Judas Priestin Ian Hill kertoo eläköitymisestään: ”Minulla ei oikeastaan ollut muuta vaihtoehtoa”
Judas Priestin basisti Ian Hill kertoo päätöksestäänjäädä eläkkeelle yhtyeestä. Hill liittyi yhtyeeseen vuonna 1970, ja hänestä tuli sen pitkäaikaisin jäsen. Muusikko ilmoitti lähdöstään 9. lokakuuta ja kertoi syyksi nivelreuman kaltaisen niveltulehduksen, joka on vaikeuttanut soittamista. Metal Pilgrim -kanavan haastattelussa Hill kertoi tarkemmin päätökseensä johtaneista tapahtumista.
”Pari viimeisintä kiertuetta ovat olleet hieman hankalia, koska ongelmat liittyvät lähinnä olkapäähäni ja peukalooni. Olen kamppaillut niiden kanssa parin viime kiertueen ajan. Valitettavasti vaivat eivät mene ohi, vaan ne ovat sellaisia, jotka vain pahenevat ajan myötä. Olin jo lähellä eläköitymistä edellisen kiertueen päätteeksi”, Hill kertoi.
Hill ajatteli aluksi pystyvänsä hallitsemaan tilannetta, kunnes yhtye alkoi sopia lisää keikkoja.
”Iron Maiden kysyi, kiinnostaisiko meitä tehdä neljän viikon kiertue Yhdysvalloissa tänä vuonna. Vastasin, että se kuulostaa ihan hyvältä – nopea neljän viikon Amerikan-kiertue. Sitten he vetäytyivät suunnitelmasta. Sillä välin olimme sopineet esiintymisestä Britannian Bloodstock-festivaalilla. Yhden keikan takia ei kuitenkaan voi lähteä varustautumaan ja kiertämään. Seuraavaksi päätettiin tehdä yksi tai kaksi keikkaa Euroopassa Bloodstockin ympärillä. Lopulta siitä tulikin yhdeksän viikkoa. Se oli se ratkaiseva tekijä. Soitimme kuusi keikkaa kahdeksassa päivässä. Olimme matkalla Brysseliin, kun jänne napsahti poikki”, Hill muisteli.
Jatkuva keikkailu ja tiukka aikataulu kävivät lopulta muusikon keholle liian raskaiksi. Edes satunnaiset vapaapäivät eivät auttaneet vamman paranemisessa.
”Kun nouset lavalle, pahennat vaivaa aina uudelleen”, Hill totesi.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyy
Hill tiesi päätöksensä olevan lopullinen Brysselissä järjestetyn konsertin aikana.
”Juuri ennen Brysselin-keikan encore-osuutta tunsin napsahduksen ja todella terävän, viiltävän kivun. Ajattelin, että tässä tämä nyt oli, kaikki on ohi. Encore-kappaleiden aikana jouduin nostamaan kyynärpääni vatsaani vasten ja vetämään bassoa taaksepäin, jotta ylsin otelaudan alaosaan.”
”En yksinkertaisesti pystynyt fyysisesti soittamaan bassoa. Minulla ei oikeastaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa.”
Hill korosti, ettei päätös koskenut ainoastaan hänen omaa hyvinvointiaan, vaan myös Judas Priestin ja yhtyeen fanien etua.
”En voinut asettaa muita yhtyeen jäseniä hankalaan tilanteeseen lähtemällä uudelle kiertueelle ja ottamalla riskin siitä, että sama tapahtuisi uudelleen kesken kiertueen. Se ei olisi reilua ketään kohtaan – ei faneja, muita yhtyeen jäseniä eikä niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat sijoittaneet meihin rahaa saadakseen meidät esiintymään eri paikoissa. Sitten joutuisimme yhtäkkiä perumaan keikkoja ja muuta vastaavaa. Se ei ole reilua. Niinpä päätin lopettaa, ja niin myös tein. Olen vuosien varrella laiminlyönyt perhe-elämääni, ja se on maksanut minulle kaksi avioliittoa. Päätin, että nyt on aika viettää hieman aikaa läheisteni kanssa.”
Voit katsoa Hillin haastattelun alhaalta.


