Kuva: Mark Honkanen

Jotain uutta, jotain vanhaa: Ivian julkaisi uuden eeppisen biisinsä vanhan rumpalinsa paluun siivittämänä

Kirjoittanut Niko Kuusela - 13.2.2022

Mänttä-Vilppulalainen modernia metallia soittava Ivian julkaisi uuden singlensä helmikuun 10. päivä. “Pelko” on bändin mittapuulla varsin iso kappale yhdistäen modernia metallia ja Sentenced-henkistä melankolista melodiamaailmaa. Biisin myötä kymmenen vuoden tauon jälkeen paluun bändiin tekee rumpali Joni Siimes, joka omien sanojensa mukaan tuumasi, että “vuosikymmen piti treenata ja tulla sen jälkeen vasta takaisin”.

Ivianin edelliset julkaisut ovat vuoden 2019 “Surumuuri” EP ja kaksi vuotta sitten ilmestynyt “Memento Vivere”-single. Omakustanteena julkaistu “Pelko” on bändin kitaristin, Aleksi Suorannan, tuottama.

Biisin sanoituksesta kertoo vokalisti Tomminen:
“”Pelko” on omakohtainen tilitys ja käsittely elämän varrella kohtaamistani peloista. Monta turhaa pelkoa kulkee ihmisten mielissä koko elämän ajan, liittyen esimerkiksi kuolemaan tai päivittäiseen elämään. Pelko on tämän ja monen sukupolven kansantauti.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy