Promokuva: Venla Shalin

JP Leppäluoto julkaisee toisen sooloalbuminsa kesäkuussa: uusi kappale ”Toiset elää” kuunneltavissa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 8.4.2022

JP Leppäluoto julkaisee toisen sooloalbuminsa 3. kesäkuuta. ”Jäävuoria”-levyn ennakkomyynti alkaa tänään 8. huhtikuuta.

Toiset elää” -single on viimeinen ennakkomaistiainen albumilta. JP Leppäluoto kertoo kappaleesta seuraavaa:

Oon ollut aina oman tieni kulkija ja tehnyt itsepintaisesti päätökseni sydämelläni. Sehän on siis sama, kuin kolikkoa heittäisi risteyksessä, mutta silti olen löytänyt tämän vaihtoehdon paljon mielenkiintoisemmaksi kuin kylmän järkeilyn. Sen ansiosta olen tanssinut ja laulanut maailman äärissä, saanut rakkautta ja rakastanut lujaa takaisin. Olen antanut kuoleman hipaista enemmän kuin kerran ja maistanut elämää aina kun on tarjottu ja sydän sen suonut. Olen rikkonut ja olen korjannut, mutta sellaista elämä on. Ainakin käsikirjoitus on oma, sydämeni kirjoittama. Heidi Maria Paalanen teki tämän upean tekstin mun ja Samulin säveltämään kappaleeseen.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Leppäluoto tunnetaan myös muun muassa Charon-, Harmaja ja Northern Kings -yhtyeistään sekä Raskasta Joulua -kokoonpanosta.

Intensiivisenä esiintyjänä tunnettu JP Leppäluoto kiertää bändinsä kanssa koko kesän festareilla ympäri Suomea.

JP Leppäluodon edellinen soololevy ”Piilevää pimeää” meni suoraan Suomen virallisen fyysisen albumilistan ykköseksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Jäävuoria”-albumin kappalelista:

  1. Jäävuoria
  2. Kadonnut mies
  3. Varjoissa kii
  4. Yks laulu vaan
  5. Pompeiji
  6. Viimeiseen henkäykseen
  7. Jäljet
  8. Mä jään
  9. Toiset elää
  10. Seireeni

Luetuimmat

Uusimmat