Kaaoszine Mystic Festivalissa: Ensimmäinen päivä tarjosi vanhan liiton death metalia ja modernia metallia

Gdańskissa järjestettävä Mystic Festival on tullut suomalaisille metallifaneille hyvin tutuksi viimeisen parin vuoden aikana. Tänäkin vuonna paikalle oli saapunut todella paljon härmäläisiä festarivieraita. Eikä ihme, sillä Suomessa ei tähän aikaan vuodesta juuri järjestetä suuria metallifestivaaleja. Lisäksi Gdańskiin on helppo matkustaa, mikä tekee Mystic Festivalista houkuttelevan vaihtoehdon suomalaisille.

Festivaali on kuitenkin merkittävän muutoksen edessä. Tämänvuotinen tapahtuma oli viimeinen telakka-alueella, sillä festivaali joutuu siirtymään nykyisestä sijainnistaan. Mystic Festival pysyy edelleen Gdańskissa, mutta vuodesta 2027 lähtien tapahtuma järjestetään Letnican alueella Polsat Plus Arenan ympäristössä.

Uutta festivaalialuetta kannattaa jo nyt tarkastella kartalta majoitusta ja liikkumista suunnitellessa, sillä sijainti poikkeaa huomattavasti aiemmasta. Ensi vuoden tapahtumaan on myös tullut myyntiin ensimmäiset niin sanotut Blind Bird -liput sekä VIP-liput.

Ennen kuin käännetään katseet ensi vuoteen on kuitenkin syytä palata tämänvuotiseen tarjontaan. Mystic Festival 2026 tarjoili kattauksen raskaan musiikin kärkinimiä, ja jo pelkästään pääesiintyjien joukossa nähtiin muun muassa Megadeth, Behemoth ja Black Label Society.

Alkusäätöjen ja haastatteluiden vuoksi joutui missaamaan joitakin tärkeitä yhtyeitä, mutta onneksi ehti ajoissa tarkastelemaan nuorta tanskalaista death metal -ryhmää Neckbreakkeria, joka aloitti settinsä neloslavalla Voidilla. Ryminällä suosioon noussut tanskalaisviisikko tarjosi varsin tiukan setin groovaavaa death metalia. Yhtye soitti erittäin tiukasti, ja laulaja Christoffer Kofoed piiskasi yleisöä antaumuksella. Neckbreakker osoittautui vakuuttavaksi livebändiksi, sillä yhtye on kolunnut keikkalavoja jo muutaman vuoden ajan, mikä näkyy sekä soiton varmuudessa että lavaliikehdinnässä.

Siitä siirryttiin sujuvasti huomattavasti vanhemman koulukunnan death metaliin, kun legendaarinen ruotsalainen Grave marssi lavalle. Graven kokoonpanojärjestelyt ovat varsin poikkeukselliset, sillä yhtyeen alkuperäinen laulaja Jörgen Sandström pystyy osallistumaan vain osaan keikoista – ilmeisesti perhe- ja työelämä asettavat omat rajoituksensa. Tällä kertaa Grave oli liikkeellä kolmimiehisenä kokoonpanona, ja kitaristi Ola Lindgren hoiti lauluosuudet. Graven setti keskittyi täysin 1990-luvun alun albumeihin, joilla soitti yhtyeen legendaarinen kokoonpano. Grave kuulosti yllättävän brutaalilta ja tiukalta jopa yhdellä kitaralla.

Samaan aikaan sisälavalla aloitti settinsä vanha puolalainen death/black metal -yhtye Damnation. Päällekkäisyyksiä tuli vastaan yllättävän paljon neljän päivän aikana, joten välillä piti tehdä varsin radikaaleja valintoja.

Damnation oli käytännössä kitaristi Lesin yhtye. Ylipäätään monella 1990-luvulla vaikuttaneella puolalaisella yhtyeellä on jonkinlaisia kytköksiä Behemothiin. Muusikot kiersivät yhtyeestä toiseen ja perustivat jatkuvasti uusia kokoonpanoja. Damnation on vaikuttanut vuosien varrella lukuisiin Puolan metalliskenen toimijoihin.

Musiikillisesti Damnation yhdisteli teknistä ja paikoin varsin primitiivistä death/black metalia. Viisikko oli myös panostanut lavarekvisiittaan, sillä yhtye halusi tehdä selväksi, että se liikkuu satanismin ja okkultismin maailmassa. Monille 1990-luvun puolalaisille death/black metal -yhtyeille kyse oli myös eräänlaisesta vastareaktiosta maan vahvaa uskonnollista ajatusmaailmaa kohtaan.

Damnation ei kuitenkaan koskaan noussut undergroundista suurempaan tietoisuuteen, sillä sen kappaleet eivät olleet aivan niin tappavan kovia kuin yhtyeen taustoista ja vaikutuksesta voisi olettaa.

Chris Barnesin luotsaamaa Six Feet Underia ei ole nähty Euroopassa kovinkaan usein viime vuosina. Yhtye veti keikan varsin letkeällä asenteella Mystic Festivalin kakkoslavalla. Barnes kiitteli vuolaasti puolalaista yleisöä, eikä syyttä, sillä meno oli varsin reipasta.

Jack Owenin soitto ja lavaolemus olivat hyvin flegmaattisia ja rentoja. Owen soitti koko keikan läpi niin rutiininomaisesti ja keskittyneesti, ettei hän juuri edes vilkuillut yleisöön päin. Barnesin tunnusomainen kärinä kuulostaa edelleen hauskalta, ja siinä on tietynlaista koomisuuttakin.

Keikan päätti Cannibal Corpsen ikivihreä ”Hammer Smashed Face”. Miksi ei, sillä Six Feet Underissa soittaa kaksi entistä Cannibal Corpsen jäsentä, ja myös nykyisessä Cannibal Corpsessa on edelleen kaksi alkuperäisjäsentä.

Ja jälleen jatkettiin ruotsalaisen vanhan koulukunnan death metalin parissa, kun Unleashed asteli sisälavalle. Se, että Unleashed on näin suosittu Puolassa, oli kieltämättä pieni yllätys, sillä klubipuoli (eikä kyseessä ole mikään pieni klubi) oli ääriään myöten täynnä väkeä.

Johnny Hedlund kumppaneineen veti varsin tiukan setin. Unleashed on sellainen yhtye, ettei se juuri koskaan petä livenä, eikä se tehnyt niin tälläkään kertaa. Yhtye on hioutunut vuosikymmenten saatossa erittäin tiukaksi livekokoonpanoksi, vaikka samat maneerit toistuvatkin säännöllisesti keikasta toiseen.

Toisaalta, miksi lähteä keksimään uusia jippoja, kun vanhat konstit toimivat? Esimerkiksi oluen juominen sarvesta vetoaa yleisöön vuodesta toiseen.

Ice Nine Kills on noussut parin viime vuoden aikana suureen suosioon. Yhtye ammentaa lavashow’hunsa vaikutteita kauhuelokuvista ja sarjamurhaajateematiikasta. Lavalla nähtiin erilaisia hahmoja, jotka olivat tuttuja kauhuelokuvien maailmasta.

Välillä laulaja pisti moottorisahalla ruumiita palasiksi ja lavalla nähtiin esimerkiksi Hannibal Lecter. Ice Nine Killsin show oli varsin viihdyttävä koko setin ajan. Erilaiset tapahtumat lavalla pitivät mielenkiintoa yllä ja oli hauska seurata, kuinka yhden hahmon poistuessa tavalla tai toisella oli seuraava jo saapunut lavalle pyörimään.

Ice Nine Killsin musiikillinen puoli ei kuitenkaan päässyt täysin avautumaan, sillä yhtyeen musiikissa tuntuu olevan vaikutteita hyvin monesta suunnasta. Välillä liikutaan metalcoren parissa, kun taas hetkittäin mennään vahvasti 1980-luvun hard rock -vaikutteiden suuntaan.

Jos Ice Nine Kills saapuisi omalle keikalleen Suomeen, kannattaisi yhtye ehdottomasti käydä katsomassa, sillä sen kauhu- ja murhashow on suunniteltu huolellisesti alusta loppuun.

Kanonenfieber kuuluu niihin niin sanottuihin uusiin yhtyeisiin, joiden suosio on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosina. On hienoa nähdä, että myös uudet bändit pääsevät kunnolla esille ja saavuttavat laajaa suosiota. Tätä saksalaista naamioyhtyettä oli kieltämättä odotettu livenä jo pitkään.

Tällä kertaa Kanonenfieber ei kuitenkaan onnistunut tarjoamaan aivan odotusten mukaista tykkikeikkaa. Monster Energy Desert Stage -lavan, eli festivaalin kolmannen ulkolavan, äänentoistossa oli selviä ongelmia. Soundit jäivät vaisuiksi, ja etenkin kauempaa kuunneltuna yhtyeen volyymitaso tuntui yllättävän heikolta.

Toinen selitys vaisulle esitykselle saattaa löytyä yhtyeen terveystilanteesta. Kanonenfieber joutui nimittäin perumaan esiintymisensä Sweden Rock Festivalilla välittömästi Mystic Festivalin jälkeen sairastapausten vuoksi. Se saattoi vaikuttaa myös kyseisen keikan suoritukseen.

Kanonenfieber on kuitenkin panostanut huomattavasti visuaaliseen puoleensa. Yhtyeen lavailme ja rekvisiitta pohjautuvat ensimmäiseen maailmansotaan, mikä vaikuttaa sen musiikkiin ja teemaan. Lavalla nähtiin muun muassa juoksuhautateemaisia elementtejä ja muuta sodankäyntiin viittaavaa rekvisiittaa, jotka loivat esitykselle omaleimaisen tunnelman.

On todella harmillista, ettei Kanonenfieber päässyt näyttämään parastaan ja tarjoamaan yleisölle sellaista esitystä, johon yhtye parhaimmillaan kykenee. Vaikeuksista huolimatta oli varsin helppo ymmärtää, miksi yhtyeen suosio on kasvanut niin nopeasti viime vuosina.