Jyväskylän Raskasta Joulua -konserttia uutena solistina tähdittää Elize Ryd!

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 8.12.2022

Suomen suosituimmaksi joulukiertueeksi kasvanut Raskasta Joulua -kiertue saapuu Jyväskylään alkuperäisen suunnitelman mukaan torstaina 15. joulukuuta. Paviljonki Areenalla järjestettävän konsertin uusin solistikiinnitys on ruotsalaisen Amaranthe-yhtyeen solistina tutuksi tullut Elize Ryd. Tuore kiinnitys vahvistaa konsertin jo entuudestaan vakuuttavaa solistikattausta.

Liki kaksikymmentä kertaa järjestetty Raskasta Joulua -kiertue pysähtyy tänä vuonna Jyväskylässä 15. joulukuuta. Paviljonki Areenalla järjestettävässä konsertissa raskaalla kädellä sovitettuja joululauluja tulkitsevat tänään julkistetun Elize Rydin lisäksi ex-Nightwish-tähti Marko Hietala, suomalaisen metallimusiikin parhaisiin tulkitsijoihin lukeutuva Battle Beast -solisti Noora Louhimo, Sonata Arctica -solisti Tony Kakko, mm. Leningrad Cowboysien ja Suburban Triben riveistä tunnettu Ville Tuomi, soolouransa aloittanut Tarot-tähti Tommi ’Tuple’ Salmela ja maailmanluokan äänestään tunnettu Psychework-solisti Antony Parviainen.

Jyväskylän Raskasta Joulua -konsertti on yksi tänä vuonna toteutuvista kaikkiaan kolmestatoista Raskasta Joulua -konsertista. Alun perin kiertueen piti vierailla kaikkiaan 22 paikkakunnalla, mutta kiertuetta järjestävän RH Entertainment Oy:n hakeuduttua konkurssiin 10.11.2022, jouduttiin suunnitelmaa muuttamaan. Raskasta Joulua -yhtye sekä sitä edustava ohjelmatoimisto Master Events ottivat järjestääkseen osan kiertueesta. Jyväskylän lisäksi Raskasta Joulua -kiertue pysähtyy vielä Mikkelissä, Turussa ja Tampereella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toteutuviin konsertteihin aiemmin ostetut liput käyvät sellaisenaan, ja lipunmyynti niihin on käynnissä. Lue lisää täältä.

RASKASTA JOULUA
TO 15.12. Paviljonki Areena, Jyväskylä
Konsertti klo 19.00

Solistit:
Elize Ryd (SE)
Marko Hietala
Noora Louhimo
Tony Kakko
Ville Tuomi
Tommi Salmela
Antony Parviainen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Konsertin kesto noin kaksi ja puoli tuntia. Konsertissa on väliaika. Ovet aukeavat puolitoista tuntia ennen konsertin alkua.

Konsertin liput ovat myynnissä Lippu.fi:ssä.

Konsertin järjestää: Raskasta Joulua -yhtye ja Master Events  

http://www.raskastajoulua.com

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat