Kaaoszine Virossa: Hard Rock Laager festival 1.-2.7.2016

Virossa vuodesta 2002 alkaen järjestettyä Hard rock laager -festivaalia vietettiin tänäkin vuonna heinäkuun ensimmäisinä päivinä maalaishenkisessä Vana-Vigalan kylässä, noin tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta. 

Kaksipäiväisessä tapahtumassa nähtiin yhteensä 22 artistia. Ulkomaisista nimistä mainittakoon mm. ruotsalainen death metal -klassikko At the Gates, kovan hypetyksen keskiössä oleva puolalainen black metal -kuorokollektiivi Batushka, sekä perinteisempää heavy metal -koulukuntaa edustava brittiläinen Blaze Bailey. Suurin osa esiintyjäkaartista oli kuitenkin virolaista alkuperää, mikä oli allekirjoittaneelle suurin syy lähteä paikan päälle tarkastamaan meininki – eestiläisiä metallibändejä kun rantautuu Suomen-keikoille kohtalaisen harvoin.

Bändit esiintyivät tasatunnein kahdella lavalla, eli käytännössä aina

edellisen lopettaessa ehti kävellä lavalta toiselle katsomaan seuraavan bändin setin heti alkutahdeista asti. Päällekkäisyyksiä ei aikataulussa ollut lainkaan, minkä voi nähdä sekä hyvänä että huonona asiana – kaikki haluamansa yhtyeet ehti kyllä varmasti nähdä, mutta toisaalta tylsempien vetojen kohdalla valinnanvapauden puute oli turhauttavaa. Toimittajan kohdalla oman lisänsä päivien raskauteen toi se, että majoituin Tallinnassa enkä festarialueen yhteydessä sijainneessa leirinnässä, joten akkujen lataaminen pienellä välikuolemalla/päiväunilla kesken päivän ei ollut mahdollista. Näin ollen festarointikunto laitettiin todelliseen testiin, ja täytyypä myöntää, että jossain kohdin keskittyminen saattoi hieman herpaantua. Toisena päivänä jo pelkkä ajatuskin vähintään 11-tuntisesta festaripäivästä (plus matkat sekä odottaminen) oli liikaa, joten osa alkupään bändeistä jäi näkemättä.

Ensimmäisenä päivänä olimme valokuvaajan kanssa paikalla, kun toisena soittanut Cookies kuulutettiin lavalle. Ilmeisesti nu-metalista ja modernista murinavirejytästä vaikutteita ammentava bändi kuulosti musiikillisesti vuoroin milloin miltäkin esikuvaltaan. Tyylillinen vaihtelu biisien välillä oli sellaista kaliiperia, että kahden biisin välillä olisi voinut luulla bändin vaihtuneen. Soitto ja soundit olivat kyllä kohdillaan, ja vironkielinen vokalisointi sekä megafoniin mylvityt välikohdat tekivät bändistä mielenkiintoista seurattavaa, ainakin hetkeksi.

Seuraavana soittanut Taak olikin jo todella komeaa kuultavaa. Kantavaääninen laulaja ja melodista kitarointia hyvällä soundilla – kyllähän tuota sen vajaat kolme varttia kuunteli, vaikkei viron kielestä edelleenkään ymmärtänyt yhtään mitään.

Ensimmäisen päivän kovin veto oli brutaalia death metalia soittanut Nihilistikrypts. Naisvokalistin luotsaama bändi soitti helvetin tiukasti, ja tiukat vokaalirytmitykset sekä armoton rumputuli saivat kyllä huomion pysymään lavan suunnassa. Yleisöä oli kakkoslavan edustalle kertynyt mukava määrä, ja saipa bändi vetää setin loppuun vielä encoren yleisön vaatimana, huolimatta aikaisesta soittoajasta ja muutoin varsin tiukoista aikatauluista.

Nihilistikryptsin jälkeen oli aika tutustua olennaiseen, eli muonitukseen ja juomatarjontaan, ikään kuin hinta- ja laatuvertailun merkeissä. Siinä missä Suomessa on viime aikoina varoiteltu muun muassa alle kuuden euron pitsoista, taitaa Virossa viiden euron kebabrulla löytyä lähinnä festarien hintatasolta. Olutta löytyi halvimmillaan hintaan 3 euroa tuoppi, eli aivan tolkuttoman halpaa ei Virossakaan festareilla ole, mutta kuitenkin huomattavasti halvempaa kuin Suomessa. Tilannetta paransi entisestään se, että viereiselle leirintäalueelle kuin myös festivaalialueen porteille (joiden vierestä ruokakojut löytyivät) sai tuoda omia juomia.

Ensimmäiseltä päivältä mainitsemisen arvoisiin bongauksiin kuuluu myös brittiläinen Blaze Bailey. Iron Maidenin ex-vokalisti oli bändinsä kanssa erinomaisessa iskussa, ja bändin lavalla viettämä kolmevarttinen tuntui olevan sataprosenttisesti yleisön viihdyttämiseen tähtäävä show, pitkine kitarasooloineen ja välispiikkeineen. Yllättäen Baileyn esiintyminen ei kaikessa kliseisyydessään käynyt vituttamaan, miehestä kun tuntui löytyvän energiaa vaikka muille jakaa eikä keikasta jäänyt lainkaan väkinäistä suorittamisen tunnetta. Settiin oli mahdutettu monenlaista materiaalia Baileyn uran varrelta, mm. ”Fear of the Dark” -tulkinta ja Wolfsbane-veto ”Manhunt”. Keikka meni musiikillisesti hieman toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta jätti jälkeensä kuitenkin erinomaisen fiiliksen.

Ensimmäisen päivän pääesiintyjänä toiminut norjalainen Borknagar sopi headlinerin saappaisiin periaatteessa ihan hyvin, mutta keikka kävi loppua kohden kenties hieman tylsäksi. Johtuiko tämä sitten valvotusta vuorokaudesta ja reissaamisesta vai itse keikasta; veikkaisinpa, että molemmista. Massiivista soundia kyllä kuunteli mielellään. Kaksi kitaraa, syntikka, sekä puhtaat vokaalit kolmen laulajan voimin toivat melodioihin potkua keskivertopumppua enemmän. Täytyy antaa bändille toinen mahdollisuus, jos tulevat Suomeen käymään.

Kuten mainittua, toisena päivänä matkaaminen ja festarointi alkoi jo tuntua luissa ja ytimissä asti. Tästä johtuen ensimmäinen ajatuksen kanssa näkemäni bändi oli puolalainen black metal -orkesteri Batushka. Vielä soundcheckissä soundit sattuivat korviin aivan helvetisti, mikä ei ainakaan nostanut odotuksia keikan suhteen. Bändin aloittaessa keikkansa soundit olivat jo kuitenkin huomattavasti paremmat, vaikka edelleen etenkin kitarasoundissa olisi ollut parantamisen varaa. Kuorot eivät tahtoneet aluksi pysyä ihan vireessä, mutta tämäkin ongelma saatiin muutaman kappaleen jälkeen korjattua. Kokonaisuutena Batushka oli miellyttävä kokemus, etenkin visuaalisesti näyttävän show’n ja tutun biisimateriaalin ansiosta.

Toisena päivänä jaksoimme tarkastaa ajatuksen kanssa Batushkan lisäksi enää ainoastaan At the Gatesin, joka tuli pari vuotta takaperin todettua toimivaksi liveaktiksti silloisella Lutakon-keikallaan. Bändi oli jälleen kovassa keikkakunnossa ja ilmeisen iloinen ollessaan Virossa (ymmärtääkseni) ensimmäistä kertaa, ja vieläpä festivaalin pääesiintyjänä. Keikka suorastaan räjähti käyntiin, ja heti toisena kuultiin vanha kunnon ”Slaughter of the soul” -hittibiisi, minkä ansiosta myös allekirjoittanut kävi työllistämässä väsyneitä niskanikamiaan eturivin puolella. Loppua kohden biisimateriaali alkoi kuitenkin käydä yksitoikkoiseksi, bändi kun ei uudelleen aktivoiduttuaan näy oppineen juurikaan uusia temppuja.

Viron festivaalikulttuuri näyttää olevan hyvällä mallilla, ja kelpaa varmasti niin puitteiden kuin tarjonnankin puolesta myös suomalaiskävijälle. Hintataso etenkin Tallinan ulkopuolella on naurettavan edullinen ja kevyemmälläkin lompakolla kestää festaroida useamman päivän, ainakin mikäli tekee isoimmat ostokset muualla kuin itse festivaalialueella. Toivottavasti ensi vuonna kattaus on kohdillaan, voisinpa itse nimittäin viihtyä toistekin, ja ilman pressipassia!