Jytinää etelästä – Klassikkoarviossa Lynyrd Skynyrdin esikoisalbumi

Kirjoittanut Markku Siira - 13.8.2023

Lynyrd Skynyrdin ensimmäisen albumin julkaisun jälkeen on kalenterinlehtiä ehditty repiä jo puolikkaan vuosisadan verran. ”(Pronounced ’Lĕh-’nérd ’Skin-’nérd)” ilmestyi 13. elokuuta 1973. Studiona toimi Studio One Georgiassa ja tuottajana Al Kooper. Äänitykset toteutettiin saman vuoden alkupuolella ja kaksi kappaletta näki paivänvalon myös singlemuodossa.

I Ain’t the One” käynnistetään ääneenlaskulla ja geitatuilla rummuilla. Boogiekitara vinguttaa ja homma svengaa kuin se hirvi. A-osan katkaisee sanomaa syventävä lyhyt välike, jonka jatkoksi heitetään taas hidas boogie kehiin. Osat toistuvat. Kilkuttava piano katkeaa taukoon, yksinäiseen kitaraan ja bändin tekemään comebackiin. Koko biisin jatkuva suhahteluefekti taustoittaa myös kahta kitarasooloa, joista vastaa kaksi eri kitaristia. Pitkä rymistys päättää maukkaan avauskappaleen.

Kalenterikuva 2023
Joulukalenteri

Kaaoszinen joulukalenteri 2023 →

Gimme Three Steps” alkaa kitaralla. Muu orkesteri yhtyy pikaisesti rientoon. Rummut hakkaavat halkoja ja maltillinen soolo isketään heti biisin alkutahdeille. Kappale kulkee sutjakkaasti ja A-osa laittaa pään nyökkimään. Tässäkin biisissä tarina on suuressa roolissa. Albumin teksteillä on kaiken kaikkiaan huomattavasti suurempi merkitys, kuin keskiverto rokkibändien juomalauluissa. Osat kiertävät tutulla kaavalla ja (harmillisen lyhyt) kertosäe jää kerrasta mieleen. Sovitus on taitava. Taustan congat istuvat kappaleeseen kuin nakutettu. Alun kuvio lyödään vielä kertaalleen loppuun ja biisi feidautuu sen myötä pois.

Kitara näppäilee, pellit kilkkaavat, basso myötäilee ja ”Simple Man” alkaa. Loppuosa bändistä lipuu hienovaraisesti kehiin. Jälleen on syytä kuunnella sanoitusta tarkoin. Kappaleen ainekset ovat yksinkertaiset, mutta lopputulos loisteliaan monipuolinen. Alku toistuu, mutta agressiivisemmalla otteella. Tuttu osien kierrätys on jälleen läsnä. Kertosäe jyrähtää ilmoille ja osoittautuu variaatioksi biisin aloittaneesta kuviosta. Kitarasoolo on taitava, raivokas ja innovatiivinen. Myös terssiä viljellään touhun sisässä. Soolosta siirrytään eleettömästi A-osan kautta kertikseen ja feidataan kappale historiankirjoihin.

Urut ja akustinen kitara esittelevät ”Free Birdin”. Biisi on yksi kaikkien aikojen klassikoista. Heti alussa ilmassa leijuu lupaus jostain elämää suuremmasta. Rummut vetelevät tomeja suuntaan jos toiseen, kunnes on kompin aika. Surumielinen kitara uikuttaa henkiset kyyneleet silmiin. ”Free Bird” on kuultu tuhat kertaa, mutta aina se toimii. Pitkä A-osa päättyy väliosaa muistuttavaan kertosäkeeseen, joka yllättää kulman takaa. Ratkaisu on ovela. Alun kitarauikku toistuu ja laulu hyppää mukaan. Osien kierrätys ei tälläkään kertaa yllätä. Mellotroni A-osan taustalla tekee suorastaan ylimaallisen vaikutuksen. Rytmi kiihtyy ja tuplaantuu orgastisesti, kunnes kitarat ryhtyvät nälkävuoden mittaisiin soolohommiin. Tämä on kuitenkin sitä hyvää nälkää. Kaoottinen meno selkeytyy kuin veitsellä leikaten ja kuulijan hiki haihtuu hitaasti otsalta biisin kadotessa kaukaisuuteen.

”(Pronounced ’Lĕh-’nérd ’Skin-’nérd)” on albumi, joka ei kuole koskaan. Sen sädekehä suorastaan kirkastuu ajan kuluessa. Tätä ei aivan jokaisesta 50-vuotiaasta levystä voi sanoa. Saati tuoreemmista. Kannattaa siis kaivaa leveälahkeiset farkkupöksyt vaarivainaan jäämistöstä esiin ja tipauttaa neula levyn pintaan. Jo ensimmäisten tahtien käynnistämä aikakone vie kuuntelijan aikaan, josta ei välttämättä sen jälkeen edes halua takaisin.

Kappalelistaus:

  1. I Ain’t the One
  2. Tuesday’s Gone
  3. Gimme Three Steps
  4. Simple Man
  5. Things Goin’ On
  6. Mississippi Kid
  7. Poison Whiskey
  8. Free Bird

Luetuimmat

Uusimmat