Juhannustanssit Nummijärvellä – Hyvää yötä viimeinen mammutti (osa 3/3)

Kirjoittanut Sini Sulkakoski - 2.7.2022

Nummirockin lauantaipäivän aloitti ikivihreä Mikko Alatalo Duo, sinisine laseineen ja supliikkeine repliikkeineen. Saimme kuulla ”Känkkäränkkä”, ”Ihmisen Ikävä Toisen Luo” ja muita joillekin jo lapsuudesta tuttuja kappaleita. Kuten ennakkoon oli myös huhuttu, että Alatalo Duo saattaisi esittää myös suomalaisen version kappaleesta ”Paranoid” ja tämähän luonnollisesti osoittautui täysin oikeaksi! KaaosKlubi -teltta oli ahdettu täyteen jo heti aamupäivästä ja miksei olisi ollut, Alatalon esiintyminen uppoaa vauvasta vaariin ja aina hevikansaankin saakka.

Lauantain Inferno Stagen avauksesta vastasi melko tuore yhtye Smackbound. Mistään ummikkoartisteista rykmentti ei koostu, vaan kokenutta kaartia oli lavan etu- ja taka-alalla. Netta Laurenne on tuttu nimi muutamien isojen artistien yhteistöistä. Laurennettea on muun muassa kuultu niin Amorphiksen kuin Lordin kappaleilla. Takarivistä, rumpujen äärestä löytyy Rolf Pilve, joka on vaikuttanut aiemmin Stratovariuksessa ja Wintersunissa. Niin ikään Wintersunista on tuttu yhtyeen kitaristi Teemu Mäntysaarikin. Lisäksi kosketinsoittaja Vili Itäpelto ja Basisti Tuomas Yli-Jaskari ovat kokeneita muusikoita, joten lineup on niin sanotusti paikallaan. Laurenteen heleän korkea ääni saa vaikuttumaan jo heti alusta lähtien ”Run” kappaleen alku säkeistä lähtien. Reippaat kaiut äänessä lisäävät vielä entisestään mahtipontisuutta. Mielenkiintoinen kokoonpano, jonka edesottamuksia tulen seuraamaan jatkossa!

Päälavan kaikista liskomaisin esiintyjä HeviSaurus otti pienen ja ison festariyleisön mukaan tunnelmaan. Nummirockissa saattoi helposti nähdä kahden tai jopa kolmenkin sukupolven kävijää. Mielestäni on todella mahtavaa, että festivaali panostaa lapsiin, ja näin tuo esille suomalaista rock- ja metallikulttuuria uusille sukupolville. Tänäkin vuonna alueelle oli tuotu aamusta pomppulinnaa ja pientä viikinkilaivaa. Lapsia ja lapsiperheitä oli tänä vuonna ehkäpä enemmän kuin yleensä.

Herra Hevisauruksella mahtoi olla melko kuuma ja juomaksi yleisöstäkin ehdoteltiin muun muassa Gambinaa. Herra Hevisaurus ei ainakaan suoralta kädeltä myöntänyt tietävänsä tuota juomaa, mutta aikoi kuulemma joskus mahdollisesti maistaa.

Brothers of Metal oli itselle jokseenkin tuttu nimi, ja hiuksen hieno arvio oli jo siitä, mitä tuleman piti. Pieni mutta sitäkin iskevämpi fanirivistö oli saapunut lavan eteen odottamaan bändin aloitusta. Tämän vuoden Nummirockin aikana ei luultavasti ole ollut Inferno stagen lavalla niin paljoa bändin jäseniä, kuin Brothers of Metalilla. Kolme laulajaa, kolme kitaristia, basisti sekä rumpali pitivät huolen, että lavan joka neliölle oli käyttöä. Pelkkänä lavarekvisiittana jäsenet eivät suinkaan kuitenkaan olleet, vaan esimerkiksi laulajien yhdistelmä sai aivan uuden ulottuvuuden lavapreesensiin. Levyllä on helppoa saada laulut natsaamaan yhteen, mutta lavalla todellisuus helposti paljastuu. Brothers of Metalille täytyy nostaa hattua isosti, sillä laulut soivat todella hienosti yhteen myös livenä!

Rumpali Johan Johanssonin ride-pellin soundi oli oikein teemaan sopiva, aivan kuin alasimella olisi taottu. Myös Emil Wärmedalin neonkeltavihreä basso hohti lavalta, muutoin niin mustien ja harmaiden sävyjen täyttämässä miljöössä.

Komeaa ja mahtipontista skandimytologian täyteistä keikkaa kelpasi katsoa kuumassa Nummijärven maisemassa. Bändi vielä kiitteli festivaalia Facebookissa ja ainakin omaksi yllätykseksi paljastui, että keikka oli heidän ensimmäinen Suomessa.

Sepultura ei esittelyjä kaipaa, sen verran pitkänlinjan artistista on kyse. Death metalin pioneerit olivat kokeneet jonkinlaisen lennon viivästymisen, ja keikka ilmoitettiin alkavan puolituntia merkittyä soittoaikaa myöhemmin. Kellon lyödessä tasan 18, keikka myös alkoi ja bändi päästettiin irti.

Heti kärkeen oli mahtava huomata, kuinka napakka soundi bändillä oli. Lieneekö napakkuuteen vaikuttavana tekijänä virvelin soundit vai saumaton yhteensoitto. Mainiolta meno vaikutti, vaikka kiireessä jäsenet saivat lavalle astellakin. Sepultura julkaisi 22. kesäkuuta päivityksen Facebookissa, jossa kerrottiin bändin kitaristi Andreas Kisserin palanneen Brasiliaan perhesyistä johtuen. Kuten arvata saattaa, myös Nummirockin keikka nähtiin ilman Kisseriä. Miehen saappaisiin oli pikavaroituksella komennettu Jean Patton, joka hoiteli tonttia mallikkaan oloisesti.

Lopuksi saimme tietenkin kuulla sen ikonisimman ”Roots Bloody Roots”-kappaleen. Tärppitietona vielä, että Sepultura on nähty Nummirockissa 1996 ja viimeksi 2010. Tällä laskukaavalla miekkosethan olivat pari vuotta etuajassa tänä vuonna.

Puoli kahdeksan slotille kiinitetyn Blood Red Thronen fanit joutuivat nielemään karvasta kalkkia, sillä bändi joutui perumaan esiintymisen noin päivän varoitusajalla. Bändin lento Oslosta Tukholmaan peruttiin vain muutamia tunteja ennen lähtöaikaa, eikä korvaavia lentoja enää ollut saatavilla.

Korvaajaksi pikatahtia saatiin Wacken Metal Battle Finlandin voittaja Plant My Bones, joka pääsi toistamiseen Nummirockin lavalle. Bändi esiintyi aiemmin perjantain Kaaoszinen klubilavalla perätysten Wher’s My Bible ja Fatal Effectin kanssa Wacken Metal Battle Finlandin kilpailun finaalissa.

Plant My Bones ei siis varmasti kovin pahakseen laittanut, vaikkei Blood Red Throne päässytkään paikalle.

Onnea vielä voitosta ja tsempit Wackenin keikalle!

Poweria päivään tai iltaan tarjosi ruotsalainen pitkänlinjan metallijyrä Hammerfall. Keikka alkoi kirkonkellointrolla nostattaen tunnelmaa. Lisää fiilistä saatiin heti perään pommein ja pyroin, joita ei liiemmin tänä vuonna Nummen lavoilla nähtykkään.

Laulaja Joacim Cans totesi, että bändi oli viimeksi Nummirockissa 1999, joten tovi jos toinen on vierähtänyt viime reissusta vihreällä lavalla. Katsoen vielä 1999 vuoden Nummirock kattausta voi sanoa, että bändi ei huonossa seurassa ollut viettämässä juhannusta tuolloinkaan!

Cans vielä lisäsi, että he rakastivat tulla takaisin Suomeen ja että täällä on aina hienoa!

Keikan aluksi bassopään kanssa oli selvästi jotain ongelmaa, ja basso tahtoi humista, eikä soundannut oikein hyvälle. Muutaman kappaleen jälkeen hommaan saatiin jotain selvyyttä ja loppu hyvin, kaikki hyvin. Keikka oli piristävä erilainen lisäys jokseenkin raskaaseen kattaukseen.

Mitä olisikaan juhannustanssit ilman Turmion Kätilöitä? Infernolavan edusta ja ympäristö pullisteli juhannusväestä ja rohkenenpa epäillä, ettei festivaalin aikana nähty Infernolavalla vastaavaa yleisöryntäystä. Ilta-auringon sarastaessa lavan ja puiden lomasta Nummijärvi näytti parhaita juhannuspuoliaan jälleen kerran.

Keikkahan oli taattua Kätilöt -laatua, energisine biiseineen ja mustan huumorin säestämine välispeakkeineen!

Apocalyptica sai olla lauantain viimeinen pääesiintyjä ja tuoda tunnelmaa ikoniselle vihreälle Nummirock lavalle. Onneksi esiintymisaika oli myös myöhäinen, sillä bändi pääsee eritoten oikeuksiinsa kunnon valo-shown kera! Settilistalla kuultiin niin vanhaa, kuin uudempaakin Apocalypticaa ja tietenkin Metallican coverointia, kuten aina. Keikka oli edelleen osa Cell-0 kiertuetta, jonka piti alun perin startata jo parisen vuotta sitten.

Show oli viihdyttävä kuten aina, kun olen Apocalyptican nähnyt. Pientä huumoria ja isoja liikkeitä kaikkine kimurantteine soittoasentoineen. Solisti osuudet hoiti tuttuun tapaan Tipe Johnson, kuten aiemmillakin keikoilla. Keikan loppuun sormet saivat kyytiä sellon päällä, kun saimme nauttia kappaleen ”Hall of The Mountain King”. Eicca Toppinen vielä lisäsi päätteeksi, että nähdään taas ensi vuonna. Lieneekö mies tarkoittanut yleisesti festivaalia, vai nähdäänköhän Apocalyptica myös ensivuoden kattauksessa. Se jäänee nähtäväksi. Herkän illan ja koko festivaalin kruunasi ilotulitus keikan lopuksi.

Apocalyptican voi nähdä vielä muutaman kerran Suomessa heinäkuun aikana ja kerran elokuussa. Seuraavaksi bändi lähtee USA:n rundille, ja marraskuussa bändi tekee Suomessa neljän keikan klubikiertueen, jonka päälle 20.11.22 bändi esiintyy Helsingin jäähallissa Epican ja Wheelin kera.

Lauantaina esiintyi myös muitakin katsomisen arvoisia bändejä, mutta aikataulut, kuumuus ja yleinen selviytyminen verottivat mahdollisuuksia katsoa koko kattausta läpi. KaaosKlubilla esiintyi lauantaina myös Ikinä, Merta, Wanton, Lähiöbotox, Ratfaca, sekä koko festarin viimeinen esiintyjä Stereo Terror.

Nummirock on festareista ehdottomasti omalaatuisin, erikoisin ja samalla kotoisin. Kertooko tämä enemmän itsestä vai festivaalista? Muutamia vuosia käytynä Nummirockissa, festarista on tullut vuoden yksi kohokohdista, johon panostetaan ja jota suunnitellaan jo hyvissä ajoin kavereiden kanssa. Kaksi välivuotta toivottavasti riitti, ja ensi vuonna nähdään taas uudestaan!

Teksti: Tanu Jänkä

Kuvat: Sini Sulkakoski ja Sami Hinkkanen