Kaaoszinen Isänmaan toivot – Celesti Alliance

Tapahtuipa niinä päivinä Saksassa vuonna -95

Suomi – metallimusiikin luvattu maa, jossa on metallibändejä väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muualla maailmassa. Suomi on voittanut jopa Euroviisut hevillä. Maa, jonka yhtenä kansantalouden kulmakivenä ja vienninedistäjänä maailmalla voidaan pitää metallimusiikkia. Meillä on Suomessa hienoja, isoja, maailmanlaajuisesti tunnettuja metallibändejä ja aivan helvetin paljon pieniä ja ahkeria bändejä, jotka ansaitsevat myös tulla kuulluiksi. Nightwish, HIM, Children of Bodom ja Amorphis ovat kaikki aloittaneet pieninä paikallisina bändeinä, ja myöhemmin pitkän puurtamisen jälkeen ne ovat kohonneet nykyiseen asemaansa. Tämän artikkelisarjan tarkoitus on nostaa esille suurelle yleisölle tuntemattomampia suomalaisia bändejä.

Celesti Alliance

Klassinen kasarihevi, 8-bittinen Nintendo ja hard rock. Siinä on kolme vaikuttavaa voimaa jotka muodostavat hämeenlinnalaisen power metal -bändi Celesti Alliancen selkärangan. Tämä taivaallinen allianssi on vahvan perinnehevin ja modernin melodisen metallin liitto, jonka soundi ammentaa brittiläisen ja saksalaisen metalliskenen suuruuksien perinnöstä. Nopeaa laukkaa, dynaamista sooloilua ja raskasta poljentoa. Mikäpä siis sen parempi kombinaatio, sillä erään tunnetun fyysikon visioiman universaalin lain mukaan hevi ei kuole koskaan, ja kasariheviä on sitäkin vaikeampi poistaa maan päältä. Tästä innoittuneena otimme puhelimillamme yhteyttä 90-luvun alkupuolen Saksaan, josta meille kerrottiin, että Celesti Alliance hoitaa hommat kotiin siellä teidän kotipuolessanne, joten kysykää heiltä, sillä heillä kitarat harmonioi, laulu korkealta ja kovaa, rummut täynnä tuplabasaria ja basso on. Haastattelussa bändin kitaristi Tuukka Nurmi-Aro.

”Musiikkiamme voisi kuvailla sanomalla ”Meidän olisi pitänyt aloittaa musiikillinen uramme Saksassa about vuonna -95.”

Tuukka: Celesti Alliance sai alkunsa virallisesti vuonna 2013, vaikka kokoonpanoa alettiin kasaamaan jo 2012. Tosin silloin ei vielä ollut selvillä, mitä olisi odotettavissa ja minkä nimen alla. Allekirjoittanut on hyvin huono luomaan/keksimään minkäänlaista glamouria hyvin tavanomaisen tarinan ympärille; nimittäin homma lähti eteenpäin niin peruskaavalla, että alussa oli kitara, vahvistin ja mikkiständi, jonka ympärille lähdin kasaamaan bändiä määrätietoisesti ja melko tarkka visio mielessäni. Kunnon melodista heavy-tamppausta 80-luvun klassikoiden ja modernimpien power metal -legendojen vanavedessä.

Alussa oli melkoista räpeltämistä, nimittäin entisestä, aika kelvollisessakin nosteessa olevasta bändistä lähdettyäni tiesin, että kaikki pitäisi nyt tehdä yksin ja siitä, mistä ei tiennyt, piti ottaa selvää ja sitä, mitä ei osannut, piti opetella. Ennen oli saanut istua poikien (ja tytön) kanssa valmiiksi katettuun pöytään ja oli soitettu Tavastiat, Pakkahuoneet ja Copenhagen-livet Rammsteinin, Slashin, Volbeatin ja kumppaneiden ollessa headlinereita. Nyt homman ollessa parhaimmillaankin tasoa Spinal Tap ei eteenpäin vienyt mikään muu kuin usko siitä, että ajan kanssa kokemus ja varmuus kasvaa ja pikkuhiljaa purosta kasvaa joki. Ja tietty palava halu tehdä JUURI tätä musiikkia, mikä oli ollut aiemmin vain unelma ilman uskallusta kokeilla omia kykyjään.

Ensimmäisistä kokoonpanoista ei juuri jäänyt käteen muuta kuin varmuus siitä, mitä ei ainakaan halua ja minkä voisi tehdä paremmin. Pari, kolme kokoonpanoa käytiin läpi. Noin puoli vuotta kesti ja sitten hajottiin taas. Ensimmäinen EP ”Eagle’s Nest” tehtiin yhden miehen voimin ja, kuinka ollakaan, työ tuotti tulosta, ja nyt ihan varteenotettavat soittajat rupesi kiinnostumaan, ja ”Cellu” sai pikkuhiljaa jonkinlaista uskottavuutta.

Ensimmäinen mainitsemisen arvoinen kokoonpano oli 2015, kun sain riveihin amerikkalaisvahvistuksen Tommyn. Tällä kertaa oltiin aika pähkinöinä, nimittäin jenkki oli pesunkestävä rokkikukko, jolta taipuivat child in timet ja here I go againit täydellisellä ulosannilla sekä teknillisesti että ulkoisesti. Häiskä soitti cover-bändissä nimeltä Rock Rooster, joka veti Rainbow’ta, Purplea, Whitesnakea ja muuta kunnon vanhan ajan ”hapsutakki”-kamaa. Homma kaatui kuitenkin nopsaan, kun Tommy muutti takaisin isolle kirkolle. Kuitenkin Tommy ehti vetää voksut ekalle EP:lle, joka oli kullanarvoista kamaa uusien jäsenten metsästyksessä.

Toinen kokoonpano saatiin kasaan vuonna 2016, ja tällä kertaa päästiin jo ihan lauteille asti. Muusikoiden.netin ilmoituksella löydettiin loistava laulaja Valtteri, jonka musiikilliset vaikutteet sivusivat juurikin niitä bändejä, joita Celesti Alliance mainosti omiksi vaikutteikseen. Helloween, Stratovarius, Gamma Ray jne. Nyt kun oli taas kovan luokan laulaja, niin pikkuhiljaa löydettiin muut soittajat. Andrea bassoon, Niko rumpuihin ja Kalle kitaraan. Keikoilla käytiin ja tehtiin eka musavideo ja toinen EP ”Time to Rise”. Kumpikaan ei kuitenkaan onnistunut odotusten mukaisesti, mutta jälleen kerran opittiin, mitä ei haluta ja miten asioita ei kannata hoitaa. Tämä kokoonpano ei kuitenkaan alusta lähtienkään ollut kovin tukevalla kivijalalla, ja pikkuhiljaa Andrea ja Niko lähtivät omille teilleen.

”Jos toivot pääseväsi mielesi maailmassa sijaitsevan avaruuslaivueen kapteeniksi tarkoituksenaan valloittaa uusia planeettoja, teet skenaarion näköisen biisin ja simsalavitunbim, olet tuonut mielikuvituksesi tuotoksen tähän kuolevaisten maailmaan!”

Viimeisin kokoonpano saatiin kasaan, kun bassoon löytyi Iikka ja rumpuihin Turun oktaavimuna Kimi. Tällä kertaa kemiat toimivat hyvin, ja vihdoinkin saatiin edettyä tukevasti ja määrätietoisesti. Tällä kokoonpanolla tehtiin kolmas EP ”Hybrid Generation” ja musavideo ”Broken Memories”. Molemmat onnistuivat erinomaisesti, ja vuosien työ tuntui todellakin tuottaneen hedelmää. Tällä remmillä oli jo ilo lähteä keikalle, koska kaikki tuntuivat olevan henkisesti samalla aaltopituudella. Musiikki on alusta asti syntynyt mun kynästä. Alussa biisit tuntui toistavan vähän turhankin tiukasti tuttujen valittujen vaikuttajien viitoittamaa tietä, mutta vuosien varrella on ruvennut löytymään dynamiikkaa ja uskallusta kokeilla vähän muitakin juttuja kun sitä ”perus-Priestiä”. Alussa tekstit syntyivät myös mun päästä, mutta laulaja-Valtterin liityttyä remmiin saatiin uusi tekstittäjä, joka tekee nyt suurimman osan lyriikoista. Valtteri kun tapaa lukea suhteellisen paljon (ainakin jos vertaa allekirjoittaneeseen) varsinkin sci-fiä, niin lyriikatkin monesti kumpuavat näistä teemoista, jotka sopivat tällaiseen kikkeliheviin erinomaisesti.

Musiikilliset vaikutteet ovat bändin jäsenten kesken olleet tämän viimeisimmän kokoonpanon aikana hyvinkin samanlaiset, mikä voi osittain selittää hyvän liiman henkilökemioissa. Vaikutteet ovat myös alusta pitäen olleet perin juurin samat. Celesti Alliance ei ole missään vaiheessa ollut keksimässä pyörää uudestaan vaan halu on alusta asti ollut saada soittaa JUURI sitä musiikkia, mikä itseä eniten liikuttaaa eli vanhaa kunnon sahausta ja jalanpolkemiskamaa à la Helloween, Stratot, Maiden, Priest, Accept, jne. Genren määrittäminen on aina yhtä vaikeaa, koska niistä ei ikinä kukaan pääse sopuun, siispä Celesti Alliance tyytyy määrittelemään itsensä melodiseksi heavy metal -bändiksi, niin geneeriseltä kuin se saattaakin kuulostaa. Loppuviimein jokainen määritelköön musiikin niin kuin itse parhaaksi näkee, mutta muuttumaton fakta on, että 80/90-luvun klassikkojen jalanjälissä kuljetaan, sitä ei piilotella eikä kiellet,ä ja suuntaan ollaan helvetin tyytyväisiä.

Jälleen kerran puhun vain omasta puolestani, mutta parasta musiikin tekemisessä on saada ”piirrettyä” maailma sellaiseksi, millaisena sen mielikuvituksessaan ja unelmissaan näkee. Jos toivot pääseväsi mielesi maailmassa sijaitsevan avaruuslaivueen kapteeniksi tarkoituksenaan valloittaa uusia planeettoja, teet skenaarion näköisen biisin ja simsalavitunbim, olet tuonut mielikuvituksesi tuotoksen tähän kuolevaisten maailmaan! Toiset tekevät saman maalauksen muodossa, toiset esittävän tanssin tms. Tämä säveltäjä tekee saman musiikin muodossa. Musiikki toimii hengen ravintona ja sillä hyvä. Bändin tavoitteena on pääosin tulla niin isoksi kuin käytännössä on mahdollista. Tietysti sen verran realisti pitää olla, että ymmärtää sen varsinkin nykyaikana olevan vielä harvinaisempi mahdollisuus kuin se vielä päälle 10 vuotta sitten oli. Täten bändi on erittäin tyytyväinen saadessaan yksinkertaisesti tuottaa maailmaan sellaista musiikkia, mistä se tykkää.

Jos mietitään mitä lukijan olisi hyvä tietää bändistä, niin pöytään voitaisiin heittää CCR:n John Fogertyn (muistaakseni?) lausahdus ”Meissä ei ole mitään erikoista”. Tämä siis sillä mielellä sanottuna, että bändi tarjoaa alan musiikista innostuville erittäinkin tiukan paketin juuri sitä itseään, eli tiukkoja riffejä, palm mutingia, sahausta, tuplabasaria ja kuolemattomia, jo vuosikymmeniä toistettuja, mutta aina yhtä lailla kylmiä väreitä luovia melodioita. Itse bändi on kuitenkin täynnä sen verran vaatimattomia suomalaisia punaniskoja, että mitään uuden ajan Freddie Mercurya tai Michael Jacksonia on turha odottaa. Bändi hoitaa hommansa ylpeänä ja tyylilleen uskollisena.

Musiikkiamme voisi kuvailla sanomalla ”meidän olisi pitänyt aloittaa musiikillinen uramme Saksassa about vuonna -95”, brittiheviskenen vaikutusta siis yhtään väheksymättä. Musiikkimme kulta-aika oli ja meni, mutta mielestämme genre ei koskaan kuole niin kauan, kun se pidetään hengissä. Jos kuset hunajaa kuunnellessasi Prestin ”Painkilleriä”, Maidenin ”Powerslavea”, Helloweenin ”Keeper kakkosta” tai Stratovariuksen ”Visionsia”, niin tulet löytämään Celesti Alliancen musiikista jotain, joka saa nahkahoususi puntin lepattamaan. Tietysti esikuviamme on mahdoton saavuttaa, ja se ei tietenkään ole ensisijainen tavoitteemme, mutta onhan se hieno fiilis, kun tuntee luoneensa jotain, minkä voisi vaikka Primal Fearin Ralf Scheepersin kuvitella tulkitsevan. Kai Hansen, vain yhden mainitakseni, teki meihin junnuina niin suuren vaikutuksen, että sen tunteen haluaa saada jossain muodossa uusittua jokaisella uudella biisillä, joka saadaan pierastua tähän maailmaan. Kun tehdään heavya, niin laulu kulkee korkealta ja kovaa, kitara harmonisoi ja rummut ei ole rummut ilman kahta basaria. Tässä Celesti Alliancen ydin pähkinän kuoressa.

Parhaita keikkamuistoja lienee koko bändille ainakin viimeinen Baltian pikkurundin keikka Valgassa 2016, nimittäin lava oli tilava ja fiilis hyvä. Keikka meni erinomaisesti ja tekniikka pelitti. Huonoimpia lienee taas vuonna 2017 Tampereen Jack the Roosterissa, jossa tekniikka kusi niin pahan kerran, että ensimmäinen biisi piti lopettaa kesken ja aloittaa alusta. Loppukeikka ei myöskään ollut yhtään sen helpompi. Vitutus kyllä näkyi naamoilla. Uusia keikkoja ei näillä näppäimin ole buukattu.

Celesti Alliance
Valtteri Heiskanen – vokaalit
Tuukka Nurmi-Aro – kitara, taustalaulu
Kalle Pöyskö – kitara
Iikka Luhtamäki – basso
Kim Keinonen – rummut, perkussiot

Julkaisut
Promo (2014)
”Eagles Nest” (EP, 2015)
”Time To Rise” (EP, 2017)
”Hybrid Generation” (2019)

http://celestialliance.com/
https://www.facebook.com/celestialliance/

Kommentoi julkaisua