Juhlajulkaisu entisen ja nykyisen vokalistin kera – arviossa House Of Shakiran ”Lint XXV” -albumin remasteroitu painos

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 4.4.2022

Maaliskuussa julkaistu ”Lint XXV” saattaa ensivaikutelmansa puolesta hämmentää kahden samanlaisen kappalelistan omaavan levynsä vuoksi. Erikoiselle ratkaisulle löytyy kuitenkin looginen selitys. Ensimmäisellä levyllä kuullaan remasteroitu versio House Of Shakiran debyyttialbumista, joka julkaistiin 25 vuotta sitten. Jälkimmäisellä kuullaan vastaavasti samat kappaleet alkuperäisen vokalisti Mikael Erikssonin tähdittäminä. Näitä ei ole aiemmin julkaistu. Kyseessä on siis runsas ja tutustumisen arvoinen juhlajulkaisu House Of Shakiran kuuntelijoille.

Pitkäsoitto kuulostaa hämmästyttävän modernilta siihen nähden, että ”Lint XXV” on alun perin julkaistu 25 vuotta sitten. Ainoastaan ”Elephant Gun” kavaltaa pitkäsoiton aikasidonnaisuuden 90-luvulle. Kappale kun tuo äänimaisemansa suhteen mieleen Leijonakuninkaan soundtrackin. Muuten pitkäsoiton remasteroinut Mats Hallstensson, joka on myös House Of Shakiran kitaristi, on saanut debyyttialbumista hämmästyttävän tuoreen kuuloisen.

Koska juhlaversio sisältää lähes kaksi identtistä levyä, huomio kiinnittyy väistämättä vokalistien äänten vertailuun. Pitkäsoittoa kuunnellessa havahtuu kuitenkin siihen, etteivät vokalistit Andreas Eklund ja Mikael Eriksson eroa ääntensä puolesta radikaalisti toisistaan. Tämän tiedon pohjalta onkin ymmärrettävää, että House Of Shakira on aikoinaan päätynyt Eklundiin, kun Eriksson poistui kuvioista yhtyeen varhaisessa vaiheessa. Alun perin ”Lint XXV” oli jo äänitetty Erikssonin kanssa, mutta kun vokalisti erosi House Of Shakirasta ennen albumin julkaisua, äänitettä ei koskaan julkaistu ennen tätä vuotta. Se mikä julkaistiin, oli versio Eklundin kanssa. Juhlaversion takia kuulijat voivatkin nyt peilata solisteja toisiinsa, ja valita itselleen mieluisimman version.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyjä kuunnellessa voi huomata, kuinka hämmästyttävän samankuuloisia vokalistit ovatkaan. Merkittävin ero on se, että Eriksson pääsee jonkin verran korkeammalle kuin House Of Shakiran nykyinen solisti. Tämä on itsessään jo hyvä saavutus, sillä ei Eklundkaan ole mikään matalaääninen baritoni. Erityisenä huomiona todettakoon myös se, että Eklundin äänessä on hieman samanlaista sävyä kuin Eaglesin Don Henleyllä ja Glenn Freyllä.

Millainen ”Lint XXV” -juhlaversion anti sitten on? Se antaa kuulijalle puolentoista tunnin verran pehmeästi etenevää rockia ja on kokonaisuutena yllättävän vaivattomasti kuunneltava. Molempia levyjä ei välttämättä jaksa kuunnella keskittyneesti yhdeltä istumalta, mutta levyt pärjäävät hyvin itsenäisestikin. Kappaleet sisältävät keskenään niukasti eroja, mitä nyt Erikssonin laulamat versiot pohjautuvat 25 vuotta sitten äänitettyihin demoversioihin, eivätkä siten ole niin viimeistellyn kuuloisia. Kaikkinensa ”Lint XXV” on kuitenkin toimiva kokonaisuus, joka antaa kuulijoille ensimmäistä kertaa albumin kuultavaksi myös Erikssonin äänellä.

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1.​ ​Morning Over Morocco

2.​ Lint

3.​ Method Of Madness

4.​ No​.​ 8

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

5.​ Who’s Lying Now

6.​ Elephant Gun

7.​ Our Love Was Good

8.​ The Story The Same

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

9.​ Canned Laughter

10. Remember

11.​ Everything’s Fine

CD2

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

​Mikael Eriksson​in laulamana​

1.​ ​Morning Over Morocco

2.​ Lint

3.​ Method Of Madness

4.​ No​.​ 8

5.​ Who’s Lying Now

6.​ Elephant Gun

7.​ Our Love Was Good

8.​ The Story The Same

9.​ Canned Laughter

10. Remember

11.​ Everything’s Fine

https://www.facebook.com/HouseofShakira

Luetuimmat

Uusimmat