Kaaoszinen ensinäytössä kotimaisen progemetalliyhtye Keoman uusi musiikkivideo ”Gaia”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 10.7.2020
Keoma

Helsinkiläinen, progressiivista metallia esittävä Keoma aikoo julkaista 17. heinäkuuta uuden singlensä ”Gaia”, jolla kuullaan myös ensimmäistä kertaa bändin uutta kokoonpanoa. Kaaoszinella on kuitenkin ilo tarjota videon ennakkokatselu jo nyt.

Universumin mysteereistä ja tuntemattomista maailmoista inspiraatiota ammentava Keoma kertoo kappaleestaan:

”’Gaia’ on kertomus luojajumalattaresta, jolla on voimaa myös raivota ja tuhota, kun ihmisten ahneus luonnonvaroja ja maan elinvoimaa kohtaan riistäytyy käsistä. Samalla kun tuntemamme maailma tuhoutuu, on käsillä myös jonkin uuden alku. Monipuolisen kappaleen tunnelmat kulkevat herkästä brutaalin kautta eeppiseen ja itse kappaleen lisäksi myös kansikuva ja musiikkivideo on kokonaan bändin jäsenten käsialaa.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtye työstää parhaillaan toista albumiaan, ja tämän vuoden puolella julkaistaan useampikin sinkku. Albumin julkaisua suunnitellaan vuodelle 2021, ja sen ohessa yhtye aikoo ottaa aikaa myös keikkailulle. Miksauksesta vastaa Ville Liukkonen ja masteroinnista Jaakko Viitalähde.

Yhtyeen edellinen albumi ”Synthesis” julkaistiin vuonna 2016.

Keoma on:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Katri Hiovain – laulu

Eero Saikku – kitara, taustalaulu

Sami Lönnberg – rummut

Jaakko Stenius – kitara

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sampo Vesa – koskettimet

Jaakko Saloranta – basso, taustalaulu

 

Bändi Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat