JP Leppäluodon ”Omalla maalla” -konsertti striimataan perjantaina 27.3.

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 16.3.2020

Vallitsevista olosuhteista johtuen myös JP Leppäluodon konsertit ovat siirtyneet myöhempään ajankohtaan. Tästä syystä artisti on päättänyt tarjota yleisölleen mahdollisuuden kokea ”Omalla maalla” -keikka suorana livestriiminä pe 27.3. klo 20. Striimin voi katsoa Facebook-livenä osoitteessa www.facebook.com/jpleppaluotoofficial/

”Koronavirus veti käsijarrun päälle myös kulttuurialan toimijoilta, ja siinähän kävi niin, että mentiin kylki edellä puuhun koko porukka. Keikat sinkoutuivat salamana ikkunasta ulos ja tässä sitä nyt ihmetellään avohaavoinemme ja pyöritellään peukaloita. Paitsi että eipä pyöritellä! Meillä oli koko rundin ohjelmisto peräkonttiin pakattuna, valmiiksi treenattuna ja sehän esitetään vaikka ilman keikkapaikkoja”, kommentoi Leppäluoto.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Leppäluoto konsertoi yhdessä sellisti Elias Kahilan ja kitaristi Samuli Erkkilän kanssa.

Idea iholle menevästä, suorana yleisön olohuoneisiin striimattavasta live-illasta oli muhinut Leppäluodon ajatuksissa jo pitkään. Haave toteutuu nyt eräänlaisen kriisin kohdatessa. JP orkestereineen esittävät perjantai-iltana 27.3. rennoissa tunnelmissa ”Omalla maalla” -kiertueen biisejä ja juttelevat kappaleiden lomassa fanien kanssa.

Webcastingin toteuttaa pitkän linjan videotuotantoyhtiö Saha Prod Oy, joka on erikoistunut live-musiikkivideotuotantoon. Saha on ollut mukana esimerkiksi Robinin, Sunrise Avenuen, SANNIn, Haloo Helsinki! -yhtyeen, Pepe Willbergin, Remu & The Hurriganesin ja HIM:n tallenne- ja webcasting-tuotannoissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

JP Leppäluoto on tunnettu suomalainen metalli- ja hardrock-laulaja, joka on toiminut solistina Charon-, Harmaja– ja Northern Kings -yhtyeissä sekä Raskasta Joulua -levyillä ja -kiertueilla. Leppäluoto on myös musiikkiteatteriesiintyjä. Lisäksi hän tekee sävellystöitä niin bändituotantoihin kuin teatteriproduktioihin.

www.facebook.com/jpleppaluotoofficial/

Luetuimmat

Uusimmat