Bonehunter

Jyväskylän Heavy Metal Thunderstrike -tapahtuma saa jatkoa lokakuussa

Kirjoittanut Minttu Koskinen - 19.3.2023

Jyväskylässä viime vuoden marraskuussa toteutunut Heavy Metal Thundersrike -tapahtuma saa jatkoa, kun lokakuun 21. päivä ravintola Ilokiven lavalle nousevat Bonehunter, Chalice, Lord Fist ja Nightstryke. Tapahtuman liput maksavat 15 euroa, ja ennakkoliput voi hankkia Liveton kautta.

Oululainen, juuri Japanin kiertueelta kotiutunut Bonehunter nähdään pitkästä aikaa Jyväskylässä, ja se tähdittää tapahtumaa pääesiintyjänä. Harvakseltaan keikkaileva Chalice hellii jyväskyläläistä hevikansaa ensimmäisellä esiintymisellään Keski-Suomessa. Parhaillaan uutta levyään työstävä helsinkiläisbändi esittelee uutta, raskaampaa musiikkiaan Ilokiven lavalla. 

Mikkeliläinen hevilegenda Lord Fist saapuu keikkailemaan Jyväskylään ensimmäistä kertaa liki kymmeneen vuoteen. Vaikka ”Wilderness of Hearts” -levyn julkaisusta tulee tapahtuman aikoihin kuluneeksi liki kolme vuotta, ei kyseisen levyn biisejä ole vielä päästy nauttimaan Jyväskylässä livenä. Kattauksen täydentää Järvenpään ikioma Nightstryke, joka soittaa ensimmäisen keikkansa Jyväskylässä. Yhtye julkaisi reilu vuosi sitten ”Children of the Stars” -EP:n. Nightstryken jäsenistä on Heavy Metal Thunderstrikessa nähty jo Ville ja Rami Thunderssonin riveissä. Nightstryke Thunderstrike!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bändien välissä yleisön hevitunnelmasta vastaa totuttuun tapaan Suomen kovin underground heavy -DJ, roihumestari Salamanteri Heavy Metal Maniaxesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat