Kaaoszinen isänmaan toivot – Kaamos Warriors

Kirjoittanut J.Anttolainen - 27.2.2019
Kaamoksen maa.

Suomi – metallimusiikin luvattu maa, jossa on metallibändejä väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muualla maailmassa. Suomi on voittanut jopa Euroviisut hevillä. Maa, jonka yhtenä kansantalouden kulmakivenä ja vienninedistäjänä maailmalla voidaan pitää metallimusiikkia. Meillä on Suomessa hienoja, isoja, maailmanlaajuisesti tunnettuja metallibändejä ja aivan helvetin paljon pieniä ja ahkeria bändejä, jotka ansaitsevat myös tulla kuulluiksi. Nightwish, HIM, Children of Bodom jaAmorphis ovat kaikki aloittaneet pieninä paikallisina bändeinä, ja myöhemmin pitkän puurtamisen jälkeen ne ovat kohonneet nykyiseen asemaansa. Tämän artikkelisarjan tarkoitus on nostaa esille suurelle yleisölle tuntemattomampia suomalaisia bändejä.

Kaamos Warriors

Suoraan Pohjois-Suomen kylmän talven ja kaamoksen valtakunnasta riittää ammennettavaa. Eipä siis liene ihme, että Pohjolan maisemat ovat inspiroineet lukemattomia artisteja niin kuvataiteen kuin musiikin saralta. Tänään tutustumme jälkimmäisen aihepiiriin uuteen tulokaaseen, Kaamos Warriors -nimiseen metalliyhtyeeseen. Kuten sinä ja minä arvoisa lukija jo tiedämmekin, bändi perustettiin joulukuussa 2017 kahden psykiatrian hoitolaitoksella leijonanosan päivästään viettävän metallimusiikin ystävän kohdattua toisensa. Kahvi, kitara ja kaamos, siinä resepti jolla Kaamos Warriors  luo rouheisiin riffeihin, synkkiin melodioihin ja koukuttaviin soolofilleihin nojaavaa oman kuuloistaan melodista death metallia, bläkkisvivahtein. Otimme haastatteluun bändin jäsenet Mikon ja Janin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kitara, kaamos ja kahvi.

Jani: – Mikon kanssa molemmat työskennellään psykiatrian puolella ja yhteistyö Mikon kanssa alkoikin työn merkeissä. Pian tuli ilmi, että molemmilla oli pitkä intohimo raskaaseen musiikkiin niin kuuntelun kun soittamisenkin puolelta. Itsellä soittaminen on lähtenyt käyntiin sieltä 5-vuotiaasta, kun tuijottelin Jimi Hendrixin livevetoa telkusta. Sen jälkeen kitaramusa vei.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Jani tunnustautuu olevansa lääketieteen harrastaja (lääkäri,) kitaristi ja intohimoinen kitaramusiikin ystävä, joka pitää melankolisesta, tunnelmaltaan depressiivissävytteisestä raskaasta musiikista. Ei siis pitkistä kävelyistä rannalla ja auringonlaskun tuijottelusta mojito kädessä. Mikko puolestaan on Kaamos Warriorsin laulaja-kitaristi. Tämä melodisen ja raskaan musiikin ystävä työskentelee päivätyökseen psykiatrisena sairaanhoitajana. Yhteisen työpaikkansa kautta toisiinsa tutustunut kitaristikaksikko eteni suoraviivaisesti kahvihuoneesta levyttäväksi yhtyeeksi.

Jani: – Varsinaisesti bändi sai alkunsa, kun joulukuussa 2017 istuin jonkun potilastapaamisen jälkeen kahvitauolla Mikon huoneeseen ja nappasin Mikon mustan puoliakustisen käteen ja aloin soitella yhtä riffiä. Mikko kyseli mistä biisistä ja totesin, että ei oo kyllä vielä mistään. Mikko ehdotteli siinä samassa siihen vähän muokkausta ja pyysi nauhoittamaan ja lähettämään illalla riffin sille. Tein työtä käskettyä ja laittelin illalla Mikolle pätkää, siitä se lähti. Kyseinen riffi on debyyttilevyn avausraidan johtoriffi, kuuluu heti, kun levyn laittaa soimaan. Samalla kun tuosta lähti ensimmäinen kappale muotoutumaan, mietittiin ankarasti omaa musiikkia kuvaavaa ja sopivaa nimeä yhtyeelle. Kaamos Warriors nousi alusta saakka ykkösvaihtoehdoksi.

Mikko

”Meillä on myös valtavan suuri polte molemmilla juuri tämän musiikin tekemiseen, mikä vie meitä suurella liekillä koko ajan eteenpäin.”

Jani: – Tämä on ollut kyllä meidän kahden miehen projekti alusta saakka. Meillä molemmilla on sama intohimo ja visio musiikkia kohtaan. Mahtava on ollut lähteä kehittämään bändiä yhdessä eteenpäin. Oman helppouden tähän hommaan tuo, kun molemmilla on sama maku ja visio, eikä pelkän musiikin, vaan myös kaiken muun, kuten visuaalisen puolen suhteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

– Sinänsä meillä on kyllä ”tiimissä” mukana muita ihmisiä auttamassa. Lähipiiri on innostunut meidän musiikista ja Kaamos Warriorsista myös. Mun kaksosveli, joka on basisti (ja lääketieteen tohtori), kävi muun muassa soittamassa pariin biisiin bassot, ja Mikon vaimo on ollut isossa roolissa visuaalisella puolella, muun muassa logo on Inkan käsialaa. Logosta tuli kyllä omaan mieleen todella hieno. Muutenkin molempien perheet on tukemassa ja elämässä tätä bändiä mukana todella kovasti.

Mikko: – Erityisen tärkeää on alusta asti ollut yhteinen visio kaikesta musiikista, sanoituksista sekä visuaalisesta ilmeestä bändiin liittyen. Meillä on myös valtavan suuri polte molemmilla juuri tämän musiikin tekemiseen, mikä vie meitä suurella liekillä koko ajan eteenpäin. Kuten Jani tuossa mainitsikin, meillä on myös ympärillä hienoja ihmisiä, jotka ovat olleet mukana mahdollistamassa bändin lopullisen ilmeen viimeistelemisen, sekä tukemassa ja kannustamassa koko ajan eteenpäin.

Ahdistus, tuska, synkkyys.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Jani: – Tästä saa Mikko kertoilla vähän tarkemmin, kun levy-yhtiöstä juteltiin Mikon kanssa matkan varrella, mut kaikki meni sitten todella nopeasti eteenpäin yhtäkkiä. Tehtiin alle vaan kaikki todella viimeisen päälle hyvin ja laadukkaasti.

Mikko:  -Meillä oli syksyllä täysin valmis albumi äänitettynä, miksattuna ja masteroituna. ja visuaalista ilmettä myöden mietitty täysin valmis paketti, jolla lähestyä levy-yhtiötä. Inverse Records ilmoitti kiinnostuksesta yhtyettä kohtaan, minkä jälkeen suunnitelmat levyn julkaisemisesta lähtivät nopeasti etenemään. Ollaan oltu todella tyytyväisiä alusta asti yhteistyöhön Inverse Recordsin kanssa. Tämä ensimmäinen levy on rakennettu lyriikoiden osalta kokonaisuudessaan talviteeman ympärille. Musiikki ja lyriikat kulkevat paljon melankolisien teemojen ympärillä. Itse olen myös miettinyt, että levy voisi yhtälailla kulkea otsikolla ”kahdeksan laulua kuolemasta”.

”Melankolisuuden ja raskauden yhdistelmä on toiminut itselleni aina todella hyvin.”

Jani: – Mikko on pitkälti ollut biisien sanojen takana, ja mä oon aikalailla kommentoinut ja näyttänyt vihreää valoa, kun joku laini alkaa toimia. Biisit on noin muuten aika yleisesti lähteny liikkeelle riffeistä. Meillä on valtava määrä esimerkiksi demoja, mutta se, että on työstetty loppuun saakka on vaatinut, että pitää olla todella hyvät riffit joiden päälle lähteä rakentamaan kokonaisuus. Pitkälti biisit on rakentuneet aina jommankumman ideoista, joita on sitten työstetty ja mietitty eteenpäin yhdessä ja lähetelty toisillemme pätkiä ja kuunneltu mikä toimii ja mikä ei. Vaikka näissä on hyvät sanat joissa on myös tulkinnan varaa, niin musiikki ollut se, minkä päälle rakentuu koko homma. Lyriikat ja laulu on ”vain” yksi osa kokonaisuutta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mikko: – Suurimmat musiikilliset vaikuttajat metalliyhtyeistä varmasti ovat Dimmu Borgir sekä Behemoth. Dimmu Borgirin ”Enthrone Darkness Triumphant” on aikanaan tehnyt lähtemättömän ja kaikista suurimman vaikutuksen. Uudemmista julkaisuista Behemothin ”Satanist” on ollut todella kovassa kuuntelussa viime aikoina. Itselleni musiikissa kaikista tärkeintä ja inspiroivinta on melankolinen tunnelma. Melankolisuuden ja raskauden yhdistelmä on toiminut itselleni aina todella hyvin.

Jani

Jani: – Mä oon tosiaan kitaraihmisä sieltä alle kouluikäisestä saakka, aina innostunut, kun kuullut jonkun hienon kitarakoukun. Samoin se musiikin luoma tunnelma on ollut se pääjuttu, synkkyys, melankolia, ahdistus, voimakkaat tunteet ja nimenomaan tältä puolelta tunneskaalaa.

Jani: Parasta on ollut tehdä juuri semmoista musiikkia, mistä itse tykkää. Tähän on valtava intohimo ja polte. Se, että tämä on edennyt näin nopeasti ja tullut hyvää jälkeä, liittyy toiseen huikeaan asiaan – saa tehdä yhdessä kaverin kanssa, ja kaverilla on sama visio ja polte. Kolmantena ehkä vielä se, että saa tehdä omaan mieleen täydellistä kokonaisuutta nimeltä Kaamos Warriors, johon kuuluu myös se visuaalinen paketti, kuitenkin musiikin ollessa täysin siinä keskiössä.

Jani: – Meillä on kyllä valtava draivi päällä koko ajan. Vuosi sitten meillä oli riffi ja bändin nimi, nyt mennään tässä. Tällä hetkellä fiilistellään ekaa  levyä, joka on omaan makuun viimeisen päälle hyvä kokonaisuus. Samalla meidän toinen levy on hiljalleen muotoutumassa kasaan. Molemmilla on kuitenkin tällä hetkellä semmoinen elämäntilanne, johon aktiivinen keikkailu ei istu, joten siksi keskitytään tällä hetkellä musiikin tekemiseen. Kaamos Warriors on kerennyt tehdä vasta yhden promomielessä toteutetun keikan levyn ennakkokuuntelussa. Tuolloin vedettiin pari kappaletta akustisesti. Se oli kyllä sinänsä kovinkin tunnelmallinen hetki, kun niputettiin iso läjä tapahtumia yhteen pieneen hetkeen. Tietenkin monenlaista kitaramusaa on tullut soitettua erinäköisissä tilaisuuksissa, mutta ei mikään vedä vertoja sille, kun voi soittaa juuri sellaista musiikkia kuin itse haluaa kuunnella ja vetää. Kaamos Warriorsissa se on ollut nyt mahdollista, kun molemmilla on sama visio musan suhteen.

Mikko: – Tällä hetkellä nautitaan ensimmäisestä levystä, johon itse ollaan erityisen tyytyväisiä. Samaan aikaan valmistellaan uutta musiikkia tulevaa toista levyä varten, suurella poltteella eteenpäin.

Kaamos Warriors
Jani Moilanen – Kitara
Mikko Ojala – Kitara & Laulu

Julkaisut
”Winter Eternal” (single, 2018)
”Tyhjyys” (single, 2019)
”Ikuisen Talven Sarastus” (Inverse Records, 2019)

Facebook

Instagram