”Jos suomalaista metallia ei olisi olemassa, olisin luultavasti säveltämässä musiikkia animeen” —Haastattelussa Ryoji Shinomoto

Ryoji Shinomoto esiintyy heinäkuussa kahdella kokoonpanolla Kaaos-festivaalilla, Vaasassa. Ensimmäinen esityksistä on hänen Ryujinin-yhtyeen kanssa, ja toinen on ainutlaatuinen ”Samurai Metal Tribute to Alexi Laiho”. Ryoji Shinomoto on ollut nuoresta asti kiinnostunut suomalaisesta metallimusiikista. Suurimmaksi musiikilliseksi vaikuttajakseen hän mainitsee Alexi Laihon.

Kaaoszine keskusteli Ryoji Shinomoton kanssa hänen tulevista Suomen keikoistaan, kalastuksesta sekä kiinnostuksestaan suomalaiseen metalliin ja erityisesti Alexi Laihoon.

Miltä tuntuu ennen ensimmäisiä Suomen-keikkoja ja Kaaos Festivalia?

Kun sain tarjouksen tulla Suomeen, olin kirjaimellisesti riemusta sekaisin. Pääyhtyeeni Ryujinin kanssa olen päälavalla ja pääsen myös soittamaan toisen setin Children of Bodom -tribuuttiprojektissa, joka on käytännössä koko nykyisen musiikkityylini juurisyy.

Olen siis todella innoissani mutta samalla myös hermostunut. Rehellisesti sanottuna hermoilen ennen jokaista keikkaa, mutta itse asiassa pidän siitä, koska hermoilu kanavoituu paremmaksi esiintymiseksi. Hermostun jopa viikottaisissa YouTube-livelähetyksissäni!

Matka tulee olemaan erityinen. Ensisijaisesti haluan vain hengittää Suomen tunnelmaa – lopullista metallimaata – ja kokea elämäntyylin, kaupunkimaisemat ja kauniin luonnon, jota rakastan niin paljon.

Milloin kiinnostuksesi suomalaiseen metalliin alkoi ensimmäisen kerran, mikä alun perin veti sinua sitä kohti?

Luulen, että se johtuu siitä, että olen itsekin pohjoisen lapsi! Haha! Jos suomalaista metallia ei olisi olemassa, olisin luultavasti tälläkin hetkellä säveltämässä musiikkia animeen.

Kun olin yläasteella ja lukiossa, alkoi Japanissa ilmestyä lehtiä, jotka hehkuttivat Suomen metalliskeneä. Lukioni sijaitsi suoraan laskettelurinteen edessä vuorten kuten Alppien ympäröimänä, ja meillä oli valtavasti lunta. Talvet olivat hankalia, päivät lyhyitä, ja rehellisesti sanottuna vihasin sitä silloin. Tuossa pimeydessä suomalainen metalli oli valo, joka pelasti minut. Kimaltavien syntetisaattorien ja power metalin yhdistelmä sopi täydellisesti kotini, Hokkaidon, lumisiin maisemiin.

Tuohon aikaan kuuntelin tauotta ”Follow the Reaperia” Children of Bodomilta. Kappaleen “Mask of Sanity” intro sopi ikkunani ulkopuoliseen maisemaan niin täydellisesti, että se inspiroi minua luomaan samanlaista kaunista musiikkia. Olin myös vahvasti kiinnostunut Sonata Arcticasta, Nightwishistä, Northerista ja Kalmahsta.

Se, mikä veti minut mukaan, oli musiikin armottoman melodinen luonne. Groovaava musiikki on hienoa, mutta kun elää kylmässä pohjoisessa ilmastossa, osuvat melankoliset, mollivoittoiset melodiat todella syvälle. Saattaa kuulostaa oudolta vertaukselta, mutta minulle se oli hyvin lähellä japanilaista enkaa. Sointukulut ja melodioiden sijoittelu tuntuivat yllättävän luonnollisilta, ja tajusin voivani kanavoida omaa japanilaista melodista herkkyyttäni metalliin.

Millaista on ollut perustaa yhtye ja kiertää maailmaa oman sisaruksen kanssa? Onko teillä selkeä työnjako, vai tapahtuuko kaikki enemmänkin luonnollisesti?

