Jucifer (US) / Baxter Stockman / Woodrue @ Kuudes linja, Helsinki, 3.10.2013

3.10.2013 Sörnäisissä sijaitsevan Kuudennen linjan eli ”Kutosen” lavalle kiipesi joukko hitaamman metallin artisteja. Illan pääaktiksi oli kiinnitetty amerikkalainen sludgahtavaa doomia soittava Jucifer, joka julkaisi heinäkuussa kahdeksannen pitkäsoittonsa ”за волгой для нас земли нет’” (Volgan takana ei ole maata meille) Orkesterin muodostaa nomad-henkinen taitelijapariskunta Gazelle Amber Valentine ja Edgar Livengood.

Bändi vaihteli ensimmäiset vuotensa esiintymisnimeään käyttäen ainakin nimiä Satan’s Cheerleaders ja Battle Star. Vuonna 1994 O. J Simpsonin oikeudenkäyntiä katsellessaan pariskunta heitti nimestä kolikkoa, ja tuomion perusteella orkesteri sai nimen Jucifer.”If he’s guilty, then he’s the devil and The Juice is Lucifer.” Nykyään pariskunta elää matkailuautossa maailmaa kiertäen ja musiikkia soittaen. Kotisivuillaan aitoa liveä hehkuttava bändi lupaa esiintymivänsä luomuna ilman etukäteen tuotettuja elementtejä. Keikoilla nähdään yleensä Valentinen kitaraa varten vahvistimista rakennettu jättimäinen seinä.  Juciferia on verrattu usein soundiltaan mm. Celtic Frostiin.

Ennen illan pääesiintyjää lavalle oli pestattu helsinkiläinen, 2006 perustettu vaihtoehtorokkia soittava Baxter Stockman sekä sludge metallin genreen sijoittuva Woodrue.

Kellon lyödessä kahdeksan Kuudennen linjan edessä ei näy vielä yhtään sisälle pyrkivää partasuuta. Kurkistan varovaisesti sisään ulko-ovesta todetakseni, että taidan olla reilusti ajoissa. Kutosen yläkerrasta heijastuvat diskovalot ja taustalla soi sekalainen hipster rock. Kiipeän portaat ylös hieman epäröiden. Yläkerran baarissa istuu muutama partasuu älypuhelimiensa näyttöihin uppoutuneena. Samaan aikaan ensimmäisen bändin tavaroita roudaillaan lavalle.  Savukoneen testaus täyttää osittain myös baarin puolen tilan, ja rumpusetin testaus saa osan ihmisistä kurkkimaan salin puolelle. Pian baarin puolella odottavien ihmisten lahkeisiin osuu matalan taajuuden ääniaalto: Woodrue on aloittanut soittonsa.

Kutonen on yllättävän täynnä ajankohtaan nähden, torjantai ei tunnu ihmisiä haittaavan. Yleisö on jättänyt lavan eteen pari metriä skeneilytilaa, ja vahvistimista pauhaa täysillä. Tyylilleen uskolliset kuulijat näyttävät takaa katsottuina Kouvolan lakun tuoreilta lakupatukoilta heilahdellessaan hitaasti puolelta toiselle. Neljästä nuoresta miehestä muodostuva Woodrue soittaa settiään myrkyn vihreässä, värähtämättömässä valossa. Keikan edetessä rumpalin hyvä takominen tuntuu uppoavan muuhun äänimassaan. Katson vierelleni ja rokkipoliisit kurtistavat otsaansa kädet puuskassa. Epäilen miksauksen hieman ontuvan. Tasaisen alun jälkeen toinen kitaristi polkaisee efektirasiaa ja astraalimatka alkaa. Hieman trippailevan kitaristin soiton rinnalle kajahtaa aggressiiviset vokaalit, jotka tuntuvat osittain vähän koomisilta mutta mukavan vahvoilta. Yhtäkkiä pieni heijastus vilkahtelee pitkin salia; on hauskaa, miten nuorilla bändeillä täytyy aina olla jokin kikka.  Huomaan heijastuksen syntyvän Woodruen basistin soittimeen kiinnitetystä pienestä peilistä. Itse asiassa aika hauska efekti, täytyy myöntää. Keskilavalla seisovan basistin soitto erottuu edukseen muiden soittimien keskeltä. Kaiken kaikkiaan keikasta jää positiivinen olo. Hieman haparoinut soitto ja perin aggressiiviset vokaalit eivät jää ärsyttämään. Yhtyeessä on selvästi potentiaalia.

Roudaustauon aikana baarin puoli alkaa täyttyä ja lisää ihmisiä valuu yläkertaan. Poiketen aloittaneen aktin setistä lavalta kuuluu maarittelevaa vislailua. Baxter Stockman on aloittamassa settiään ja kutsuu yleisöä lavan eteen. Hyvin suunniteltu lavavalaistus herättää kuulijoiden mielenkiinnon. Selvästi useamman vuoden soittanut kolmikko on eläväistä katsottavaa. Progressiivisen metallin ja rokin välimaastossa seikkaileva setti tarjoaa kaikkea punkahtavista vokaaleista funkkaavaan bassoon. Yleisö hytkyy mukana ja siirtyy lähemmäksi lavaa. Soitto on erittäin ammattimaista, tuplavokaalit toimivia ja kappaleiden välissä yleisö osoittaa raivokkaasti suosiotaan. Erittäin hieno kokonaisuus, josta jää positiiviset fiilikset. Tämän perusteella voisin kuvitella kuulevani tätä levyltä – tai keikan muodossa uudelleen.

Ilmassa alkaa kuitenkin olla jo hieman jännitystä, sillä Juciferin esiintyminen on vain hetken päässä. Odotan kovasti näkeväni Valentinen soittoa ylistävän vahvistinseinän, mutta Kutosen lavalla ei moista näy. Keikka alkaa ja olen hieman pettynyt. Pettymys häviää kuitenkin suhteellisen pikaisesti, sillä Valentine ja Livengood tahkovat instrumenttejaan jumalaisella tarmolla. Kaksikko notkuu lavalla omilla puolillaan, mutta kuitenkin kokonaisuutena. Pian keikan alun jälkeen rumpusetin pellit ovat lyömisestä palasina ja toisen pellin nivel pettää. Livengood korjaa setin nopeasti ja takominen jatkuu.

Savuisen käheät vokaalit täydentävät raskaita sointuja. Odotan hieman, että väliin tulisi yksi raikkaampi kappale, mutta louhinta jatkuu. Settiin ei ole laitettu yhtään kevyempää biisiä. On omasta mieltymyksestä kiinni, tykkääkö vai ei, kun louhintaa on alusta loppuun. Tämä ei kuitenkaan tunnu suurinta osaa yleisöstä haittaavan, päät nyökkivät hyväksyvästi. Puolessa välissä keikkaa Kutosen savukone pukkaa salin täyteen savua ja tuntuu hieman vaikealta hengittää. Samaan aikaan salin takaosan ilmastointi vääntää täysillä ja tuntuu, että olisi pitänyt pukea villakalsarit. Ne tosin ovat vain puhtaasti sivuseikkoja erinomaisena eteenpäin rullaavan keikan ohessa.

Kappaleiden välissä kaksikko hörppi mallasjuomaa pullosta ja suomalainen yleisö hurraa.  Draaman kaari jatkuu, kun keski-ikäinen herrashenkilö ruutupaidassa päättää stagedaivata ja aiheuttaa väliin pienen vaaratilanteen. Pian tämän jälkeen spottivalosta paahtunut Livengood päättää omatoimisesti asettaa uudelleen spottivalon rumpukapulallaan. Soitto ei kuitenkaan missään vaiheessa taukoa. Hieman viileä ilmanalakin alkaa lämmetä, kun Valentine taivuttaa itseään taaksepäin ja riipaisee vielä kerran kitaraansa. Viimeinen kappale on kuultu. Yleisö hurraa tyytyväisenä, mutta encorea ei kuitenkaan nähdä.  Jään miettimään itsekseni, miten monella doom ja stoner-aktilla olisi tästä oppimista. Ammattimainen soitto ja sopivan eläväinen esiintyminen yhdistettynä onnistuneeseen valaistukseen tekevät ainakin allekirjoittaneeseen vaikutuksen. Kaiken kaikkiaan kokonaisuus on lipun hintaan nähden mainio. Olen tyytyväinen.

Teksti: Jonna Tiainen