JUPI7ER kiinnitetty Playground Musicille

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 12.12.2014

Jupiter 2014Kosmisista aiheista progressiivista metallipunkkia ammentava tamperelainen JUPI7ER -yhtye on allekirjoittanut levytyssopimuksen Playground Musicin kanssa ja julkaisee toisen pitkäsoittonsa ”Galileo” 30. päivä tammikuuta 2015. Uuden albumin ensimmäinen virallinen single, ”Galaksit”, on nyt kuultavana digitaalisissa kauppapaikoissa ja kappaleeseen voi tutustua kryptisen lyriikkavideon merkeissä. Uudelta albumilta albumilta on aiemmin julkaistu levyn nimikappale ”Galileo”.

Katso ”Galaksit” -lyriikkavideo tästä:

Vuonna 2010 alkunsa saanut yhtye julkaisi debyyttialbuminsa ”Pakettimatka Dimensioon” vuonna 2012 ja sai positiivista palautetta mediassa ja rockmusiikin ystäviltä. Spontaanisti syntynyt debyyttialbumi oli vasta alkusoittoa ja alkuvuodesta 2015 julkaistava ”Galileo” vie kaiken potenssiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Koko konseptin perimmäisenä ajavana inspiraationa toimii ihmistietoisuus ja sen mysteerit. Elämme osana ääretöntä mikro- ja makrokosmosta, josta ihmiskunnalle ei suoranaisesti puhuta mitään. ’Se on Luojan ihme ja se pysyköön sellaisena’, totesi Paavi aikanaan Galileolle. Aivan. Yhteiskuntaamme pyritään keinoilla millä hyvänsä ajamaan ahtaalle, samalla kun itseään eliitiksi tituleeraava väki kylpee toisten kyynelissä, tai sytyttää sotia. Syödään sieluja ja paskannetaan rahaa. Mieli voi olla myös vankila. On aika herätä”, kertoo JUPI7ER -yhtyeen laulaja Callisto uuden albumin teemasta.

Tulevat keikat: (Lisäyksiä luvassa pian!)
To 29.1. On the Rocks, Hki
Pe 30.1. Jack the Rooster, Tre

Katso ”Galaksit” -lyriikkavideo osoitteessa: http://youtu.be/GzLszZnGc9o
Katso ”Galileo” -musiikkivideo: http://youtu.be/nLogQDeDUm4

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat