Jonathan Cain aikoo jättää Journeyn seuraavan kiertueen jälkeen

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 12.10.2025

Pitkän linjan kosketinsoittaja Jonathan Cain on ilmoittanut soittavansa vielä yhden kiertueen Journeyn riveissä ennen kuin jättää yhtyeen, jonka jäsen hän on ollut vuodesta 1981 lähtien. Cain liittyi bändiin klassikkoalbumin ”Escape” aikoihin – levyn, joka nousi Yhdysvaltain listaykköseksi ja on myynyt timanttilevyn verran.

Cainin ja kitaristi Neal Schonin – yhtyeen ainoan alkuperäisen jäsenen – välit ovat olleet viime vuosina kireät, mutta Schon on vahvistanut, että Journey jatkaa Cainin lähdöstä huolimatta:

”Jonathan Cain ilmoitti tänään jäähyväisistään Journeylle. Minä en ole lähelläkään valmista!”, Schon kommentoi sosiaalisessa mediassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Myöhemmin Schon tarkensi, ettei Cain poistu heti:

”Jon soittaa edelleen. Hän on sanonut, että vuoden 2026–2027 kiertueen jälkeen hän siirtyy eteenpäin. Meillä on edessä hienot pari vuotta.”

Cainin edustajat vahvistivat myös, että hän pysyy aktiivisena jäsenenä vielä tulevat vuodet, mutta suunnittelee eläkkeelle jäämistä myöhemmin. Samalla Cain aikoo keskittyä soolouraansa ja erityisesti uskontoon pohjautuvaan musiikkiinsa. Tänä vuonna häneltä on tulossa uusi EP sekä single ”No One Else”, joka on kunnianosoitus edesmenneelle aktivisti Charlie Kirkille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Cainin panos Journeyn historiaan on mittaamattoman arvokas: hän oli keskeinen säveltäjä albumeilla ”Frontiers” (1983), ”Raised on Radio” (1986) ja ”Trial by Fire” (1996) sekä mukana tuoreimmalla albumilla ”Freedom” (2022). Hän on ollut mukana kirjoittamassa useita yhtyeen suurimpia hittejä, kuten ”Open Arms” ja ikoniseksi noussut ”Don’t Stop Believin’”.

Vaikka hänen ja Schonin välinen suhde on viime vuosina ollut riitaisa ja jopa oikeussalissa käsitelty, Journey lupaa jatkaa eteenpäin uudella luvulla. Schon tiivisti tilanteen:

”Journeyllä on paljon elämää jäljellä! Meillä tulee olemaan mahtava kiertue ja lisää uutta musiikkia on luvassa.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy