Johnny Ramonen tavaroita huutokaupataan: tarjolla mm. miehen yksi suosikkikitaroista Mosrite

Kirjoittanut Anttu Kudjoi - 2.9.2021

Tulevassa huutokaupassa, joka on Boston lähtöisen RR Auction järjestämä, on tuleva kaupan Johnny Ramonen ”number one” Mosrite kitara.

Tämä ”1965 Mosrite Ventures II” elektroninen kitara on ollut Johnny Ramonen omistuksessa ja käytössä lähes kahden vuosikymmenen ajan samoin kuin itse bändikin on soittanut – kyseessä on tietysti punk rock legenda The Ramones. Kitaran taakse on kirjoitettu mustalla tussilla ”Johnny Ramone, My Main Guitar, 1977-1996.” Kitaralla soitettiin aina muusikon eläköitymiseen saakka – vuodesta 1977 vuoteen 1996 ja arviolta 1,985 keikkaa. Instrumentilla äänitettiin lisäksi kaikki The Ramonesin 15 albumia – se voidaan kuulla myös kaikilla nauhoitetuilla livevedoilla vuodesta 1977-1999. Se oli myös esillä Rock And Roll Hall Of Fame -museossa Clevelandissa useita vuosia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Johnny osti alun alkaen kitaransa vuonna 1977 korvatakseen sillä alkuperäisen sinisen ”Venture II” kitaransa, joka varastettiin Sire Recordsin pakettiautosta Aragon Ballroomissa järjestetyn keikan päätteeksi Chicagossa – mukaan lähti myös muuta bändin kalustoa. Ironisesti kyllä, tätä kitaraa oltiin tarjottu Johnnylle aiemmin vuonna 1997, jonka hän kuitenkin torjui ajatellen että kitara oli liian kallis – 500 dollaria. Se oli kuitenkin kymmenen kertaa halvempi kuin hänen alkuperäinen sininen ”Venture II” vuonna 1974.

Kitara on äärimmäisen kärsineen näköinen luultavasti johtuen Johnnyn aggressiivisesta soitosta ja raskaista alaiskuista. Siinä on lukuisia kolhuja ja kulumista loppuun saakka. Kitaraan on kiinnitetty Jeesus-teipillä Johnnyn alkuperäinen kaulahihna ja kolme Ramones plektraa – mukana on myös kielet viimeisimmältä The Ramones keikalta, joka pidettiin The Palacessa (Los Angeles, Kalifornia) elokuussa 6, 1996.

The Ramonesin koko keikka arsenaali varastettiin toisen kerran Los Angelesissa huhtikuussa 1983. Onneksi kyseinen kitara oli sillä hetkellä hotellilla kitarateknikon huollettavana ja näin oli ainut kappale jota ei varastettu tuona iltana. Uskotaan, että arviolta 100-150 ”slab-bodied” Venture II valmistettiin vuonna 1965, joka tekee tästä kitarasta harvinaisuuden omalla tavallaan. Johnny omisti näistä kitaroista neljäkappaletta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Huutokaupassa on lisäksi mukana Johnny Ramonen Electro-Harmonix Mike Matthews Freedom vahvistin. Johnny käytti tätä vahvistinta livenä CBGB:sissä ja monissa muissa varhaisissa The Ramones esityksissä kuten Arturo Vegan Loftilla vuosina 1974 ja 1975.

Ramonesin tuottajan ja teknikon Ed Stasiumin mukaan Johnny soitti tämän vahvistimen kautta toista kitaraosuutta bändin 1980-vuoden ”End Of The Century” LP:llä. ”Se oli harjoitus vahvistin Johnnylle, mutta käytin sitä nauhoituksissa – kaiken sen kivun suotta ja kunnian vuoksi levyä tehdessä.” Vahvistin voidaan nähdä videolla The Ramonesin ensimmäiseltä CBGB:sin keikalta, kuin myös monelta muulta varhaiselta materiaalilta – kuvilta ja videoilta.

Tämä erityisellä tavalla kuratoitu rock and roll huutokauppa, joka sisältää todellisia harvinaisuuksia, pohjaa Daniel Reyn kokoelmiin. Rey on muusikko, joka kääntyi tuottajaksi – hän vaikuttaa ennen kaikkea New Jerseyn ja New Yorkin alakulttuurissa, yli kolmen vuosikymmenen ajan. Hän oli luotettu ja korvaamaton jäsen The Ramonesin sisäpiirissä. Muita kohokohtia hänen urallaan olivat julisteet, kutsukirjeet ja käsin kirjoitetut lyriikat.

”Ramones And Punk Collection Of Daniel Rey” huutokauppa, jonka järjestää RR Auction, alkoi elokuussa 24. Tämän lisäksi järjestetään ”The Remarkable Rarities” huutokauppatapahtuma, joka pidetään syyskuussa 25. Bostonissa (Massachusetts).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Johnny Ramone oli perustajajäsen tässä merkittävässä punkbändissä, joka löi itsensä sisään New Yorkin musiikkipiireissä vuonna 1974. Johnny oli tunnettu vauhdikkaasta korkean energiatason kitaroinnista. Hänen soittonsa yksinomaan koostui nopeista iskuista alaspäin plektrakädellä ja eri muotoisista barresoinnuista. Johnnyn uniikki tapa soittaa kitaraa ja buzz-soundinen ”sahalaitainen” kitarasoundi olivat suuri vaikutin monelle varhaiselle punk rock kitaristille. Lisäksi hän pysyy edelleen top-listoilla yhtenä kaikkien aikojen kitarasankareista.

Syyskuussa 15. 2004. Johnny Ramone kuoli kodissaan Los Angelesissa 55-vuoden ikäisenä taisteltuaan viisi vuotta eturauhassyövän kanssa.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

 

 

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat