Joulukalenterin luukku #13: Amon Amarth, Behemoth sekä Grand Magus Black Boxissa

Länsinaapurin menestynein viikinkijoukko Amon Amarth ohjasi laivansa jo toistamiseen tänä vuonna Suomeen. Kesällä lämmiteltiin lauteita Iron Maidenille, mutta nyt oltiin jälleen pääesiintyjäasemassa. Bändi vieraili edellisen levyn ”Deceiver Of The Gods” tiimoilta lähes päivälleen kolme vuotta sitten Kaapelitehtaalla Carcassin ja Hellin kanssa. Nyt promootion kohteena oli tänä vuonna ilmestynyt ”Jomsviking” ja mukana Suomessa olivat puolalainen Behemoth ja niin ikään Ruotsista kotoisin oleva Grand Magus. Konserttiareenana oli legendaarinen Helsingin vanha jäähalli, josta olin juuri muutama päivä aikaisemmin katsonut televisioidun itsenäisyyspäivän rock – konsertin kolmenkymmenen vuoden takaa. Nyt tunnelma oli monta astetta raskaampi ja jäähallin rakennettu Black box on oivallinen idea muuttaa iso paikka klubin ja hallin välimuodoksi. 

Omasta kuljetuksestani vastanneen bussifirman aikataulusekoilun vuoksi pääsin paikalle vasta Grand Magusin viimeisille hymneille. Lavan etuosaan siirretty trio antoi varmasti kaikkensa, mutta ehkä bändin otollisin paikka olisi jossain pienemmässä paikassa, jossa seinätkin valuisivat hikeä.Valtava taustakangas tosin kieli siitä, että isompaakin keikkaa on tehty. Basisti Fox oli jossain muilla mailla ja häntä paikannutta hemmoa (ilmeisesti ex – Opeth Per Wiberg) bändi kovasti kiitteli. Hyvin mies istui kokonaisuuteen ja soitto sujui laulamista myöden. Foxin pitäisi kuulemma palata bändiin jäljellä oleville keikoille. Bändi on muita illan vieraita harvemmin käynyt Suomessa ja tunnettavuuskaan ei ole yhtä suurta luokkaa. Onneksi tyhjälle salille ei tarvinnut tänään soitella. Mainiosti vokalisti – kitaristi JB sai yleisön laulamaan viimeisen biisin ”Hammer Of The Northin” kuoro – osuuden. Vaikka yhtye ammentaa osittain samaa viikinkiteemaa illan pääesiintyjän kanssa, niin musiikillisesti yhtyeen ulosanti on perinteisempää metallia. Hyvä loppu – osuus keikasta, vaikka ehkä toinen kitara olisi paikallaan ainakin livenä tukevoittamaan soundia. Harmittaa, että keikan näkeminen typistyi niin lyhyeen. Toivottavasti bändi saapuu piakkoin omalle keikalle, sillä keväällä ilmestyneen ”Sword Songs” – levyn puitteissa kiertämistä varmasti vielä riittäisi.

Tauon aikana Grand Maguksen minisetti purettiin nopeasti ja esiin tuli Behemothin rumpusetti. Ero bändien rummuissa oli huikea; kuin mopoauto ja monsteriauto olisi ajettu vierekkäin. Muuten tällä ei ollut vaikutusta, sillä molemmat kuskit ajoivat omiaan oikein oivallisesti. Pisteet Behemothin teknikoille, sillä noin minuutissa suoritettu rumpusoundcheck oli oikea täsmällisyyden perikuva. Muutenkin lavan koristeellisuutta lisättiin huomattavasti illan aloittajaan nähden. Soittajille tuli omat metallisilla kotkilla koristellut korokkeet ja mikkitelineisiinkin oli nähty tavallista Thomannin tilauskuponkia enemmän vaivaa.

Game Of Thronesin hahmoja muistuttaneissa asuissa bändi hyökkäsi lavalle ja alku oli hieman kaksijakoinen; toisaalta se ei kuulostanut kovinkaan kummoiselta, mutta jotain hypnoottista siinä oli. Keikan jälkeen kuultujen mielipiteiden mukaan volyymitaso oli liian alhainen, mutta minun heikoille korville se oli oikein sopiva. Se toki myönnettäköön, että ehkä enemmän potkua ja munaa siinä olisi saanut olla. Huomattavasti lisääntyneelle yleisöjoukolle tuntui kuitenkin kelpaavan. Lähes jokaisen biisin kohdalla yleisössä syntyi riemastunutta liikehdintää, joten bändin katalogi oli ainakin tuttua. Itselleni materiaali ei valitettavasti ole niin tuttua, että pystyisin sen onnistumisesta livenä tekemään syvempää analyysia.

Puolan Voice Of Polandista ja monesta muusta touhusta tuttu keulakuva Nergal sai vokaaleihin suurta apua basisti Orionilta ja kitaristi Sethiltä. Myöhemmin keikalla rumpali Inferno sai myös apua tuntemattomaksi jääneeltä veriseltä hepulta. Toisena esitetty ”Conquer All” löi pökköä pesään ja kolmannessa numerossa ”Ov Fire And The Void” keppiosasto riehaantui jo yhteisiin kuvioihin. Rymistely jatkui näitä seuranneen ”Satanica” – levyltä tutun ”Decade Of Therionin” aikana. Bändin viimeisimmän levyn ”The Satanist” avausraita ”Blow Your Trumpets Gabriel” päästeltiin setin puolivälissä, vaikka sen paikka on kuulemma yleensä ollut keikan ensimmäisenä iskuna. ”Messe Noirin” alussa Nergal kävi heiluttelemassa katolisen kirkon piiristä tuttua savun suitsutinta. Viimeisenä soitetun ”Chant For Eschaton 2000” – biisin aikana Seth pisti propellin pyörimään kunnolla ja ikään kuin maskit olisivat tyhjästä ilmestyneet hänen kasvoilleen. Ehkä ne oli päällä koko keikan ajan, mutta kuontalo peitti ne. Kappaleen jälkeen kiitokset, kumarrukset, peukkua ja nyrkkiä sydämen päälle. Bändi siis vaikutti olevan tyytyväinen ja yhtyeen Facebookiin päivittämä kuva tekstillä ”What a night Hellsinki!!! What a night!!” todistanee sen. Mieluista tuntui olevan yleisöllekin, sillä Behemothin nimi alkoi raikamaan välittömästi keikan loputtua. Lisää kuitenkaan ei tullut, sillä nopeasti tilanne katkaistiin soimaan laitetulla musiikilla.

Omalla tavallaan näyttävän bändin musiikki ei ole mitään ihan yksinkertaisinta kolmea sointua ja sen seuraaminen livenä oli mukavan haasteellista. Asiaa helpotti huomattavasti se, että bändi ei vajonnut synkkään maailmaansa vaan oli selkeästi esiintymässä yleisölle. Kaikin puolin meininki oli ammattimaista (niin kuin tietysti tuolla tasolla kuuluukin olla) ja minulle jäi varsin kiinnostunut mieli yhtyeen tekemisiä kohtaan. Viime kesän kehuttu Tuskan keikka jäi tallentamatta muistiin, joten tämä oli hyvä päivitys bändin kohdalta.

Behemothin jälkeen paljastettin lava koko komeudessaan ja kyllähän se visuaalisesti oli näyttävä. Hieman samanhenkinen kuin Amon Amarthin edellisellä kiertueella, mutta sopivasti päivitettynä. Yleisössäkin näkyi jälleen omistautumista asialle viikinkikypärien ja juomasarvien muodossa. Valojen pimettyä esiin tuli rumpukoroke, jonka vasta siinä syttyneiden silmien myötä hoksasin kypäräksi. Rumpukoroketta kiersivät linnamaiset portaat.

Dramaattisen alkumusiikin myötä jäsenet saapuivat lavalle yksitellen ja pian oli edellisen kiertueen päätösbiisi ”The Pursuit Of The Vikings” käynnissä. Täyttyneen hallin yleisö tuntui olevan bändin otteessa ensisoinnuista lähtien ja olihan se ihan komean kuuloista sekä näköistä. Useasti olen kritisoinut laulaja Johan Heggiä laulukapasiteetin rajoittuneisuudesta, mutta jostain syystä se ei ollut nyt niin haitallinen. Täydellinen keulakuva hän on edelleen viikingin raameissaan ja miehen hyväntuulisuus on tarttuvaa sekä anteeksiantavaa. Toisena soitetun ”As Loke Fallsin” myötä lavalle nousivat savupatsaat. Tuon tuosta Hegg kerjäsi yleisöltä huutoa ja hänen ensimmäinen välispiikki meni melkein kokonaan komeasti suomeksi. ”Hyvää iltaa Suomi ja Helsinki! Tervetuloa meidän viikinkijuhlaan. Onko kaikki hyvin?”. Nyt hän ei ilmoittanut moottorisahaa olevan mukana kuten kesän keikalla. Kysäisipä vielä ohimennessään, että olemmeko valmiita näyttämään suomalaista sisua.

”First Killin” aikana taakse vaihtui ”Jomsvikingin” kansi ja seuraavan ”The Way Of The Vikings” – biisin ollessa vauhdissa lavalle pomppasi pari ”soturia” miekkailemaan kilpineen. Yllättäen kilvissä oli kahden naapurivaltion liput. Aluksi näytti Suomen kannalta heikolta, mutta kyllä se naapurimaa taisi lopuksi jäädä alakynteen. Olihan se taistelu hieman koomisen näköistä, mutta ei kai näitä hommia tarvitse aina niin tosissaan ottaa.

”Cry Of The Black Birdsin” alkuun korppikotkien ääntelyä ja rumpusooloa. Tässä vaiheessa syttyi rumpukorokkeeseen ne silmätkin. ”Deceiver Of The Gods” toi lavalle jälleen soturit rumpujen viereen tamppaamaan rytmiä peitsillään.Ennen ”Death In Fireä” nyrkeillä yleisöä huudattanut Hegg kehui suomalaista yleisöä sanoilla ”loud and fucking fantastic”. Myöhemmin kannusti huutamaan lujemmin kuin kotimaansa kansa, koska suomalaiset ovat kuulemma ”meanest, wildest metalheads in Europe”. ”One Thousand Burning Arrows” toi taas soturit osoittelemaan yleisöä jousipyssyillä kuin Steve Harris basson kera konsanaan. ”Father Of The Wolfin” aikana joku heppu kävi viittansa ja sarvipään kanssa poseeraamassa pitkin lavaa. Tällä kertaa toiseksi viimeisenä soitetun ”Runes To My Memory” – biisin aikana ei lavalle tuotu kivipatsaita riimukirjoituksineen. Varsinaisen keikan päätti ”War Of The Gods”, jossa kitaraduo Mikkonen – Söderbeg pääsivät sooloilemaan kimpassa aina hienoa plektran toiselle heittoa myöden. Täytyy muuten antaa vielä pisteet Mikkoselle, sillä hänen olemuksessaan on Heggin tavoin jotain mistä pidän.

Viimeisimmän levyn ”Raise Your Horns” aloitti encoret ja ennen musiikillista antia nostettiin luonnollisesti juomasarvista ryypyt huulille. Jopa varaviikingit olivat lavalla jakamassa tuota juomisen iloa. Kippis ja skål! Tarttuvan kertosäkeen omaava biisi sisältää jopa hittiainesta. ”Guardians Of Asgaard” toi taas soturit meuhkaamaan ja ennen viimeistä biisiä ”Twilight Of The Thunder God” salia jyrisytti ukkonen taustakankaalle olevine salamoineen ja yleisökin varustautui tulevaan muodostalla wall of deathin. Jonkinlainen merihirviö nousi lavalle esiin venkoilemaan ja kieltä näyttämään. Siinä otuksessa oli vähän samaa henkeä kuin Dion monstereilla aikoinaan. Dio antoi köniin lasermaisella ruoskallaan, mutta Hegg käytti hieman vanhempaa koulukuntaa edustavaa Thorin vasaraa. Henkiin tuo olio taisi silti jäädä. Lopuksi rivissä kumarreltiin ja plekuja heiteltiin. Hegg jäi vielä ennen lähtöään hymyillen ottamaan yhdet huikat lavan reunalle ja nautiskelemaan ikään kuin yhtenä yleisöstä.

Amon Amarth ei tyylillään varmaan nykyistä isommaksi bändiksi voi kasvaa. Musiikillisesti eväät on olemassa, mutta kalmainen laulumeininki pitää viikingit taistelumielellä. Toista kuukautta ympäri Eurooppaa kiertäminen ei näkynyt bändin olemuksessa ainakaan väsymisenä vaan hyväntuulisena joukko jaksoi meuhkata. Suomen jälkeen kiertueen tässä osiossa oli enää muutama keikka jäljellä ennen taukoa. Mitään uutta ja ihmeellistä bändi ei tarjoillut, mutta ei suinkaan ollut mikään pettymyskään. Perusvarma ja näyttävä show.

Illan ohjelmassa oli vähän jokaiselle jotain, mutta kokonaisuus oli silti onnistunut. Black box oli ihan miellyttävä muoto ja tunnelma oli muutenkin mukavan leppoisa. Mitäpä sitä ihminen muuta jouluiseen iltaansa toivoisi.

Behemoth: Ora Pro Nobis Lucifer/Conquer All/Ov FireAnd The Void/Decade Of Therion/Blow Your Trumpets Gabriel/Messe Noire/Alas, Lord Is Upon Me/At The Left Hand Ov God/Slaves Shall Serve/Chant For Eschalaton 2000

Amon Amarth: The Pursuit Of Vikings/As Loke Falls/First Kill/The Way Of Vikings/At Dawn’s First Light/Cry Of The Black Birds/Deceiver Of The Gods/On Sea Of Blood/Destroyer Of The Universe/Death In Fire/One Thousand Burning Arrows/Father Of The Wolf/Runes To My Memory/War Of The Gods Encoret: Raise Your Horns/Guardians Of Asgaard/Twilight Of The Thunder God

Teksti: Nikki Jääsalmi
Kuvat: Jani Kormu