Se oli äärimmäisen vaikeaa. Vuoden 2018 maailmankiertueemme aikana veljeni henkinen kuormitus kasvoi niin suureksi, että lentäminen ulkomaille keikkojen takia muuttui hänelle mahdottomaksi. Parikymppisinä bändi oli meille koko elämä, ja jopa rankimmat aikataulut ja matkustamiset tuntuivat silloin pelkältä hauskanpidolta. Mutta tuo käänne sai minut ymmärtämään, kuinka tärkeää on olla ajamatta itseään äärirajoille.

Sisarusten tai perheen kanssa työskentely voi olla kaikkein haastavinta, koska olet niin lähellä sitä toista ihmistä. Toisaalta se mahdollistaa sellaisten asioiden, joista useimmat ihmiset voivat vain unelmoida yhden elämän aikana, kokemisen yhdessä. Työnjaosta sen verran, että bändi kasvoi alun perin minun sooloprojektistani, joten päädyin hoitamaan suurimman osan raskaista hallinnollisista ja managerillisista tehtävistä. Siksi myös eturivin jäsenenä ja pääsäveltäjänä huomio kohdistui luonnostaan minuun.

Veljelläni ja minulla on vain vuosi ikäeroa, mutta minulla on hyvin tyypillinen “vanhimman lapsen” persoonallisuus, kun taas hän on selvästi “nuorimman lapsen” tyyppiä. Olin aina stressaantunut ja jännittynyt vastuista ja bändin pyörittämisestä. Nuorina meille oli kaikki kaikessa päästä huipputason bändiksi, emmekä pystyneet ajattelemaan juuri mitään muuta.

Jatkossa Ryujin toimii minun johtamana soolopohjaisena projektina, mutta aion kutsua veljeni mukaan aina, kun hän tuntee olonsa siihen sopivaksi täysin hänen mukavuusalueensa ehdoilla.

Mikä johti nimenmuutoksiin? Miksi Ryujin lopulta tuntui oikealta identiteetiltä bändille?

No, nimenvaihdokset eivät olleet oikeastaan mitään “trendin perässä juoksemista”, vaikka se vitsi siinä aluksi olikin. Loppujen lopuksi kaikki vaiheet ovat olleet vain Ryoji Shinomoton eri aikakausia. Perustin yhtyeen toteuttaakseni säveltäjänä oman musiikillisen visioni. Jokaisella aikakaudella on kuitenkin oma merkityksensä.

Perustimme Suicide Heavenin lukiossa, ja aloitimme imitoimalla suomalaista tyyliä. Jo silloin soitimme kappaleita kuten “Desire”, jota aiomme itse asiassa esittää myös tulevalla Suomen-kiertueella. Siinä luotiin selvä perusta.

Kun muutin Hokkaidosta Tokyoon, vaihdoin nimen Gyzeksi. Nimi tuli isäni yrityksestä “Gize”, ja vaikka se oli täysin keksitty sana, tykkäsin siitä, että siinä oli neljä kirjainta aivan kuten Kiss-yhtyeessä, joka sai minut aikoinaan aloittamaan rock-musiikin kuuntelun.

Siirtymä Ryujin-nimeen alkoi noin vuonna 2022, kun tein yhteistyötä Matt Heafyn (Trivium). Pohdimme silloin, olisiko aika brändätä yhtye uudelleen. Gyze-aikana olimme jo löytäneet oman soundimme, mutta halusimme tuoda japanilaisen identiteetin vahvemmin esiin. Yksi nimen suurimmista ongelmista oli ääntäminen: Ulkomailla se lausuttiin usein “guys”. Jopa 70000 Tons of Metal -risteilyllä Jeff Waters esitteli minut lavalle “Ryoji from Guys”, Haha. Tajusin silloin, että se oli oikea ongelma.

Harkitsimme myös nimeä Gize, mutta päädyimme lopulta Ryujin-nimeen, joka tulee nimestäni (Ryuji = lohikäärmeen mestari) ja tarkoittaa “lohikäärmejumalaa”. Levy-yhtiö Napalm Records oli myös vahvasti Ryujin-nimen puolella.

Kaikki nimet edustavat kuitenkin samaa musiikkia. Japanissa fanit saattavat kutsua meitä yhä Gyzeksi, eikä se haittaa minua lainkaan. Mutta nykyinen soundi tekee Ryujinista selvästi sopivimman identiteetin. Se on puhtain ilmaus siitä, mitä olemme nyt.

Mistä idea “Children of Bushido” -tribuuttialbumin tekemiseen sai alkunsa?

Motivaatio oli itse asiassa hyvin yksinkertainen. Eräänä päivänä teki vain mieli äänittää “Follow the Reaper”, joten avasin Pro Toolsin. Kun äänitin sitä, aloin huvikseni kokeilla ja miettiä: “Mitä ääniä lisäisin, jos tämä olisi minun kappaleeni?” Päädyin lisäämään mukaan perinteisen japanilaisen shamisen-soittimen.

Lopputulos kuulosti niin hyvältä, että päätin kokeilla seuraavaksi “Lake Bodom” -kappaletta. Tunsin, että se ansaitsi hyvin sinfonisen käsittelyn, joten kerrostin siihen täyden orkesterisovituksen jousilla ja elokuvamaisilla patarummuilla, ja käytin shamisenia sekä wadaiko-rumpuja terävinä aksentteina. Sovitus oli käänteentekevä hetki.

Silloin ymmärsin, että projektilla oli selkeä teema: “Mitä jos Children of Bodom olisi ollut japanilainen yhtye?” Samaan aikaan joku oli jättänyt Ryujinin musiikkivideon kommenttiin tekstin “Children of Bushido”, ja se jäi mieleeni. Ajattelin, että miksei siitä voisi tehdä kokonaisen albumin.

Aluksi tarkoitus oli julkaista se vain YouTubessa, mutta japanilaiset levy-yhtiöt sekä Napalm Records kiinnostuivat siitä paljon, joten siitä tuli virallinen julkaisu.

Mikä Alexi Laihon soitto- ja musiikkityylissä vaikutti sinuun henkilökohtaisesti eniten?

Haluan sanoa tämän hyvin selvästi: Jos Alexi Laihoa ei olisi ollut, elämäni olisi täysin erilainen. Hänen vaikutuksensa minuun on verrattavissa siihen, mitä Ritchie Blackmore oli Yngwie Malmsteenlle, tai mitä Stratovarius oli Sonata Arcticalle.

Opiskelin lapsena klassista kitaraa, ja olin samaan aikaan täysin koukussa Kissiin. Myöhemmin soitin punk-bändeissä. Mutta minulla oli jatkuvasti tunne, etten pysty täysin ilmaisemaan omaa identiteettiäni niissä tyyleissä. Kun löysin Alexin ja hänen musiikkinsa, tajusin, että jos käytän hänen tyyliä pohjana, voin tehdä juuri sitä mitä haluan. En halunnut laulaa puhtaasti, mutta olin jo lukiossa oppinut, kuinka hankalaa on toimia erillisen laulajan kanssa. Halusin musiikin olevan äärimmäisen melodista, ja koska olin jo muutenkin täysin koukussa shreddaukseen, halusin soittaa nopeita sooloja. Alexi sai minut ymmärtämään: “Wow, sinä oikeasti saat tehdä tätä kaikkea.”

Lisäksi hänen kitaransoittotyylinsä oli hyvin rehellinen ja suoraviivainen. Se loi minulle kauniin illuusion siitä, että “hei, ehkä minäkin pystyn tähän!” Todellisuudessa sen hallitseminen vaati valtavan määrän aikaa ja harjoittelua! Haha!

Kun kiersimme yhdessä Aasiaa ja teimme lehtihaastatteluja vuonna 2015, etäännyin hänen musiikistaan tietoisesti joksikin aikaa. Halusin olla oma itseni, en Alexi Part 2 (Aasian versio). Mutta vaikka tavoittelin omaa soundiani, sanoivat ihmiset aina: “Kun katson sinua, näen Alexin.”

Hänen vaikutuksensa on siis painunut uraani tasolle, joka ylittää tietoisen ajattelun.

Esität Kaaos Festivalilla myös erityisen “Samurai Metal Tribute to Aleksi Laiho” -shown. Mitä voit kertoa projektista? Kuinka merkityksellinen se on sinulle henkilökohtaisesti?

Kyseinen projekti on yksinoikeudella Kaaos Festival -festivaalia varten. Kun äänitin albumin, ei minulla ollut koskaan aikomustakaan esittää sitä livenä. Sain itse asiassa useita tarjouksia tribuuttisetin esittämisestä Japanissa, mutta kieltäydyin niistä kaikista.

Siitä huolimatta Children of Bodom -kappaleiden esittäminen saattaa tulevaisuudessa tulla säännölliseksi osaksi Ryujinin live-esiintymisiä.

Miltä tuntuu esiintyä yhdessä suomalaisten muusikoiden kuten Timi Tonterin, Petri Saran ja Teppo Ristolan kanssa?

Olen halunnut soittaa suomalaisten muusikoiden kanssa jo pitkään. Tiedän, miten taitavia soittajia he ovat, joten olen todella innoissani siitä!

Tämä saattaa kuulostaa stereotypialta, mutta pidän suomalaisten tavasta olla hyvin maanläheisiä, ei aggressiivisen päällekäyviä mutta samalla äärimmäisen tarkkoja ja luotettavia. Se tuntuu virkistävältä. Jatkossa, aina kun saamme keikkatarjouksia Euroopassa, haluan jatkaa esiintymistä heidän kanssaan ja laajentaa toimintaamme Suomessa. Joten kaikille kiinnostuneille: tarjouksia voi lähettää meille milloin tahansa!

Koska tämä on ensimmäinen kertasi Suomessa, onko sinulla joitain erityisiä paikkoja tai kokemuksia, joita haluaisit kokea? Aiotko käydä Bodom Bar & Saunassa täällä ollessasi?

Bodom Bar & Sauna on varmasti pakollinen pysähdys. Myös Lake Bodom sekä Alexi Laihon hauta ovat ehdottomia kohteita. Lisäksi Chthonicin jäsenet asuvat ja työskentelevät tällä hetkellä Suomessa, joten olemme jo sopineet tapaamisesta heidän kanssaan.

Vaikka odotan innolla myös kaupunkeja, haluan eniten nähdä luonnon omin silmin. Haluan tarkkailla kaikkea yksityiskohtaisesti – ruohotyyppejä, kukkia, kaloja ja lintuja. Minusta tuntuu, ettei se ehkä ole kovin erilaista kuin Hokkaidossa, mutta haluan silti kokea aidon tunnelman omin silmin. Jos jollakulla on suosituksia, otan niitä mielelläni vastaan! Mutta turistipaikkojen sijaan pidän usein enemmän hiljaisista, tyhjistä paikoista, joissa voi aistia maan historian. Jo yksi puukin on kuin vanhus, joka on elänyt minua paljon pidempään, ja kunnioitan sitä.

Mikä on suurin kala, jonka olet koskaan saanut. Aiotko käydä kalassa Suomessa, jos aikataulu sallii?

En voi sanoin kuvailla, miten iloinen olen, että kysyit minulta kalastuksesta!! Haha!

Anna minun hieman ylpeillä: Sain ihan hiljattain kiinni sakhalin (ito) taimenen, joka on Japanin suurin makean veden taimen, ja jota esiintyy vain Hokkaidossa. Se oli valtava, 102 cm pitkä! Yli metrin kalan saaminen on lopullinen, elinikäinen tavoite kaikille itoa kalastaville. Se on legendaarinen saalis, jota ei saa vain “sattumalta”. Olen kalastanut noin 30 vuotta, ja se oli epäilemättä unelmien täyttymys. Ja nyt olen lähdössä heinäkuussa Suomeen — tämä vuosi tuntuu todella siltä, että kaikki unelmat loksahtavat kohdalleen!

Mitä tulee kalastukseen Suomessa, on minun ehdottomasti päästävä kalastamaan. Teillä on hauki, jota ei ole Japanissa. Sen saaminen on ollut pitkään pieni unelmani. Onneksi rumpalimme Teppo Ristola pitää myös kalastuksesta, joten olemme jo luvanneet toisillemme lähteä vesille.

Itse asiassa juttelen usein myös Juuso Soinion kanssa (Battle Beast) kalastusvinkeistä ja lähetän hänelle vieheitä Japanista. Käyn myös intohimoisia kalastusjuttuja Victor Gullichsennin kanssa (Brymir). Alkaa melkein tuntua siltä, että olen syntynyt väärään maahan… ehkä minun olisi pitänyt syntyä Suomeen! Hah!

Joka tapauksessa kalastus on ehdottomasti yksi niistä asioista, joita odotan eniten tulevalta matkalta.

Keitä odotat näkeväsi Kaaos Festival -tapahtumassa esiintyvistä artisteista tai bändeistä?

Päälavan headlinerit tulevat tietysti olemaan upeita, mutta odotan erityisesti Warmenin näkemistä. Petri Lindroosin kuuleminen esittämässä Children of Bodom -kappaleita tulee olemaan minulle todella tunteikas kokemus.

Mitä tällä hetkellä tapahtuu Ryujinin maailmassa? Työstättekö uutta musiikkia tai muita erityisiä projekteja?

Tästä vuodesta alkaen olen muuttanut strategiaa niin, että julkaisen uutta musiikkia digitaalisina singleinä heti, kun kappaleet ovat valmiita. Se on ollut toiveeni jo vuosia. Perinteinen malli pakottaa pitämään kappaleita “säästössä” albumia varten, eikö niin? Mutta siihen mennessä, kun albumi lopulta julkaistaan, tuntuvat ne “uudet” kappaleet minusta jo vuosien takaisilta. Lisäksi ihmiset eivät enää kuluta musiikkia yhtä paljon albumikokonaisuuksina kuin ennen.

Olen myös epäillyt vahvasti vanhaa tapaa julkaista musiikkia vain muutaman vuoden välein, joten päätin tehdä juuri niin kuin itse haluan.

Esimerkiksi tänä kesänä julkaisen uuden kappaleen, joka on tehty erityisesti perinteisiä japanilaisia kesäperinteitä varten. Kalastajana ajattelen ehkä myös niin, että asioiden pitää antaa tulla ulos “sesongissa”. Lopulta haluan vain julkaista musiikkia rehellisesti ja avoimesti ilman musiikkiteollisuuden turhia poliittisia tai kaupallisia paineita.

Kun singlejä kertyy tarpeeksi, kokoan niistä myöhemmin fyysisen albumin, johon tulee myös aiemmin julkaisemattomia kappaleita ja vaihtoehtoisia versioita. Ensi vuosi on myös kolmannen albumimme ”Northern Hell Songin” 10-vuotisjuhla. Universal Music Groupin lisenssisopimus päättyi tänä vuonna, joten aion julkaista sen uudelleen.

Musiikin ulkopuolella olen myös lanseeraamassa oman signature-36-kielisen kitaramallini, ja Saksassa Richter Straps julkaisee oman nimikkohihnani. Olen niistäkin projekteista todella innoissani.

Mikä on ollut urasi unohtumattomin live-esiintyminen? Miksi?

Jokainen niistä on unohtumaton. Jopa esiintyminen pienessä kylässä vain muutaman ihmisen edessä on minulle erityinen muisto. Rehellisesti sanottuna noin vuonna 2012 soitin yksin kaduilla Shibuyassa pelkkä kitara mukanani. Se aika oli minulle äärimmäisen merkityksellinen ja unohtumaton.

Mutta jos puhutaan suurista lavoista, oli vuoden 2015 open air -festivaalikeikka Kiinassa hyvin koskettava. Miksi? Koska samalle lavalle, heti meidän jälkeemme, tuli soittamaan Children of Bodom!

Myös vuoden 2018 70000 Tons of Metal -risteily oli uskomaton kokemus. Metallimusiikin soittaminen laivalla tuntui kuin heavy metal -huvipuistolta. En unohda sitä matkaa koskaan. Jos alkaisin listata esimerkiksi Summer Breeze Open Airia ja muita, olisimme täällä koko päivän! Haha!

Mitä haluaisit sanoa suomalaisille faneillesi ennen ensimmäisiä esiintymisiäsi Suomessa?

Moi! Hauska tavata teidät kaikki. Olen Ryoji Shinomoto Ryujinsta. Esiintyminen teidän edessänne Metallikuninkuusmaassa on ollut minun suurin unelmani. Kiitos siitä, että olette tehneet unelmani todeksi!

Aiomme antaa lavalla aivan kaikkemme, joten jaetaan yhdessä upea ja positiivinen hetki! Teen kaikkeni, jotta pääsemme palaamaan Suomeen pian uudelleen. Kiitos!