Kuva: Jim Dyson, Getty Images

Josh Homme kertoo olevansa avoin soittamaan jälleen Kyussin kanssa

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 16.7.2020
Kuva: Jim Dyson, Getty Images

Stoner rockia ja -metallia soittaneen Kyussin viimeiseksi jäänyt albumi ”…And The Circus Leaves Town” täyttää tänä vuonna 25-vuotta. Albumi kohtasi huonoa kaupallista menestystä, ja bändi hajosi vuonna 1997.

Vuonna 2010 bändin kolme entistä jäsentä, John Garcia, Nick Oliveri ja Brant Bjork, palasivat pikaisesti yhteen nimikkeellä Kyuss Lives! Bändin entinen laulaja Josh Homme ja basisti Scott Reeder kuitenkin haastoivat kolmikon oikeuteen, minkä seurauksena projekti ei saa enää julkaista musiikkia.

Nyt Josh Homme on kertonut Kyuss World Radion haastattelussa olevansa edelleen avoin ajatukselle, että he soittaisivat jälleen Kyussin kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”En ole hyvä säilyttämään muistoesineitä, enkä ole kovin nostalginen, koska se saa minut toisinaan surulliseksi. Ja koen, että on niin paljon asioita tehtävänä. Toisinaan minusta tuntuu, että kun katselen jotain valokuvaa, niin mietin, että ’noin ei tule enää koskaan olemaan’, joten keskityn liikkumaan eteenpäin. Mutta kun kuulen, että se [albumi] on 25-vuotias, se saa minut iloiseksi. Se saa minut hieman ylpeäksi siitä, että minä osallistuin siihen kauan sitten, ja että en ole kuollut [nauraa].

Mutta ollakseni rehellinen, on ollut hetkiä, kun olen ajatellut, että se ei voi loppua näin, ja että ainoa oikea tapa päättää tämä olisi soittaa. He [Garcia, Oliveri ja Bjork] tavallaan katkaisivat siivet tältä lohikäärmeeltä, ja ainoa tapa saada ne takaisin olisi soittaa taas. Olen miettinyt tätä erityisesti viime vuosina. Tekisimme jotain erityistä, päätyisimme sopuun Bjorkin tekemästä virheestä, ja Garcia voisi hyvittää sen. Olen ajatellut, että soittaisimme taas ja lahjoittaisimme siitä saadut rahat. Soittaisimme faneille.”

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy