Jyväskyläläinen modernia rockia soittava Nelosolut julkaisi monisävyisen EP:n

Kirjoittanut Niko Kuusela - 30.10.2022

Nelosolut on jyväskyläläinen viisihenkinen yhtye, jonka musiikissa voi kuulla vaikutteita modernista rockista, shoegazesta ja grungesta. Kolme vuotta sitten perustettu yhtye koostuu parikymppisistä kavereista, joiden yhtenevä intohimo musiikkiin ajoi porukan yhteen. Sisällöllisesti tuottelias ja aktiivisesti keikkaileva yhtye julkaisi 2022 helmikuussa ensimmäisen kokopitkän albuminsa. Kuluvan vuoden aikana keikka-auto on nytkähtänyt treenikämpän pihasta liikkeelle jo yli 20 kertaa.

Nyt bändi on julkaissut ”Muste” EP:n joka sisältää kuusi uutta kappaletta.

”Vaikka edellinen albumi oli suht tuore vielä, oli pöytälaatikkoon alkanut kertyä läjä aivan loistavia biisejä. Haluttiin myös julkaista taas jotain uutta ihmisille kuultavaksi ja näin syntyi ajatus EP:n luomisesta. Samalla löysimme loistavan tuottajan projektille, jonka myötä saimme otettua muusikin luomisen suhteen seuraavan eteenpäin vievän askeleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

’Muste’ – EP on alusta loppuun meidän kuuloista musiikkia ja jokaiseen biisiin on saatu juuri haluamamme lainen tunnelma. Itsekin luonnehdittiin, että kuuntelukokemuksena erittäin miellyttävä ja viihdyttävä kuuden biisin kokonaisuus. Studiossa kaikki tuntui osuvan vaan kohilleen EP:n kasaantuessa pala palalta ja koko luomisprosessi oli kaikinpuolin todella vaivatonta työskentelyä, joka sai biisit heräämään uudella tapaa eloon. Myös kesän keikoilla saatiin väläyteltyä EP:n biisejä ja ne herättivätkin kovaa kiinnostusta ihmisissä, joten kehotammekin, että kuuntele tämä tuote kerran alusta loppuun ja sitten vielä kerran uudestaan…”

Bändi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat