Juhannustanssit Nummijärvellä – paahtava helle ja pari muuta (osa 2/3)

Kirjoittanut Jani Lahti - 1.7.2022

Hyvin käynnistyneen ja puoliväliin ehtineen legendaarisen juhannusfestivaalin kolmas päivä ja perjantai sekä juhannusaatto käynnistyi edellisten päivien tapaan festivaalien porttien avautuessa jo klo 11 aamulla. Nälkäisimmille festivaalivieraille olisi tarjolla muun muassa Nummirockin henkilökunnan valmistama kattava aamupala, johon puuron ja kahvin lisäksi kuului täytetty leipä ja keitetty kananmuna. 

Jo alkaen puoliltapäivin helteessä, vuoden siihen saakka kuumimpana päivänä kylpeneet Nummirock-vieraat saivat tietenkin myös mahdollisuuden käydä uimassa raikkaassa Nummijärvessä ennen iltapäivällä Inferno-stagella soittavaa avausyhtyettä Fear of Dominationia. Bändi tykitti keikkansa sen verran ”aikaisin” päivällä, että ehdin kuulla siitä viimeistä biisiä. Jos en väärin muista, kyseessä oli In Flames-cover ”Cloud Connected” -kappaleesta.

Huora-yhtyeen Anni Lötjönen

Lämpimin juhannusaatto vuosiin

Huora-yhtye kipusi lauteille heti päälavan ensimmäisenä esiintyjänä ja veto oli hyvin energinen heti alusta alkaen. Soundit lavalla olivat todella pro-tason tehtailua ja hyvin tasaiset. Eli turhilta epätasaisuuksilta esimerkiksi liian kovan basson suhteen vältyttiin. 

Väkeä paikalla oli jo satoja kasvavasta helteestä huolimatta, tai ehkäpä myös siksi. Myös pittikarkelo alkoi pyöriä jo toisessa kappaleessa. Setti oli kokonaisuutena todellinen hittikimara läpi keikan. Yleisö bailasi ja kylpi auringossa. Kuumuuden vuoksi vokalisti Anni Lötjönen toivoi kaikille alkupäivän paahteessa kärvisteleville yleisössä ”persetuuletinta” jollainen hänellä itsellään oli lavalla viilentämässä. Setin edetessä lähti terveisiä muun muassa itärajan taa ”Njet Vlad!” kappaleella, joka kuulemma kertoo karismaattisen vokalisti Lötjösen mukaan ”aikakautemme suurimmasta kyrvästä, jonka kasvot hän haluaisi silpoa”. Esitys oli ennen kaikkea erittäin punk, aavistuksen hc, mutta myös sopivan metallinen, kuten Huora-yhtye levylläkin esittäytyy. Ei huono!

Where’s My Bible Kaaos Klubin lavalla

Kaaosklubin, eli anniskelualueen teltan lavalle kapusi Huoran jälkeen Where’s My Bible. Death metalisella otteella tuhtia ja aggressiivista mustahkoa metallia sekä huutolaululla että puhtailla vokaaleilla esittävää pakanallista yhtyettä oli tullut ihmettelemään mukava määrä ihmisiä. Pitti pyöri ja välillä yleisön meno äityi pomppimiseksi ja jälleen toisaalta pelkäksi seisoskeluksi. Nyrkit kävivät ilmassa aina yhtyeen niin pyytäessä ja välispiikit oli niitä hetkiä, joissa yleisö eniten tuntui villiintyvän. 

Dawn Of Solace aloitti settinsä Inferno stagella Where’s my Biblen aikana, joten on sanomattakin selvää, että jotain jäi näkemättä ja kuulematta molemmista. Niin sanotun ”rantalavan” edustalle, sivuille ja anniskeluun ripoteltu muutama kymmenpäinen yleisö oli tullut kunnioittamaan pitkän uran tehnyttä Tuomas Saukkosen (Wolfheart) sivuprojektista edennyttä yhtyettä läsnäolollaan.  Seesteisen melankolinen ja raskas yhtye ei yleisömerelle soittanut, mutta näkyipä yleisössä mukana laulavia yksilöitä, joten ”ei se määrä vaan laatu”. Ehkä iltapäivän porottava aurinko ei ole omanlaisin Dawn Of Solacen synkistelylle ja melankolialle, mutta kontrastia, jos ei muuta osasi yhtye sääolosuhteisiin nähden luoda. 

Dawn of Solace

Hieman myöhemmin Kaaosklubilla soittanut Plant my Bones oli osana Wacken Metal Battlen Suomen osakilpailua esityksellään. Yhtye tarjoilikin todella viehkeää settiä. Ihan niinkin viehkeää, että se julkistettiin koko kisan voittajaksi päälavalla, ennen Diablon esitystä. Itämaisia melodioita, progea ja klassista rockia eli ns. ”jytää”. Maalailevia ja reippaita metallisiakin juttuja. Deep Purple ja Uriah Heep -vaikutteita sekä ehkä ripaus Rushia ja jopa Kingston Wallin mieleen tuovia yhtymäkohtia. Tuosta kaikesta on tämä nuori yhtye tehty! Yhtymäkohta vokalisti Jenna Kosusen toiseen Stoned Statues -yhtyeeseen hänen voimakkaan ja kantavan lauluäänensä vuoksi on toki väistämätön, mutta Plant My Bonesin musiikillinen anti vaikuttaa ainakin livetilanteessa tietoisesti syvällisemmältä ja jotenkin kypsemmältä. Kappaleissa tapahtuu musiikillisesti nimittäin hurjan paljon. Puolituntinen ennen Ensiferumia yllätti todella positiivisesti ja tuntuukin, että bändi on musiikiltaan ja soitoltaan ainakin hieman suitsutusta saaneen Stoned Statuesin edellä, jos aivan rehellisiä ollaan. 

Plant My Bones Kaaos Klubin lavalla

Jylhän, soturit valmiuteen starttaavan intron jälkeen Ensiferum laittoi oitis satasen lasiin ja pitti oli valmis pyörimään. Väkeä valui hiljakseltaan paikalle kuulemaan nopean melodisen ja pakanallisen dödiksen sanomaa. Jo setin toisena kuultiin ensimmäisen albumin klassikko ”Token of Time” ja tanssahtelu vain yltyi! Yhtyeen vahvuudeksi voi keikan perusteella laskea jälleen sen, että se ottaa yleisönsä ja tempaisee sen  musiikillaan ja esiintymisellään todellakin mukaansa. Kyseinen asia on varmasti suuri syy sille, että Enskalla on ylipäätään päälavan status näilläkin festivaaleilla.

Väkeä oli lopulta lähes kentän täydeltä lavan edessä, ikään kuin bändi olisi ollut monelle päivän kohokohta. Noin 70 minuutin settinsä aikana Ensiferum soitti pari uutta kappalettakin, joista toisessa nimeltä ”Andromeda” (tai ”Andro”vitun”meda”, kuten spiikki kuului) on isoa potentiaalia livebiisiksi vielä vuosiksi eteenpäin. 

Suomalaisia, norjalaisia ja puolalaisia

Ilta-auringon alkaessa laskea täysin pilvettömällä taivaalla sää oli edelleen mitä parhain. Fatal Effect Kaaosklubilla jäi tällä kerralla näkemättä, vaikka yhtyeen raju ja teknisesti soitettu möykkä kantautui kyllä Nummijärven rantaan asti, jossa Inferno-stagella aloittaisi pian norjalainen pitkän linjan legenda Borknagar.

Borknagar

Black metalia moderneilla folk- ja sinfoniavaikuitteilla työstävä yhtye kiinnosti Nummirockin juhlavieraita kiitettävästi. Borknagarin soitto kuulosti oikein mallikkaalta ja tarkalta. Sekä puhtaan että örinän vuorottelu kappaleiden välillä ja niiden sisällä tekee musiikista omalaatuista ja kiehtovaa, mutta kaikesta jyräävästä ja jylhästä soitosta huolimatta keikka oli hieman tasapaksu keskivaiheille saakka, ja loppua kohden musiikillisesti aggressiivisempi. 

Rankkaa death-thrash -tykitystä soittava Diskreator sai ensimmäisellä festivaalikeikallaan tunnelman rennoksi Kaaos-stagella. Väkeä paikalla oli vain kourallinen edelliseen Borknagariin verrattuna, eikä musiikin tahtiin juuri pittailtu, mikä johtui todennäköosesti myös helteestä ja siihen totuttelusta. Eturivi kuitenki nyökkäili musiikin tahtiin hyväksyvästi, enkä ihmettele vaikka yhtyeelle poikisi tulevaiuudessa lisääkin festivaaliesiintymisiä. Itseä ihastutti etenkin bändin puhtaat lauluosuudet yhdessä hieman hitaammassa kappaleessa. 

Diskreator

Liekö sitten päivän kuumuus tehnyt jotain päivän aikana, kun illan koitteessa Diablon aikana yleisön huutomyrsky ei liikaa raikanut parin ensimmäisen kappaleen kohdalla. Bändi oli tosin enemmän kuin vedossa ja Rainer Nygårdin välispiikit sekä ihmetyttivät, että huvittivat keikan edessä – välillä jopa häntä itseäänkin. Pitti lähti kunnolla pyörimään vasta kolmannessa kappaleessa ”Living Dead Superstar” , jonka nopeat tuplabasarirytmit laittoi väkisinkin jalkaa koreammin liikkeelle.

Diablo: ensiesiintymisestä Nummirockissa tuli kuluneeksi 25 vuotta

Diablon setti oli Nummirockiin mennessä ilahduttavasti elänyt kevään ja kesän edetessä, sillä siitä oli tippunut ikisuosikki ”Read My Scars” yllättäen pois ja tilalle saatu saman ”Eternium” albumin ”Queen Of Entity”. Toinen pieni yllätys oli ”Trail Of Kings” kappaleen mukaantulo settiin kevään jälkeen, mutta pääasiassa keikka koostui uuden ja mainion ”When The Rivers Are Silent” -albumin materiaalista. Edelleenkään ei kuultu yhtään kappaletta juuri 20 vuotta täyttäneeltä ”Renaissance” -albumilta, mikä jätti automaattisesti toivomisen varaa. Yhtyeen antaumus vaikutti puoliksi rutiininomaiselta, mutta kappalemateriaali mitä Kalajoen iso-D tuuttasi oli kaikesta huolimatta festarin priimaa. Yleisöä oli myös paikalla runsain määrin.

Diablo päälavalla

Loppuillasta hommiaan eri lavoilla paiski muun muassa  Pikakassa, Grillijono K.O., Puolalainen Mgla sekä Norjan oma Gorgoroth. Näistä Inferno-lavalla soittanut Mgla oli ennakkoon ehdottomasti kiinnostavin mustan metallin suuruus. Kasvot peittäviin huppuihin, panosvöihin ja nahkatakkeihin sonnustautunut yhtye oli soundiltaan hypnoottinen ja tyly kuten levylläkin. Ei niin pimenevässä juhannusillassa raskaan esityksen välkkyvät valot ja samaan tahtiin ilmaa takovat lukuisat nyrkit yleisössä loivat odottavaa tunnelmaa setin edetessä. 

Mgla

Synkempien metallien välissä tunnelmaa kevensi vain hieman Kaaosklubin vallannut Grillijono K.O. Eräänlaista punkin ja groovaavan rockin ristisiitosta tarjoillut yhtye esiintyi energisenä ja ilahduttavana välipalana, ennen seuraavaa päälavan hurjaa tykittelyä.

Grillijono K.O.

”Mä en tiedä mitä siinä laulettiin, mutta se meni jo”. 

Visuaaliselta ilmeeltään myös shokkiarvoa lavalle tuonut Gorgoroth oli noin vartin myöhässä aikataulusta. Lavalla oleville risteille seisomaan asettautuneet vähäpukeiset kauniimman sukupuolen edustajat saivat odotuksia ja ihmetystä aikaan tuon varttitunnin odottelun aikana, mutta tuo esitys eskaloitui keikan loppupuolella siihen, että tytöt vain lähtivät jossain vaiheessa lavalta kesken kappaleen jättäen ristipuut taakseen. Raskaan synkän ja nopean keikan aikana kuultiin myös joitain black metalille epätyypillisempiä rytmejä, nähtiin suurta strobo-valojen helinää, eikä pieniltä livetilanteen tuomilta soittokömmähdyksiltäkään täysin vältytty. Kappaleiden välillä ollut usein pitkä ja hiljainen tunnelma ilman yleisön suurta riemua tai ainuttakaan välispiikkiä. Tämä teki osaltaan tunnelman myös painostavaksi ja synkäksi.

Gorgoroth

Jo ennen puolalaisia ja norjalaisia Kaaosklubilla möykännyttä Pikakassa-yhtyettä ei sovi unohtaa, kun puhuu Nummirockista vuosimallia 2022. Yhtye veti anniskelualueen siihen saakka festaria nimittäin isoimmillaan täyteen. Yhtyeen sanoituksellinen puoli on kuin arkielämän pastissia ja musiikki anniskelualueen lavan nimeen osuvasti täyttä kaaosta. Interaktiivisuus yhtyeen ja yleisön välillä oli lähes riemuisaa – lensipä lavalle nähkääs myös rintaliivit yhdessä vaiheessa. Suuret suosionosoitukset sai myös lavalla puhujan roolissa vieraillut Rotten Soundin Keijo. Näin raportoijan näkökulmasta yhtyeen ulosannista kertoo varmaan parhaiten yksi välispiikki: ”mä en tiedä mitä siinä laulettiin, mutta se meni jo”. 

Pikakassa teki Kaaos Klubille lähes kaaoksen

Illan päättivät Inferno-lavan viimeisenä noin kello 01.15 juhannusyönä soittonsa aloittanut jyräävä kotimainen black/death metal -yhtye …And Oceans ja päällekkäin keikan kanssa alkanut Stereo Terror, jossa DJ:t soittivat aamuyöhön asti erilaisia industrial metalliin ja poppiin kallellaan olevia kappaleita. Niinkin laajalti kuin Rob ZombienDragulastaMartti VainaanPelimies”-kappaleeseen. Molemmissa riitti yleisöä lopulta kylliksi, joista …And Oceans veti ansaitusti ainakin alkuun enemmän väkeä nopealla ja paikoin kosketinsoitinvetoisella metallillaan. Karismaattisen huutolaulajan Mathias Lillmånsin johdolla ...And Oceans veti teräväsoundisesti ja tarkasti kappaleensa yön hieman hämärtyessä. Iso osa yleisöstä jäi lämpimikseen bailaamaan vielä kello 3.00 jälkeen Stereo Terrorin tahtiin. Itse oli todettava väsymyksen iskeneen ja ilman viilenneen sen verran, että oli aika kömpiä kohti Suomen ylivoimaisesti parasta leirintäaluetta mitä mikään festivaali voi tarjota.

Mathias Lillmåns (…And Oceans)