Jupi7er – Galileo

Kirjoittanut Jarmo Hänninen - 26.1.2015

Progressiivista metallipunkkia kosmisilla aiheilla, siinä on tamperelaisen Jupi7erin idea. Bändin nimi viittaa juurikin tuohon viidenteen planeettaan Auringosta, ja ovatpa bändin kaiffarit ottaneet taiteilijanimensäkin Jupiterin kuiden mukaan. Laitan ”Galileo”-nimisen albumin cd-soittimeen. Painan play-nappulaa ja kuuntelen noin 40 minuuttia, miten Callisto (Teemu Rajamäki) laulaa kosmisista aiheista muun yhtyeen – Ganymede (Antti Aatamila, basso), Io (Antti Matikainen, rummut) ja Sinope (Matti Lötjönen, kitara) – säestäessä taustalla. Tai no, säestäminen on väärä sanavalinta, sillä yhtye soittaa todella hyvin yhteen.

Muutaman kuuntelukerran jälkeen tulee ymmärrettyä, että tässähän ollaan yhteiskuntakriittisyyden äärellä. Tämä kyllä saattaa mennä monelta kuulijalta ohitse, jos ei kovasti keskity. Levyä voi toki kuunnella ja nauttia sen musiikillisesta annista tajuamatta sen perimmäistä ideologiaa. Viestiä voidaan repiä myös ihmisen herättelynä, mutta mistään aiheesta ei ruveta paasaamaan tai mitään ei pakoteta kuulijan korvasta sisään pureksittavaksi. Ihmisellä on vapaus valita ja muodostaa mielipiteensä kuulemansa pohjalta.

Yhdeksän biisin julkaisusta erottuvat edukseen kappaleet ”Ajan henki”, ”Galaksit” ja ”Sielun Sisko”. Nämä ainakin allekirjoittaneelle iskivät heti ensimmäisellä kuuntelukerralla. ”Ajan henki” ja ”Galaksit” ovat ehkäpä levyn vivahteikkaimmat ja merkityksellisimmät kappaleet, ja ”Sielun sisko” on taas niin eteerisen soljuva kokonaisuus, että sitä voisi sanoa jopa kauniiksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Jupi7er julkaisi debyyttinsä ”Pakettimatka Dimensioon” vuonna 2012, ja ”Galileo” on yhtyeen toinen pitkäsoitto. Pitkälle eteenpäin on menty, sillä debyytin suoraviivaisuus, efektien ylenpalttinen käyttö ja hieman huolimaton kokonaisuus ovat vaihtuneet selvästi eheämpään pakettiin koko tuotannon osalta.

”Galileo” on masterointia lukuun ottamatta täysin bändin itsensä tehtailema, ja on myönnettävä sen olevan laadukasta kuunneltavaa. Eikä bändin taustalta ammattitaitoa ainakaan puutu, sillä Callisto-taitelijanimeä käyttävä Rajamäki on Uniklubin entinen basisti. Myös Io (Antti Matikainen) on tuttu em. yhtyeestä ja Ganymede (Antti Aatamila) puolestaan näppäilee bassoa myös Negativessa.

”Galileo” on siis genremäärittelyn puolesta jotakin pikkuisen tavallisesta poikkeavaa, mutta sen ei pidä antaa luoda ennakkoluuloja. Tuotanto on ehjä kokonaisuus, biisit on hyvin soitettu, mutta laulussa saisi olla jossain kohtaa ehkä enemmän mu-potkua. Jos ei huku lyriikkamerkityksien etsimisessä suohon, niin kyllä tätä kuuntelee ihan mielellään. Mukava poikkeama kotimaisessa ”musiikkiavaruudessa”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen