Kuva: Vesa Holmala

Jorman kolmas single on nyt ulkona

Kirjoittanut Niko Kuusela - 15.5.2022

Kolmas single ”Mahtaako sua vielä naurattaa kun vitsit kerrottu on” on ilmestynyt.

Tamperelainen Jorma (Rantalainen) on tullut kevään aikana tutuksi kahdelta digisingleltä. Pelin avasi iskelmällinen popkappale ”Tahdon sut”, jota seurasi vaivaton, unenomainen ”Kuka mun peiliäni tuijottaa”. Ennen ”Pelko ja häpeä ei määritä mua enää” -pitkäsoittoa Jorma irrottaa vielä singleksi albumin päättävän kappaleen ”Mahtaako sua vielä naurattaa kun vitsit kerrottu on”.

”Biisi finalisoi sopivalla tavalla koko albumin mittaisen tarinan erosta. Levyllä edetään masennuksen kautta uuden suhteen alkumetreille”, Jorma paljastaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jorman pitkäsoitto loppuu toiveikkaissa, kauniissa merkeissä. Pianoteeman päälle rakennettu ja Antti Untamalan viulusovituksesta komeutta ja syvyyttä saava tarina luo toivoa, uskoa ja rakkautta Jorman elämään.

”Olin matkustanut hiihtolomalla kitara selässäni Tukholmaan tutustumaan tulevaan puolisooni. Ei ollut mitään takeita, miten homma siitä etenisi vai etenisikö mihinkään.

Biisiä olin pyöritellyt jo kotipuolessa etukäteen, mutta sanat kirjoitin tukholmalaisessa yksiössä, kun tämä unelmieni ihminen piipahti töissä. Silloin en vielä iljennyt hänelle biisiä esittää, mutta myöhemmin se taisi tepsiä, koska nykyään asustelen tämän henkilön kanssa samassa osoitteessa ja hän soittaa bändini livekokoonpanossa rumpuja”, Jorma hymyilee.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Pelko ja häpeä ei määritä mua enää” -albumi on harvinaisen rehellinen ja aito kertomus yhden ihmisen kokemasta ajanjaksosta. ”Mahtaako sua vielä naurattaa kun vitsit kerrottu on” on mietteliäs mutta myös myönteinen päätös saagalle, jossa mustuus vaihtuu vähitellen elämän eri väreiksi.

Jorma herää eloon ihmisenä, joka on jälleen oppinut jotakin uutta.

”Vitsit loppuu aikanaan. Aito rakkaus ei lopu”, Jorma kuittaa luottavaisena.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat