Jonkin valmiimman hahmotelma – arviossa Pohjosen Alangon ”Voice of Northern Lowland”

Sitten Hassisen Koneen viimekesäisen sensaatiomaiset mittasuhteet saaneen 40-vuotiskiertueen jälkimaininkien Alangon mieli on halajannut taas aivan jonkin toisenlaisen musiikin pariin.

Ismo Alanko Säätiön ytimen merkittävimmän osan vuosituhannen vaihteessa muodostaneen haitaristi Kimmo Pohjosen sekä itse kollektiivin maestron Ismo Alangon sydämet sykkivät tuntemattoman tutkimiselle. Yhdessä he mm. Pekka Kuusiston kanssa työskennelleen Rinneradion elektro-muusikon ja -äänisuunnittelijakin tunnetun Tuomas Norvion kanssa elämälle alkukantaisen ääniä ilmoille päästävän trion Pohjonen Alanko. Raskaan sarjan taiteen ammattilaisista koostuva ryhmä julkaisi kummallisen, mutta mielenkiintoa huokuvan ensi-EP:nsä ”Northern Lowland” vuonna 2018. Nyt on vuorossa ryhmän ensimmäinen pitkäsoitto, ”Voice of Northern Lowland”, jolta löytyy jälleenjalostettuja versioita parin vuoden takaisen EP:n biiseistä.

Alangon möreän kurkkulaulun, jokamiesluokan elämöinnin ja susirajatrapin yhdistävä ”Kainuu” tekee etäisesti, mutta rujosti kunniaa maamme syrjäisimmälle ja sukurutsaisimmalle maakunnalle. Puolittain aitoja biisiaihioelementtejä sisältävät rennon skitsosti vinkupillein ujelluksen siivittämänä rockaava ”Vihane” ja mongolialaista kurkkulauluperinnettä härmäläistävä ”Hara Hara” avaavat pelin hämärästi. ”Baashaa” on kuin lobotomian läpi käynyt Iggy Pop kuolaamassa sylkykuppiinsa ”Search And Destroyta” balkanilaisen lelusoitinbändin säestämänä. Kappaleessa kuultava Alangon hyräilemä kertosäe on albumin tarttuvinta antia ja jossain valmiimmassa Ismon tuotantojen muodossa kyseessä olisi instantti hittibiisi. Sielun Veljien ”Laulun” kauneudesta moniäänisesti lauletun avantgarde-popin kautta elektro-joikun tapaiseen, hieman Waltarin tapaan etnoon kääntyvä ”Karjalala” rauhoittaa tunnelmaa.

Ensimmäiseltä EP:ltä parannellut, suljetun osaston malliin shamanistinen ”Tantere” ja Ismon albumin villein kurkkulaulukurlaus ”Roku Dance” valtaavat ehkä uusia musiikillisia alueita, mutta eivät jaksa repiä kokonaisuutta jouhevasti eteenpäin. Komean aihion sisältävä dubstepinä laukkaava urkuteos ”Ramsoo” on albumin hätkähdyttävimpiä kappaleita, jossa moniääninen laulanta, Norvion konesäksätykset ja Pohjosen soiton pulssi sulautuvat parhaiten osaksi Alangon selkärankatuntumalta nakkelemaa sävelmattoa. Albumin päättävä ”Northern Lowland” päättää kummallisen, mutta hyytävän matkan lempeän karjalaisen kansanmusiikin sävelin riimimittaan revittelevällä, ’ärrän-kierrän-ympäri-orren” -tyyppisellä, lyyriseltä kantilta katsottuna täysin päättömällä ääntelyllä.

”Voice of Norther Lowland” on kaikessa sekopäisessä eläimellisydessään ymmärrettävä ja looginen teos puolivalmiin oloisenakin. Albumi on samalla kuin hahmotelma tai sävellyksellisen ideariihen tuotosämpäri jonkin suurempien ja valmiimpien kokonaisuuksien raakaversioista. Muusikoiden luomistyön primitiivisimpiä ruotoja perkaavana spin-off-projektina Pohjosen Alangon on helppo nähdä omalta osaltaan palvelevan kunkin muusikon pääprojekteja ja soolouria omalla, romuluisella tavallaan. Vain mielikuvituksen varaan tosin jää käsitys siitä, millaisiin mittasuhteisiin toimivimmat ideat ”Voice of Norther Lowlandilta” olisivat voineet päätyä jalostetummassa muodossa.