Jyväskyläläinen Uusi Manner julkaisi uuden ”Nää on näitä” EP:n

Kirjoittanut Niko Kuusela - 21.2.2021
(c) Kuvamiehet

Jyväskylästä ponnistava Uusi Manner on julkaissut 19. helmikuuta uuden ”Nää on näitä” nimisen EP:n. Yhtye kuvailee julkaisua ja prosessia seuraavanlaisesti:

”Biisimateriaali EP:llä on taattua ”mannerlaatua”. Ehkä kuitenkin sillä erotuksella aiemmista julkaisuista, että biiseissä on paikoitellen hieman enemmän särökitaraa. Bändin jäsenistö kasvoi reilu vuosi sitten yhdellä uudella jäsenellä, kun Vesku Niemelä sähkökitaroineen liittyi orkesteriin. Nyt bändissä on siis kitaristeja peräti kolme kappaletta. Biisien sovittaminen uudella kokoonpanolla on ollut mielenkiintoista, mutta lopputuloksen kannalta erittäin palkitsevaa. Sovituksiin on käytetty aiempaa enemmän aikaa ja vaivaa, ja toivottavasti sen myös kappaleista aistii. Kun biisit vielä taltioitiin Tuomas Kokon (Electric Fox -studios) valvovan silmän alla, niin lopputulokseen ei voisi olla tyytyväisempi!”

Uusi Manner on vuonna 2012 perustettu yhtye, joka soittaa suomenkielistä ”villasukkapoppia” sekä flirttailee paikoitellen myös kevyen rockin suuntaan. Yhtyeen musiikki vie kuuntelijan elämän isojen teemojen sekä tunteiden äärelle ja kappaleet käsittelevätkin paljon herkkyyttä, kaihoa, iloja ja suruja. Vuosien varrella Uusi Manner on kasvanut duosta kuusihenkiseksi yhtyeeksi, joka on julkaissut aiemmin EP:n ”Uusi Manner” (2014) sekä studioalbumin ”Musta vuosi” (2017).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat