen vierailusta levyllä (en tosin tiedä, vieraileeko mies tällä biisillä). ”The Blvd” rullaa ilmavasti johonkin muualle kuin stonerin alkulähteille. Biisissä on jotain samaa kaikua kuin esipunkin sävykkäämmissä hetkissä. Ei tämä voita esimerkiksi ”Make It With Chu’n” syntistä viettelyä, mutta groove sopii himmennetyin aistein vietettävään kesäpäivään mainiosti.

5000 Milesilla” piru kulkee aavikkotietä raskain askelin, jopa Danzigmaisesti. ”Confusion” on pelkän laulun ja raskaan riffikäden ja sakean ääniverhon kautta kulkevan kitaran tarjoama tuokio, jossa rummut piipahtavat vain hetken maustamassa kokonaisuutta. John laulaa ilahduttavasti matalammassa rekisterissä kuin muulla levyllä. ”His Bullets Energy” pitää hypnoottisessa otteessaan alusta loppuun, samoin muuten yllätyksettömän ”Arglebenin” loppu on kohdillaan asian ytimessä. ”All These Walls” tarjoaa The Stooges kaikuja ja tervetullutta nostoa keskitempoisuuteen. En tiedä, onko ”Her Bullets Energy” ”His Bullet Energyn” sisarbiisi muuten kuin nimeltään, mutta tuollainen turhien pohtiminen unohtuu Robby Kriegerin akustisen kitaran luodessa hienosti vaihtelevaa fiilistä ja kappale on kuin lopulta löytyvä mystinen keidas kaiken kuumuuden ja kuivuuden jälkeen. Tällaista toisenlaista lähestymistapaa olisin kuullut mielelläni enemmän.

Yllätyksien vähäisyyden lisäksi arvosanaa latistaa biisimateriaalin keskinkertaisuus. Tarjolla on hienoja hetkiä, meheviä riffejä ja onnistunutta tunnelman luomista, mutta useammankin kuuntelun jälkeen aikamoinen osa levystä uppoaa unohduksen suohon. Tämä on sääli, sillä paremmilla biiseillä varustettuna John Garcia saattaisi tarjota meille yhden vuoden kovimmista rock-levyistä. Kokonaisuus ei ole huono ja päällä on koko ajan hyvä fjonga, mutta huippua ei saavuteta. Ja ”Rolling Stonedin” kaltainen biisin nimi (vaikka onkin Black Mastiff –cover) alleviivaa tuttujen äänikaikujen kanssa faktaa, että John Garcian omaa nimeä kantava hengentuote roikkuu liiaksi kiinni miehen aiemmissa tekemisissä. Nyt on todistettu, että monessa mukana olleen keulakuvan oma persoona on vahvasti läsnä kaikessa hänen aiemmassa tuotannossaan. Seuraavalle levylle haluan rohkeampaa irtiottoa ja niitä iänikuisia parempia biisejä.

7/10

Kappalelista:
1. My Mind
2. Rolling Stoned
3. Flower
4. The Blvd
5. 5000 Miles
6. Confusion
7. His Bullets Energy
8. Argleben
9. Saddleback
10. All These Walls
11. Her Bullets Energy

Vista Chino Facebookissa

Kirjoittanut: Miikka Tuovinen

Kommentoi julkaisua