Kaaoszine etsii riveihinsä uusia toimittajia

Kirjoittanut Vilma Ala-Koukkari - 13.7.2015

KaaoszineSeuraatko aktiivisesti suosikkibändiesi tuoreimpia kuulumisia sekä muita musiikkiuutisia maailmalta? Omistatko ultimaattiset salapoliisitaidot, joita tahtoisit päästä konkreettisesti hyödyntämään?

Kaaoszine etsii riveihinsä lisää toimittajavahvistuksia tekemään sivustosta entistäkin paremman ja monipuolisemman. Etsimme hyviä tyyppejä kirjoittelemaan esimerkiksi levyarvosteluita, artikkeleita sekä tuoreimpia musiikkimaailman uutisia. Mikäli olisit kiinnostunut hyppäämään Suomen aktiivisimman musiikkimedian kelkkaan, kirjoita meille hakemus, jossa kerrot hieman itsestäsi, musiikkimaustasi sekä tavoitteistasi. Kerrothan lisäksi, miksi meidän pitäisi valita juuri sinut osaksi toimitustamme. Toimittajana sinun tulisi olla aktiivinen ja luova, omistaa mukaansatempaavat sekä sujuvat kirjoitustaidot, ja ymmärtää hieman kieliopinkin päälle. Aktiivisuudesta tulet saamaan palkkioksi esimerkiksi keikkalippuja ja levyjä, sekä tietysti arvokkaan meriitin ansioluetteloosi.

Mikäli olet aikaisemmin kirjoittanut esimerkiksi levyarvosteluita tai keikkaraportteja, liitäthän ne hakemukseesi. Jollei sinulla kuitenkaan ole aikaisempaa kokemusta vastaavanlaisista tehtävistä, kirjoita noin 100-sanainen levyarvostelu valitsemastasi albumista, ja liitä se hakemukseen. Kaikki hakemukset voi lähettää osoitteeseen kaaoszine@gmail.com. Valitsemme hakijoiden joukosta parin viikon sisällä sivustolle jälleen muutaman uuden toimittajan!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy