Kun live voittaa levyn – Nile Tampereen Klubilla
Tuska-keikkojen myötä Suomeen on saatu monia raskaamman puoleisia bändejä esiintymään keikkoja janoavalle kansalle. Tällä kertaa vuorossa oli yhdysvaltalainen Nile, jonka edellisestä suomenkeikoista on nyt yli kolme vuotta aikaa. Viime vuonna julkaistun ”What Should Not Be Unearthed”-levyn tiimoilla pyörivä kiertue saapui Tampereen Klubille sekä seuraavana päivänä Helsingin Nosturille ja toi mukanaan myös israelilaislähtöisen Melecheshin. Tampereella asustavana päätin käyttää tilaisuuden hyväksi ja käydä katsastamassa faaraopappojen livekunnon.
Illan avasi italialainen melodeath/metalcore-orkesteri Embryo. Hyvin vähin äänin lineupiin lisätyn yhtyeen setti lähti käyntiin hiema kiusallisissa merkeissä. Rumpali nousi lavalle yksin settinsä taakse pönöttämään intronauhan lähtiessä soimaan. Tämän lisäksi itse nauha säröili, jota rumpali sitten lavalla korjaili. Tästä heräsi kysymys: eikö tätä olisi voinut suoraan miksauspöydän kautta hoitaa? Kiusallisesta alusta huolimatta bändi veti hyvin, ja etenkin bändin rumpalin intensiivinen rumputyöskentely oli mahtavaa seurattavaa. Bändin hieman teknisen puoleinen musiikki sopi hyvin iltaa aloittamaan. Musiikillisesti hyvin vahvasti taustanauhoista ammentava äänimaailma olisi tosin korostunut paremmin hieman innostavammalla valoshowlla. Musiikillisesti vaikuttava esiintyminen kuitenkin oli, ja kaiken maan nyanssit ja kikat olivat tarkkaan hiotun oloisia. Päätin ottaa bändin tuotannon haltuun, ja tätä kirjoitellessani sitä tutkiskelen. Toimii!
Israelilaislähtöisen, nykyisin Alankomailta ponnistavan Melecheshin oli määrä vallata lavan seuraavaksi soundcheckinsä jälkeen. Ja helvetti sentään, näin ne rumpusoundit checkataan! Soundcheckin aikana bändin rumpali Lord Curse nousi rumpupallille ja rykäisi niin valtavan rykelmän blasteja ja komppeja, etten itsekin rumpalina voinut olla vaikuttumatta. Koin myös hieman virkistäväksi nähdä jo tässä vaiheessa ihmisten uskaltautuvan eturiviin odottamaan bändiä. Yleensä kun tunnutaan olevan niin ujoja tämän suhteen, että pääbändinkään soittaessa eturiviin uskaltautuu vain hartaimmat fanit (vittaan jälleen kerran The Oceanin keikkaan samaisessa paikassa). Tässä vaiheessa Klubille oli jo kertynyt varsin kiitettävä määrä yleisöä, ja tästä sekä paitojen määrästä päätellen Melechesh oli hyvinkin odotettu esiintyjä. Tähän mahtoi vaikuttaa myös viimekesäinen Steelfest-keikan peruuntuminen. Ehdin hieman huolestua ennen setin alkua lavalla sytytetyistä suitsukkeista, sillä viimeksi nähdessäni bändin (Ghost, viereisessä Pakkahuoneessa parisen vuotta sitten) käyttävän tätä keinoa päänsärky vei innon keikasta. Näin ei onneksi kuitenkaan tällä kertaa käynyt.
Mainos päättyy
Bändin setti lähti käyntiin erinomaiselta viime vuonna julkastulta ”Enki”-levyltä napatulla ”The Pendulum Speaks”– ja ”Tempest Temper Enlil Enraged”-kappalekaksikolla, ja oli yhtä orientaalisen bläkkisthrashin riemua. Bändi muistuttaakin allekirjoittanutta kovasti samankaltaista musiikkia (miinus orientaalisuus) soittavasta yhdysvaltalaisesta Goatwhore-yhtyeestä, etenkin tälläkin keikalla soitetulla ”Grand Gathas of Baal Sin”-kappaleella. Yksi asia jäi puuttumaan: se orientaalisuus. Levyllä se on helposti kuultavissa, mutta livenä taustanauhoilta tulleet itämaismausteet eivät kulkeneet kitara- ja rumpuvallien läpi, jättäen bändin soundin ajoittain kuivahkoksi. Tämä häiritsi etenkin setin avanneella kappaleella, mutta tähän onneksi tottui keikan myötä. Laulaja Melechesh Ashmedin koristeltu mikkiständikin jäi hieman tyhjänpäiväiseki koristeeksi laulajan ollessa sijoittunut enemmän lavan sivustaan kuin keskellä, jossa tämä kyhäelmä olisi toiminut paremmin. Pikkuongelmia nämä kuitenkin olivat, sillä setin loputtua olin kuitenkin vaikuttunut bändin livesoundista.
Nilen odottaminen tuntui lähes ikuisuudelta. Toki en tähän voi samaistua, en maailmaa kiertävä muusikko olekaan, mutta miksi yleisöä täytyy odotuttaa nini paljon? Ymmärrän jännityksen rakentamisen, mutta eikö se onnistuisi hieman lyhyemmällä odotuksella? Noh, pikkujuttuja, mennäänpä itse keikkaan: Tykitystä. Armotonta tykitystä.
”Ushabti Reanimator”-instrumentaalilla alkanut setti lähti käyntiin vauhdilla bändin tunntetuimpiin kuuluvalla ”Sacrifice Unto Sebek”-kappaleella, josta bändi jatkoi rivakasti eteenpäin ”Black Seeds of Vengeance”-levyn ”Defiling the Gates of Ishtar”-kappaleella. Bändin kitaristilaulaja-duo Karl Sanders ja Dallas Toller-Wade vaikuttivat iloisilta ja innokkailta saamastaan vastaanotosta, sillä Klubi vaikutti olevan lähes täynnä. Niin iloisia ja mukavia heppuja kyseiset miehet vaikuttivat olevan, että mielessäni heräsi kysymys: miten näin mukavan ja kiltin oloiset jätkät soittavat näin raskaassa örrimörribändissä? En toki tarkoita, että kaikki hevarit ilkeitä känkkäränkkämörisijöitä olisivat, mutta etenkin Sanders vaikutti saadusta vastaanotosta iloisemmalta ja innokkaammalta kuin puolet ikäisensä mörisijät.
Mainos päättyy
Kuten sanoin, setti oli armotonta tykitystä alusta loppuun asti ja ainoat hengähdyshetket tarjottiin hitaampien ”What Should Not Be Unearthed”-ja ”Sarcophagus”-kappaleiden ja muutaman muun kappaleen hitaampien osien myötä. Bändin live-intensiteetin ehdottomasti suurimpiin vaikuttajiin kuuluu vuodesta 2004 bändissä rumpuja paukuttanut George Kollias. Levyjäkin kuunnellessa tämä on huomattavissa, sillä kyseisen kannuttajan ensimmäisen Nile-levyn, vuonna 2005 julkaistun ”Annihilation of the Wicked”-lätyn, myötä bändin soundi sai jättimäisen sysäyksen eteenpäin teknisyyden ja nopeuden kannalta. On se kova.
Teknisiltä ongelmilta ei vältytty, sillä setin puolivälissä olevan ”In the Name of Amun”-kappaleen aikana lavan valot eivät toimineet, ja puolet kappaleesta soitettiin täten pimeällä lavalla. Nopeasti korjattu ongelma ei bändiä häirinnyt, vaan soitto jatkui samalla taidokkaalla menolla kuin valaistulla lavalla. Hieman hämmentävä hetki koettiin myöhemmin setissä: koska yleisö oli niin mahtava, Sanders ilmoitti bändin soittavan seuraavaksi ”jotain erityistä”, jonka jälkeen hän ilmoitti kyseisen ”erityisyyden” olevan uusimman ”What Should Not Be Unearthed”-levyn nimikkokappale. Mutta… eikö tämä koko kiertue ollutkaan nimetty kyseisen levyn/kappaleen mukaan? Ironisesti kappale on itselleni kenties bändin tylsimpiä kappaleita, mutta livenä se sentään jollain tasolla vaikutti. Minimaalisilta vastoinkäymisistä huolimatta keikka oli ehdottomasti kovimpia, joilla olen vähään aikaan ollut. Bändin tuotanto on levyltä kuunneltuna hyvää, mutta suurimmaksi osaksi tuhnuisten soundien takia siitä jää usein puuttumaan intensiteettiä, jota bändi tarjosi pyramidikaupalla elävässä muodossa.
Olin ennen keikalle menemistä valmis kirjoittamaan pitkän ja hartaan valituksen nykyisestä keikkakäyntilaiskuudesta, sillä en odottanut paikalle saapuvan paljoa yleisöä. Yleisön määrä kuitenkin yllätti allekirjoittaneen täysin, enkä siitä sitten voikaan valittaa. Sen sijaan tahtoisin nostaa hattuani Tuska-organisaatiolle näiden keikkojen järjestämisestä. Anaal Nathrakh, Kataklysm, Nile… Tuska-keikkojen myötä suomalainen keikkakansa on päässyt todistamaan harvemmin Suomessa keikkailevia yhtyeitä, mihin en muuten voi reagoida kuin hattua nostamalla.
PS: Seuraavaksi se Pig Destroyer, olis aika hiton kova.
Mainos päättyy
Melecheshin settilista:
- The Pendulum Speaks
- Tempest Temper Enlil Enraged
- Ladders to Sumeria
- Grand Gathas of Baal Sin
- Deluge of Delusional Dreams
- Multiple Truths
- Triangular Tattvic Fire
- Rebirth of the Nemesis (Enuma Elish Rewritten)
Nilen settilista:
- Ushabti Reanimator
- Sacrifice Unto Sebek
- Defiling the Gates of Ishtar
- Kafir!
- Hittite Dung Incantation
- Call to Destruction
- In the Name of Amun
- Ithyphallic
- The Howling of the Jinn
- What Should Not Be Unearthed
- The Inevitable Degradation of Flesh
- Evil To Cast Out Evil
- Sarcophagus
- Lashed to the Slave Stick
- Black Seeds of Vengeance
Kirjoittanut: Tom Frankton
Mainos päättyy