Kaaosklubin kymmenes ilta tuo Bar Looseen rajut punk-rientalot

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 12.6.2018

Kaaosklubin kymmenes ilta vietetään Bar Loosessa 28. kesäkuuta punk-meiningeissä. Ainutlaatuinen ilta kokoaa yhteen erilaisia punk-yhtyeitä ympäri Suomen. Tunnelmaa illassa on edistämässä Jägermeister. Ainakin Anal Thunder-, Huora- ja Klamydia -yhtyeistä pitäville on luvassa pelkkää kultaa: Illan ensimmäinen yhtye on porvoolainen melodisemman punkrockin edustaja Strum 101. Ska-vaikutteinen yhtye on noussut paljon esille ja nähdään myös muun muassa LPRHC-Festillä. Energinen show ja uskomaton asenne peseekin genressä jopa monet veteraanit, ja yhtye on parhaimmillaan lavalla.

Strum 101 – Ghost Of The Past

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toisena lavalle nouseva Kätfish on savolaisella huumorilla humaloitu pop/punk/rock-posse Kuopiosta. Bändiläisten mukaan kyse on kuitenkin enemmän ”naistennarrausrockista”. Tuore yhtye on saanut paljon huomiota mediassa ja aloittanut tänä vuonna aktiivisemman keikkailun kovassa seurassa kuten Anal Thunderin kanssa. Bändi on lyhyessä ajassa ehtinyt solmia levydiilin, julkaista kolme sinkkua ja yhden musavideon, keikkua Spotifyn listoilla sekä rokkailla keikkoja pitkin Suomen pitäjiä. Ohjelmistossa luvassa tuttua ja julkaisematonta matskua sekä, totta kai, sitä kuuluisaa vauhtia ja semi-vaarallisia tilanteita!

Kätfish – Kätfish

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Illan päättää vaasalainen Grillijono K.O., joka yhdistää musiikissaan punkin lisäksi piirteitä black- ja doom metallista. Bändin meininki on höystetty vahvasti huumorilla ja sopivalla seksikkyydellä. Yhtyeen ensimmäinen julkaisu, kolmen kappaleen ”Nyrkkipyykki”-EP, sai hienon vastaanoton. EP:n ”Ei oo sun oma vika että oot niin vitun tyhmä” -kappale nousi myös Spotifyn ”Finland Viral 50” -soittolistalle. Myös ”Nussi sitä kutaraa” -kappale on ollut esillä mediassa Suomen halvimpana ja tyhmimpänä musiikkivideona. Nuoresta iästään huolimatta yhtye on ehtinyt keikkailla jo ympäri Suomea esimerkiksi Nyrkkitappelun ja Huoran kanssa. Bändin esikoisalbumi on luvassa loppuvuodesta 2018.

Grillijono K.O. – Ei oo sun oma vika että oot niin vitun tyhmä

Liput 7 €

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tapahtuman virallinen Facebook-event: https://www.facebook.com/events/2102952019724605/

Kaaosklubilla mukana:
Kaaoszine
Jägermeister
Finnish Heavy Metal Fans
Orelo
Soundtools Oy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat