Jos haluat levyllisen lihaa ja rustoa, on Korpsesoturin uutukainen oiva valinta – arviossa ”Korpskrist”

Kotimainen louhii kuolonmetallia vanhan liiton hengessä. Osana kotimaisen dödiksen uutta nousua oleva bändi julkaisi osaksi kalmistoaan juuri kakkosalbuminsa, joka on saanut nimekseen varsin uskottavan kuuloisesti ”Korpskrist”.

Vaikka bändin nimi saattaakin joissakin herättää jopa lievää huvitusta, ei Korpsesoturi ole tullut leikkimään. Albumi on täynnä ruvelle särötettyjä kitaroita, vihaista kuolonkorinaa ja anteeksipyytelemättömän suoraviivaisia ja vihaisia luolamiesriffejä. Homman nimi on Morbid Angel ja Deicide, mutta myös katkuja esimerkiksi Sotajumalasta, Immolationista ja jopa Vaderista on kuultavissa eri riffien riekaleissa ja levyn tuotannossa.

Tunnelmaa luovien, helvetistä kantautuvien äänien ja kirkonkellojen täyttämä äänikollaasi-intro johdattelee kuulijan kohti ensimmäistä varsinaista kappaletta ”Pedon sielu sisältäsi”. Kitarat pyörittävät nuottihelvettiä ja rumpali pitää huolen intensiteetistä erilaisilla blast beattien variaatioilla. Äkäisestä avauksesta päästään kappaleeseen ”Ihmisyyden Rippeet”, joka on omalla tavallaan hieman suoraviivaisempi rykäisy, mutta toistuva virvelikonetuli ruoskii kuulijan vereslihalle.

Perpetuum mobile taukoaa hieman kappaleessa ”Kadotuksen kiihkeä voima”, jossa Korpsesoturi sukeltaa hieman liejuisempaan kudosnesteeseen. Kappaleessa hitaampi tempo antaa tilaa luoda riffeillä toisenlaista raskautta jatkuvan piiskaamisen sijaan. Tunnelma lähentelee hieman samanlaista kalman kalpeutta kuin Deathin varhaistuotannossa tai Purtenancen hitaimmissa louhinnoissa. Repaleiset arpeggiot saastuttavat äänikenttää, basso möyrii kuin maansiirtokone ja vokaalitkin ovat astetta notkeampia nyt kun tunnelmaa luodaan hieman laveammin.

Heti tämän jälkeen ”Helvetin vanha kiulu” jatkaa tykitystä, mutta sen lisäksi siinä myös tampataan hieman tasaisemmalla kolmijakoisella ja dempatulla kitarariffillä, mutta maanisen pedon elkein purskahdetaan jälleen hyökkäykseen. Päätöskappaleen ”Kutsu Varjojen” kohdalla kuulija alkaa  kokea jo hieman taisteluväsymystä, ja olo on kuin intensiivisen keikan loppupuolella – happi alkaa loppua, naama punoittaa ja paitakin on hiestä märkä. Korpsesoturi ei kuitenkaan tästä välitä, vaan kappale sahataan loppuun asti kunnialla läpi.

”Korpskrist” on laadukkaan kuuloista vanhan liiton death metalia, josta genren ystävän on helppo pitää ilman sen suurempia valituksia. Miksaus on välillä aavistuksen kihisevää, ja alakerta tuntuu puuttuvan lähes kokonaan, mutta kyseessä on selkeä tyyliseikka, joka ei itsessään vie levystä onneksi mitään pois. Jossain kohtaa kromaattiset tremoloriffit, matalan kielen louhinta ja blast beatit alkavat tulla korvista ulos kuin madot läpisyödystä raadosta, mutta ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön. Yksittäisiä tähtihetkiä on avauskappaleen ja ”Kadotuksen kiihkeän voiman” lisäksi hieman hankalaa nostaa, mutta tässä genressä albumi itsessään on tärkeämpi formaatti kuin yksittäiset raidat. Syvällä sielussaan kuitenkin toivoisi vielä räjähtävämpää dynamiikkaa, tai sitten jotain niin likaista, että hampaat sulavat.

Variaation perään voi lopulta kyllä aina huudella, mutta ”Korpskrist” ei ole levy sitä varten. Esimerkiksi Gorephilian uutukainen on erinomainen levy monipuolisen mutta silti vanhan liiton hengessä höyryävän kotimaisen kuolon ystäville; ”Korpskrist” taas pistetään levysoittimeen silloin kun halutaan annos lihaa ja rustoa.

7/10

Kappalelista:

1. Fatus
2. Pedon sielu sisältäsi
3. Ihmisyyden rippeet
4. Himo veren, kuoleman
5. Saappaat puolillaan verta
6. Infernon lahja
7. Kadotuksen kiihkeä voima
8. Helvetin vanha kiulu
9. Korpskrist
10. Kutsu varjojen

Kommentoi julkaisua