John Smith Rock Festival julkaisi ensimmäiset esiintyjänsä vuodelle 2027 – mukana Accept, The Sisters Of Mercy ja Ensiferum yhdessä Jari Mäenpään kanssa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 15.10.2026

Laukaassa järjestettävä John Smith Rock Festival on julkistanut ensimmäiset yhdeksän esiintyjäänsä kesälle 2027. Festivaali viettää ensi vuonna 10-vuotisjuhlavuottaan, ja ensimmäisessä artistijulkistuksessa nähdään niin metallimusiikin legendoja kuin harvinaisempia esiintyjäkokoonpanoja.

Festivaali järjestetään 22.–24. heinäkuuta 2027, ja ensimmäisten kiinnitysten joukossa ovat saksalainen heavy metal -legenda Accept sekä brittiläinen goottirockin pioneeri The Sisters Of Mercy.

Yksi julkistuksen mielenkiintoisimmista nimistä on Ensiferum – The Early Years feat. Jari Mäenpää, jossa yhtye keskittyy varhaisvuosiensa tuotantoon entisen laulaja-kitaristinsa Jari Mäenpään kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lisäksi festivaalilla nähdään paluun tekevä suomalainen melodista death metalia soittava Norther sekä Suomessa harvemmin esiintyvä norjalainen progressiivisen metallin yhtye Triosphere.

Muita ensimmäisessä aallossa julkistettuja esiintyjiä ovat suomalainen Sonata Arctica, ruotsalainen hard rock -yhtye Dynazty, puolalainen death metal -yhtye Decapitated sekä tanskalainen blackgaze-yhtye MØL.

Festivaali lupaa myös juhlavuodelleen harvinaisia esiintymisiä

John Smith Rock Festival on tullut tunnetuksi monipuolisesta ohjelmistostaan, jossa yhdistyvät suuret kansainväliset nimet sekä harvinaisemmat esiintymiset. Festivaalin järjestäjien mukaan sama linja jatkuu myös 10-vuotisjuhlavuonna.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Niin on näköinen, että tekijänsä tunnistaa… Uskomme näiden julkaisujen olevan kiitettävästi linjassa yhdeksän aiemman vuoden kanssa; jotain tuttua, jotain vieraampaa. Olemme luonnollisesti äärimmäisen kiitollisia ja otettuja alan oppi-isän, Acceptin sekä valitettavan harvoin Suomessa nähtävän The Sisters Of Mercyn vierailuista, Ensiferumin ja Jari Mäenpään yhteisestä erikoisesiintymisestä puhumattakaan. Oletamme muun muassa näiden olevan ystävilleen pakko todistaa -hetkiä”, festivaalilta kommentoidaan.

Festivaalin seuraavia artistijulkistuksia on luvassa myöhemmin loppusyksyn aikana.

John Smith Rock Festival 2027 – tähän mennessä julkistetut esiintyjät:

  • Accept
  • The Sisters Of Mercy
  • Ensiferum – The Early Years feat. Jari Mäenpää
  • Norther
  • Triosphere
  • Sonata Arctica
  • Dynazty
  • Decapitated
  • MØL

John Smith Rock Festival järjestetään 22.–24. heinäkuuta 2027. Tapahtuman liput ovat myynnissä festivaalin virallisilla verkkosivuilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy