Joutsenlaulu – Klassikkoarviossa Rushin ”Clockwork Angels”

Kanadan paras musiikillinen vientituote julkaisi yhdeksännentoista studioalbuminsa ”Clockwork Angels” 10 vuotta sitten kesäkuussa 2012. Se jäi myös yhtyeen viimeiseksi. Tuottajana pakersi jälleen Nick Raskulinecz ja levy äänitettiin Nashvillessä (huhtikuu 2010) ja Torontossa (lokakuu – joulukuu 2011). ”Clockwork Angels” meni listaykköseksi Kanadassa ja sijalle 2 Billboard 200- listalla. Se voitti myös Juno- palkinnon vuoden 2013 parhaasta rock-albumista. Samana vuonna Rush (perustettu 1968) valittiin Rock & Roll Hall of Fameen vuosikymmeniä kestäneen soutamisen ja huopaamisen jälkeen.

”Caravan” avaa pelin bassolla, rummuilla ja taustaefekteillä. Bändi rynnistää matkaan yhteisiskujen saattelemana. Rytmiset koukut seuraavat toisiaan, mutta touhu etenee silkkisen sulavasti. Väliosa / kertosäe on huikea ja basso työstää menemään hullun lailla. Jazzahtava instrumentaalivälike ja kitarasoolo johtavat biisin räjähtävään loppuun. Akustinen kitara ja eteerinen laulu työntävät ”BU2B”– kappaleen radalle. Ote on raskaasti jyräävä ja rytmisesti ovela. Yllättäen siirrytään rytmikartalla suoraan neloseen ja yhtä sukkelasti takaisin sokkeloon. Laulumelodia on rautaista laatua ja kitara nostaa tunnelman katolle. ”BU2B” on Rushin tuotannossa milteipä suoraa rokkia.

Nimikappaleessa ”Clockwork Angels” bändi-instrumentit luovat odottavan tunnelman. Jumalainen bridge kuljettaa biisin kohti A-osaa, jossa akustinen helkkyy ja trio soittaa ristikomppia. Taustan rytmikuvio on monimutkainen, mutta jälleen sulavasti kulkeva. Kertosäe vie kuulijan korkealle ja itämainen kitarasoolo itään. Keskiäänilaulu (ns. radio-laulu) yllättää, kunnes uusi nousu helisevään kirkkauteen ja lopun moduloitu kertis päättävät upean viisun. Koko orkesterin groovy poljento starttaa ”The Anarchistin”. Nyt yleistunnelma on itämainen ja basso johtavana soittimena. Mystinen väliosa johdattelee vastarannankiisken kuin kuulalaakereilla rullaavaan kertosäkeeseen. Tutusti orientaali kitarasoolo päättää kappaleen ja jättää odottamaan seuraavaa.

”Carnies” jatkuu ilman taukoa edellisestä biisistä. Särökitara on raskas ja yllättäen hyökkäävä kepsakka A-osa suorastaan loisteliaan upea. Särjetty kitara ottaa uudelleen paikkansa maalilta, jota puolustavat basso ja rumputomit. U2-tunnelma erittyy kielisoittimista ja kappaleen loppu läjähtää kasvoille hevinä. Jo tutuksi tullut kaunis akustinen kitara aloittaa ”Halo Effectin”. Maltillinen basso tukee melodiaa taustalla. Rushin mitta-asteikolla biisiä voisi kutsua slovariksi. Kertosäe on perinteinen ja kappale lyhyt. Jousiorkesteri soi kauniisti taustalla ja mandoliini kouraisee sydämestä.

”Seven Cities of Gold” riuhtaistaan käyntiin bassotykityksellä. Kitara on kaoottinen, mutta rumpukuvio pelkistetty. Perinteinen jytämuodostelma vyöryttää biisiä esteistä välittämättä eteenpäin. Ilmavaa väliosaa seuraava yksinäinen säröskeba johtaa kertosäkeeseen, joka ei tuhtiudellaan ylvästele. Alku toistuu hieman toisessa formussa ja kitarasoolo kannustaa kolmikon maaliviivan ylitse. ”The Wreckersin” alku soi elämänmyönteisenä. Kitara helisee ja laulumelodia on tunnelmallinen. Musiikki tavoittaa hienosti sen, mistä teksti kertoo. Kertosäe on valmista radiohittikamaa ja väliosan jouset toiselta planeetalta.

Myös jo tutuksi muodostunut bassoaloitus starttaa ”Headlong Flightin”. Marssivirveli nostaa hekumaa, kunnes bändi yhtyy orgioihin pahat mielessä. Kitaraa, bassoa, rumpuja, iskuja… Biisi kulkee kuin tauti. Väliosassa vaihdetaan galaksia, hidastetaan, sorvataan tunnelma toiseksi, mutta jyrä jatkuu. Jälkimmäisen puoliskon osat toistuvat alkupuoliskon tavoin. Kaukaisuudesta korvaa tavoitteleva särötetty puhe nostaa kulmakarvan kuin kysyäkseen, kunnes sekasortoinen kitarasoolo kaikessa yli-informatiivisessa lyhykäisyydessään saattaa kappaleen hengästyttävään hautaansa. ”BU2B2” on puolentoista minuutin intro sille, mitä jo loppuaan lähestyvällä levyllä on yhä tarjota. Sen kursivat kokoon ohkainen laulu, taustan efektit ja jousien tenho.

”Wish Them Well” aloitetaan siekailematta kertosäkeellä. Ilmassa leijuu voimapopin raikas tuoksu. Rytmatiikka on jokseenkin suoraa ja väliosaa kannattelee kitaranäppäily. Useasti toistuva kertis toimii kuin se junan vessa. Kitarasoolon tausta on luova, näppärä ja kuin toisesta biisistä. Turhahko C-osa latistaa kokonaisuutta ja kappale loppuu feidautumalla, joka on Rushille harvinaista. Albumin päättävä ”The Garden” sijoittuu kärkipäähän yhtyeen koko katalogissa. Se on Rushin viimeisen levyn viimeinen biisi ja kuuntelijalla tunnelma sen mukainen. Vanha tuttu näppäilty kitara ja nykivät jouset aloittavat lennon, jota jatketaan avoimilla soinnuilla ja laululla. Osat seuraavat toisiaan täydellisesti ja riuhtomattoman tyylikäs soittaminen alleviivaa tunnelatausta. Sovitus on mietitty tarkkaan ja on äärimmäisen toimiva. Yksinäinen piano taustaefekteineen vie kasvavaan, tyylitajuiseen ja voimakkaaseen kitarasooloon, joka viimeistään räjäyttää pankin ja miltei tipan linssiin. Lopussa bändi ja jousiorkesteri päättävät polun pilvien yläpuolelle.

Juuri parempaa joutsenlaulua mittavalle uralleen ei olisi Rush voinut ”Clockwork Angelsin” myötä keittää kokoon, vaikka tuskin tiesivät tehdessään sen sitä olevan. Albumi on steampunk-henkinen yksittäisistä biiseistä koostuva konseptilevy, jolla ikämiehet jättävät nuoremmat hurjat haistelemaan raivoisan ja dynaamisen soittamisensa pakokaasuja. Se on sekä paluu yhtyeen alkuaikojen energiaan, että loppu sille ja kaikelle siltä väliltä. Suru hiipii puseroon viimeistään loppubiisin aikana, mutta koko levy näyttäytyy ja on syytä nähdä riemujulistuksena bändin huikealle historialle. Surumielisyydestä kasvaa ilo ja se on tunteista se, joka jää elämään. Ja ennen kaikkea… Onhan Rush maailman paras bändi.

Kappalelistaus:

1. Caravan
2. BU2B
3. Clockwork Angels
4. The Anarchist
5. Carnies
6. Halo Effect
7. Seven Cities of Gold
8. The Wreckers
9. Headlong Flight
10. BU2B2
11. Wish Them Well
12. The Garden