Juustoprogen mestari Ayreon jatkaa voittokulkuaan ”The Sourcella”

 

Juustoisen progen mestari ja multi-instrumentalisti Arjen Anthony Lucassenin Ayreon-projekti on jälleen yhden albumin verran rikkaampi ja saaga yhtä osaa suurempi. ”Forever/Planet Y” -jatkumo saa yllättävää jatkoa ”The Sourcella”, joka on prologi ”01011001”-albumin tarinalle. Uudella levyllä on lisäksi viittauksia ”The Universal Migratoriin” ja ”Into The Electric Castleen”. Mukana on tuttuun tapaan joukko eri laulajia, jotka tulkitsevat tarinan hahmoja ja antavat niille oman äänensä. Yleensä Lucassenilla on ollut tapana nakittaa hommat aina uusille laulajille, mutta poikkeuksellisesti mukana on jo projektissa ennen vierailleita artisteja kuten James LaBrie (Dream Theater), Simone Simons (Epica), Floor Jansen (Nightwish), Hansi Kürsch (Blind Guardian) ja Russel Allen (Symphony X). Yhteensä yksitoista laulajaa kattavalla albumilla on uutena kasvona esimerkiksi Between The Buried And Me:n Tommy Rogersin.

Roolijako tuntuu harkitulta, ja kukin laulaja sopii ehdottomasti heille asetetun hahmon tulkitsijaksi: James LaBrienin pölyttynyt mutta vielä varsin kuulas ääni sopii historioitsijan huulille, Nils K. Rue toteuttaa maanisella äänellään hyvin profeetan roolia, ja Russen Allenin voimakas ja mahtipontinen tulkinta on kuin tehty presidentille. Lauluosuudet ovatkin alusta loppuun hyvin tulkittua, teknisesti puhdasta ja lukuisten vuosien kokemuksen hunajoimaa taituruutta ja sulosointuisuutta. Tulkitsijan tehtävässä kuitenkaan harva onnistuu täysin. Rock-ooppera vaatii aina paljon teknistä osaamista mutta myös tulkintaa ja tunnetta, eikä se aina välity niin selkeästi kuin olisi tarvetta.

Kaikki tunne kuulostaa kompressoidulta ja tietyllä tavalla ”opetellulta”. En mielelläni kuuntelisi LaBrienin huokailevaa ja voihkivaa balladi-ääntä Dream Theaterin ”The Astonishingin” jälkeen enää nuottiakaan. Jostain syystä myöskään Tommy Rogers ei loista albumilla. Esimerkiksi ”The Source Will Flow” tuo esille ainoastaan hänen ja muiden kappaleessa laulavien äänten huonot puolet ja ne maneerit, jotka liikaa käytettynä vain ärsyttävät. ”Everybody Dies” -kappaleessa miehen komeat murinat on miksattu todella räkäisiksi ja ne kuulostavat melko ontoilta, vaikka mies on varsinainen peto rosoisissa vokaaliosuuksissa. Erityisen hienoja suorituksia on erityisesti Spocks Beard -tyylisissä kuoroissa esimerkiksi kappaleessa ”The Day That The World Breaks Down” sekä ällöttävän juustoisessa ”Aquatic Race” -kappaleen kasarirock-introssa.

Musiikillisesti levy on ehdottomasti Ayreonin tähän astisista tuotoksista suorin ja helpoimmin lähestyttävä. Aluksi minua hieman pelotti, että Lucassen alkaa toistaa liikaa itseään eikä enää onnistu saavuttamaan mestariteostensa kaltaista tarttuvuutta ja miellyttävää kuuntelukokemusta. Uusia ideoita on kuitenkin jälleen onnistuttu löytämään. Mukana on Spocks Beardia, Shadow Gallerya sekä power metallia, erityisesti ”Run! Apocalypse! Run!” -kappaleessa. Pakolliset folk-luritukset hoidetaan pois alta hieman turhan tuntuisessa ”All That Wasissa” ja ”Deathcry Of A Racessa”, jossa on melko tyylikäs, hieman Intiaan päin kumartava lauluosa. Aloituskappaletta lukuun ottamatta biisit pysyvät keskipituisina eikä myöskään liiallisia suvantovaiheita ole.

Ayreonille tuttu Pink Floyd -tyyli tulee hyvin esille esimerkiksi ”The Source Will Flow’ssa”, ja tällä kertaa myös miehen Deep Purple -vaikutteet saavat huomiota ”Into The Oceanissa”. Todella komeasti tragedian aalloilla svengaava ”Everybody Dies” on ehdottomasti selkeimmin esille nouseva yksittäinen kappale, jossa on jopa hittipotentiaalia hieman Devin Townsend ProjectinLucky Animalsin” tapaan. On erittäin hienoa, kuinka levy loppua kohden alkaa vaivihkaa muistuttaa enemmän ”01011001”-levyä ikään kuin valmistellen kuulijaa kuuntelemaan tarinan toisen osan heti putkeen. ”March Of The Machines” on todella kylmäävä lopetus, joka oikeastaan huutaa pistämään dystooppisen jatko-osan soimaan. Kylmät, koneistetut soundit, robottimainen lauluääni ja ”01011001”-hokema taustalla toimivat mainiosti.

Kyseessä on todellakin Ayreonin helpoimmin lähestyttävä levy, jota pystyvät kuuntelemaan niin progefanit kuin myös genrelle hieman vieraammatkin metallipäät. Kappaleet pysyvät hyvin aisoissa ilman pitkiä instrumentaalisia suvantoja, ja asiat kerrotaan hyvin tiiviisti ilman liiallista paisuttelua. Levyllä on enemmän selkeitä riffejä ja asteen verran vähemmän etnisiä soittimia kuin yleensä. ”The Day That The World Breaks Down”, ”Everybody Dies”, ”Star of Sirrah” ja ”Aquatic Race” ovat yksittäisiä kappaleita, jotka kohoavat helposti projektin parhaimmistoon. Lähdin levyn pariin skeptisesti ja olin valmis jopa pettymään, mutta voin ilolla sanoa Ayreonin kyenneen tekemään levyn, joka paikoittaisesta juustoisuudestaan huolimatta on viihdyttävä ja otteessaan pitävä. Selvästi vanhojen tuttujen laulajien käyttäminen uudelleen, selkeämpi juoni ja kokonaisuuden hallitseminen ovat tehneet tälle tuotokselle hyvää. On sanomattakin selvää, että ”The Human Equationin” tasolle ei päästä, mutta kyseessä on kenties virkistävin tuotos Lucassenilta pitkään aikaan. ”The Source” on mainio ja ansaittu lisä saagaan, jossa on tämän jälkeen varmasti uudella innolla paljon löydettävää ja oivallettavaa.

 

7/10

KaaosZine levyt
Kappalelista:

  1. The Day That The World Breaks Down
  2. Sea Of Machines
  3. Everybody Dies
  4. Star Of Sirrah
  5. All That Was
  6. Run! Apocalypse! Run!
  7. Condemned To Live
  8.  Aquatic Race
  9. The Dream Dissolves
  10. Deathcry Of a Race
  11. Into The Ocean
  12. Bay Of Dreams
  13. Planet Y Is Alive!
  14. The Source Will Flow
  15. Journey To Forever
  16. The Human Compulsion
  17. March Of The Machines

Kirjoittanut: Samuel Järvinen

 

 

Kommentoi julkaisua